KHH: Vaihe 2 – Pohjat ja pintatyöt, sekä kalustesuunnitelmat (Päivitetty 12.2.2014)

Nyt kun on levätty tovi (niin varmaan) niin on aika pistää kodinhoitohuone pelikuntoon, jotta saadaan pyykkihuolto paremmalle mallille. Töitä Kodinhoitohuoneessa on tehty jo aiemmin ilmanvaihdon merkeissä, samoin lattia on valmiina tasoitettavaksi ja laatoitettavaksi.

Kodinhoitohuoneessa on nyt vkl aikana tasoitettu seiniä ylijäämätasoitteiden voimin (TT, MT, Konerappauslaasti), jotka levitin ko. tilan seiniin täyttäen betonivalun reikiä ja epätasaisuuksia. Näin myös kalkkimaalaus on toivottavasti hieman helpompaa. Myös lattian suurimpia kuoppia on tarkoitus oikasta kylppäriremontista jääneellä 3100 lattiatasoitteella (vielä sunnuntain aikana).

20140105 Rusina-9
Seinissä tasoitetta ja lattiasta tasoitettu suurimmat kuopat. Nyt kelpaa kalkkimaalata katto ja seinät, sekä aloittaa lattian vesieristys ja laatoitus…

Aiemmin mennä viikolla noudettiin KHH:n lattialaatat (30×30 Antrasiitti), jota on mahdollisesti tarkoitus pistää myös kellarin aula ja pukuhuonetilaan. Myös istuimme alas Inkan kanssa ja teimme hieman kalustesuunnitelmia ko. tilaan. Pitäsi vain ehtiä käymään parissa kalustetukussa kysymässä ko. kalusteille hintaa. Tarkoitus on tehdä yhdelle seinälle taso (jossa on pesuallas) ja yksi korkea kaappi (jonne asennettaisiin KPI jossain vaiheessa). Toiselle seinälle tulisi vaatekaappia ulkovaatteille, koska tila on läpikulkutila tulevasta arkisisäänkäynnistä (joka tulee teknisen tilan ovea vastaiselle seinälle).

khh_suunnitelma

Seuraavaksi onkin tarkoitus kalkkimaalata seinät ja katto, vesieristää lattia ja valmistautua henkisesti laatoitukseen.

9.1.2014 Torstai: Teemu oli saanut tiistaina kalkkimaalattua (Kalkkimaalausvastuu siirtyi Inkalta Teemulle, kun alkoi vaimon maha olla jo sen kokoinen, ettei sillä oikein maalailla) kodinhoitohuoneen toiseen kertaan, eli seinät ja katto on nyt kahteen kertaan kalkkimaalattu ja tila näyttää oikein nooh valkoiselta ja valoisalta (mitä nyt ikkunaton kellarihuone voi valoisalta näyttää).

20140109 Rusina-2
Toinen (vielä märkä) kerros kalkkimaalia seinissä. Kuvan poikki menee myös yläkerran vanhan sulaketaulun syöttö kumikaapelia pitkin, sekä talon ”päävesiputki” mittarilta jakotukeille 🙂

Tänään torstaina appiukko kävi tekemässä ihmeitä sähköjen parissa ja kodinhoitohuone sai kattoon valaisimen! Tosin ostos oli tehty asukkaiden tietämättä, mutta valintana kodinhoitohuoneen valoksi se oli ihan nappihankinta. Nyt näkee tehdäkkin jotain ko. tilassa! Valtuutin appiukon hankkimaan samanlaisen valaisimen, mutta lyhyempänä tuonne peremmälle (tulevan ulko-oven päälle), jotta ns. eteiskolossakin olisi valoa. Saa nähdä muistaako moista hankkia 🙂

20140109 Rusina-4
Kodinhoitohuoneen katon loisteputkivalaisin, mukavan matala, muutenkin niin matalassa tilassa.

Tänään sähkömiehen lähdettyä käytin varmaan yhden tunnin KHH siivoamiseen (oli meinaa jonkin verran johdon pätkää yms…), jotta sain tilan vesieristyskuntoon! Eli imurointia, imurointia ja imurointia, jota edelsi jätteiden keräilyä. Tämän jälkeen kiillon primeri pintaan ja kerafiber vesieristettä perään, nurkkiin (ja lattia/seinä liitoskohtiin) vahvikekankaat, kuten myös lattiakaivon ympärille. Huomenna illalla jos saisi toisen kerroksen, niin ensi viikolla voisi aloittaa tuon lattian laatoituksen! Vesieristystä ennen istuin myös tovin lattialla naputellen tämän entisen pannuhuoneen palo-oven kynnyksestä palopeltiä pois (jonka olisin poistanut joka tapauksessa, mutta eristämisen jälkeen olisin kuitenkin vain tuhonnut vesieristeen tuota purkaessa). Tarkoitus on poistaa loputkin palopelleistä, hioa ja kitata karmit ja maalata ne vastaavasti kuin kylpyhuoneen ovikin, Itseasiassa kaikki kellarin väliovet on tarkoitus maalata samanvärisiksi.

20140109 Rusina-3

20140109 Rusina-5

Seuraavaksi on siis edessä toinen vesieristekerros, laatoitus ja palo-oven kunnostaminen.

10.1.2014 Päivä: Kodinhoitohuone vesieristetty toiseen kertaan. Ensi viikolla voisi ehtiä jopa aloittamaan (ja hyvällä tuurilla lopettamaan) laatoituksen ja saumauksen.

20140110 Rusina-5

20140110 Rusina-6

13.1.2014 Maanantai: Illalla aloitettiin veljen kanssa laatoittamaan Kodinhoitohuoneen lattiaa ja saatiin valmiiksi n.20-25% laatoituksesta, tosin kaikki hankalimmat kohdat ovat jäljellä, joten aikaa tulee palamaan ainakin se 8h (eli 3-4 iltaa) + saumaus.

20140114 Rusina-2
Jotta laatoituksesta ei tulisi liian helppoa ladottiin laattoja kulmittain 🙂

20140114 Rusina-3

20140114 Rusina-1
Teknisen Tilan ovi sai myös ensimmäisen maalikerroksen toiselle puolelle. Enää molemmat puolet toiseen kertaan ja karmit kahteen kertaan, niin Teknisen Tilan ovi on valmis. Sen jälkeen toki listoitus yms… asiat pitää vielä hoitaa kuntoon.

14.1.2014 Tiistai: Teemu oli käynyt maalailemassa Teknisen Tilan oven toiseen kertaan ja itse kävin työpäivän jälkeen noukkimassa K-Raudasta NuTool BT180N laattaleikkurin (sähkökäyttöisen), joka toivottavasti ajaa asiansa 🙂 Eli tarkoitus on huomenna jatkaa laatoitusta illasta, tosin täytyy käydä vielä hakemassa unohtunut viemärin kansi ennen laatoituksen aloitusta.

20140114 Rusina-1-1
Toinen kerros maalia, joten huomenna on edessä enää toisen puolen maalaus, sekä karmien maalaus.

15.1.2014 Keskiviikko: Tänään oli jälleen lyhyt päivä remontin parissa (paitsi Teemulla, joka kalkkimaalasi seinät ja katon toiseen kertaan, sekä maalasi teknisen tilan oven viimeiseen kertaan. Myös karmit saivat ensimmäisen maalikerroksen päälleen. Illalla jatkettiin, ei niin yllättäen, kodinhoitohuoneen laattojen parissa. Tällä kertaa aikaa kului n.2h ja saimme hieman eilistä vähemmän aikaiseksi. Tosin aikaa kului jonkin verran erinäköisten kulmien ja viemärin aukon tekemiseen yms… Mutta huomenna jatkuu tämä loppumattomalta tuntuva urakka.

20140115 Rusina-3
Teknisen Tilan ensimmäiseen kertaan maalatut ovenkarmit
20140115 Rusina-4
Laatoituksen toinen päivä!
20140115 Rusina-5
Lattiakaivon ympäristö onnistui mielestäni ihan hyvin.
20140115 Rusina-6
Sujuvan laattojen leikkaamisen takana on tämä Teemun lähes läpimäräksi kastellut NuTool BT180N laattaleikkuri, joka on veistelly meidän laattoja kohtuu nätisti. Hieman tuo rispaa laatanpintaa, mutta kun kyseessä ei ole puristelaatta, niin mitäpä sitä odottaa…

Myös appiukko kävi pelipaikalla asentamassa maalämpöpumpulle oman kWh-mittarin. Mittarin (TMT:n DTS-35L) tilasin Saksasta HitMeister.de:stä. Mittari maksoi postikuluineen 55€ vs. suomessa nuo tuntuivat maksavan 190€ ja siitä ylöspäin. Mittari on kolmivaiheinen ja mittaa siis tällä hetkellä Maalämpöpumpun sähkönkulutusta. Vekotin näyttää hetkellisen kulutuksen ja kumulatiivisen kulutuksen.

20140115 Rusina-1
Muutaman tunnin aikana on MLP ehtinyt jauhamaan 18,6 kWh (ottaen huomioon, että ulkona on -15astetta ja talossa kiertää jo 50asteinen vesi), jonka ansiosta sisällä on vaivaiset 19 astetta. Eli ensi kesänä tehtävä yläpohjan lisäeristys toivottavasti tuo helpotusta ensi talveen. Myöskin pitää tosissaan miettiä, josko sille pönttöuunille saisi kaivettua jostain rahoitusta ensi talvea ajatellen.
20140115 Rusina-2
Hetkellinen kulutus.

16.1.2014 Torstai: Laatoitus jatkui taas (kolmatta iltaa) ja toivon mukaan viimeistellään huomisen aikana (toivottavasti), joka tarkoittaisi että saumaamaan pääsisi viikonloppuna.

Tänään tuli hoidettua kodinhoitohuoneen kaapistojen tilaus Laitilan Erikoiskalusteesta.

img005_pieni
Pikainen hahmotelma vaatekaapeista.
img006_pieni
Pikainen hahmotelma KHH kaapistoista.

Tilaus sisältää (tavarat toimitettuna Turkuun):

  • Massiivikoivuisen tason (valkovahattuna) (kolmiosaisena ruuvikiristimillä varustettuna) (reiät hanalle, pyykkikoneen hanalle ja altaalle),
  • 500mm leveän kaapin (jonka yläosassa vetolaatikko),
  • 900mm x 900mm kulmakaappi ”vinolla etureunalla” ja yhdellä ovella (takana roskavaunu), Stalan pyykkiallas,
  • 700mm komero (siivouskomero),
  • Massiivipuiset (puuvalmiit) peiliovet.
    1000€
  • Kolme vaatekaappia (600mm leveät, 1kpl 200mm korkea, 2kpl 210mm korkeat),
  • Massiivipuiset (puuvalmiit) peiliovet,
  • 1. kaappi: 1 tanko pitkille vaatteille (ja kenkähylly)
  • 2. kaappi: 2 tankoa (ja kenkähylly)
  • 3. kaappi: 1 tanko (lyhyet vaatteet) ja 3 koria
    825€

17.1.2014 Perjantai: Wuhuu, tänään tuli laatoitettua viimeinen kodinhoitohuoneen lattian laatta! Huomenna tai sunnuntaina pääsee saumaamaan ja pesemään laattoja. Tarkoitus on myös lauantaina saada jatkettua KHH-viimeistelyjen parissa, kuten Teknisen tilan oven karmien ympäristö. Voi myös olla, että joutuu vielä hieman ”paikkakalkkimaalaamaan” kun seiniin on tullut erinäisiä saneerauslaastitahroja yms… Ehkä saatetaan myös iskeä KHH oven kimppuun 🙂 Anyway laatoitus on saumausta vaille valmis.

20140117 Rusina-1
Hieman vain pesua ja sitten saumaamaan…
20140117 Rusina-2
Läiskäsin myös teknisen tilan puuttuvat lattialaatat paikoilleen. Nämäkin pitäisi saumata samalla kun saumailee KHH lattiaa…

18-19.1.2014 Lauantai – Sunnuntai: Lauantaina tuli saumattua KHH:een lattia. Eikä oikeastaan tullut tehtyä juuri muuta remppapuolella.

20140119 Rusina-7

Sunnuntai oli sen sijaan pitkä päivä, tuli mopattua KHH, poistettua pellit KHH-aulan palo-ovesta ja karmeista, kitattua karmit ja ovi, maalattua karmit ja ovi ensimmäiseen kertaan, siivottua Tekninen Tila rakennuspölystä, kannettua pyykkikone ja kuivausrumpu KHH:seen. Jälkimmäistä kahta toimenpidettä oli avustamassa Pasi, kiitos siitä!

20140119 Rusina-1
Pannuhuoneen ovi. Kuvassa näkyvä puoli oli ennen palopeltien takana suojassa, iekä siinä ollut juurikaan paikattavaa. Sen sijaan oven toinen puoli oli kuin reikäjuusto…
20140119 Rusina-2
…reikäjuustosta puheenollen, tässäkin oli jokunen naulanreikä kitattavana.
20140119 Rusina-4
Oven toinen puoli ensimmäisen maalikerroksen alla.
20140119 Rusina-5
Karmit niin ikään maalattuna kertaalleen.
20140119 Rusina-6
Teknisen Tilan ovi ja karmit ovat valmiit ja ovikin on taas paikoillaan, enää vain salpa niin avot!

Niin ja ne pyykkihuoltoon liittyvät operaatiot. Tällä kertaa tuli pistettyä pyykkikone jopa hanan taakse. Voi taas nukkua miettimättä sitä, että koska se letku sieltä oikein halkee ja aiheuttaa tulvan kellarissa.

20140119 Rusina-3
Masiinat sijoiteltuna suurinpiirtein paikoilleen.
20140119 Rusina-8
Putket ja viemäri kiinni, mutta sähköt puuttuu. Pitääkin muistaa houkutella appiukkoa pelipaikalle vetämään näille laitteille hieman sähköä…
20140119 Rusina-9
Niin ja se pyykkikoneen hana!!!

Seuraavaksi onkin luvassa lähinnä karmin ja oven maalaamista uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Niin ja tietty ne sähkötyöt jotta näille koneille saadaan sähköääää… Kyseisten operaatioiden jälkeen varmaan onkin sitten luvassa listoitusta ja kiintokalusteiden pelipaikalle odottelua.

12.2.2014 Keskiviikko: Tämä olkoon viimeinen päivitys tähän postaukseen ja seuraavaksi tapahtuva kalustus (perjantaina) saakoon sitten ihan oman artikkelinsa. Eli ei tässä sen kummempaa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *