Puutarhassa suhisee

Tänään ollaan kaikki pientä Eemiliä myöden oltu reippaita ja toimeliaita. Saunarempan etenemisestä allekirjoittanut ei ole ihan satavarma, mutta puutarha koki sellaisen faceliftin että suosikkipuutarhajulkkikseni, Eva Wuitekin, olisi varmasti ihmeissään. Tästä kaikesta taitaa olla naapuria kiittäminen, joka ystävällisesti kehotti nyppimään voikukat maasta ennen niiden siemennystä, ellei ensi vuonna kolminkertainen voikukkamäärä houkuta. Tästä kauhistuneena ryhdyin taistoon voikukkien kanssa heti Eemilin käytyä päiväunille. Nyppiminen kuitenkin alkoi puuduttaa, joten aloin ajaa ruohoa. Miespä ei ollutkaan jälkeen tyytyväinen ja katsoi parhaaksi leikata nurmen itse. Ruohonleikkurin osuttua kiveen valtasi isännän yhtäkillinen pengerrysvimma. Lopulta vietimmekin päivän ulkona. Sää oli puutarhailuun juuri passeli: ei ollut kylmä eikä kuuma. Pihamaan mahdollisuuksista innostuneena myös pieni miehenalku pärjäsi lähes koko päivän täysin kuivana.

26-05 Rusina-Piha-10

Tuomas jatkoi mun aloittamaa ruohonleikkuuta, kunnes törmäsi korkeuseroon ja kiveen, ja homma alkoi tympiä. Diktatuuriksesti yksinmielisesti nyppylä päätettiin pengertää, ja suurin osa kivistä löytyi pengerrystä tehdessä. Lähettyviltä löytyi myös mukavan näköisiä askelkiviä, joten mies veljineen teki siinä samalla kiviraput, jotta kulku ylemmälle pihalle onnistuisi luontevammin.

26-05 Rusina-Piha-9

Vähän olisi vielä kapillaarisoraa jäljellä, vaikka sauna jo valmistuikin siltä osin. Kuvasta voi myös nähdä vasta-ajetun nurmen. Mmmmm.

26-05 Rusina-Piha-8

Voikukkasotaan olin varautunut, vaan en nokkossotaan. Näin komean keon kuitenkin nyhdin nokkosta irti maasta.

26-05 Rusina-Piha-7

Kaikki noi multaläikät olivat pelkkää nokkosta. Saa nähdä, miten nopeaan nousevat uudestaan. Nokkosen hävittämisvinkkejä otetaan vastaan.

26-05 Rusina-Piha-5

Pihan rumin nurkka. Komposti on paisunut valtaisaksi ja puusavottaa on vielä jäljellä, vaikka aika paljon saatiin tehtyäkin appivanhempien panostuksella.

26-05 Rusina-Piha-4

Näin komian puukasan osasin tehdä. Ehkä sekin taito kehittyy. Tämä kasa taitaa olla elämäni ensimmäinen. On myös mahdollista, että tänään puutarhahommiin käytetty aika oli pidempi kuin  tähän astisen elämäni yhteenlaskettujen puutarhatyötuntien Tämä paljastus toimikoon disclaimerina, kun joku kokeneempi blogin lukija huomaa allekirjoittaneen puutarhan hoidon muistuttavan riemann-integrointia diskreetille muuttujalle.

26-05 Rusina-Piha-3

Eemilillä pitää tottakai olla oma ruohonleikkuri.

26-05 Rusina-Piha-2

Kottikärryt täynnä voikukkaa. Fiskarsin voikukan nyppijällä mokomat lähtevät paremmin juurineen.

26-05 Rusina-Piha-1

Det va det.

Vähän meinaa jo selkää kolottaa, mutta jos päivän anti olisi tähän jäänyt, niin olisi liian helppoa. Kotiuduttuamme klo 19 piti vielä viettää syliaikaa lapsen kanssa, laittaa hänet nukkumaan, ja klo 20:30 jälkeen alkaa siivota huomista näyttöä varten. Isäntä huitelee elokuvissa. Päätin jättää kylppärin sille vielä ylläriksi 🙂

— Inka

2 thoughts on “Puutarhassa suhisee

  1. Söpö puukasa ja vielä söpömpi ruohonleikkaaja! 🙂 Kumpi ruohonleikkaaja? No molemmat!
    [Kommentoin ja vastaan kommentteihini itse samalla kertaa.]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *