Etupihan Kiviraput ja Norjanangervot, sekä roskakatos – Osa 2 (Päivitetty 1.7.2013)

Perjantai – Lauantai

Viikonloppuna etupihan korjaustyöt niin ikään jatkuivat, olemassa olevat raput kivimuurissa otettiin pois ja syvennystä laajennettiin roskakatosta varten. Rappuset siirrettiin toiseen reunaan pihaa, jossa on tarkoitus tukea myöskin kivimuuria ja estää maan valumaa pihalle. Tarkoitus on Sunnuntaina viimeistellä kivimuuri siltä osin kuin mahdollista.

Roskakatos tehtiin kahdelle pöntölle, joista toinen on jo olemassa ja toinen on SITA:n QuattroSelect pönttö (Polttojäte, Kartonki, Lasi ja Metalli). SITA tarjouksessaan ehdotti, että saamme hyödyntää olemassa olevan astian paperinkeräyspönttönä, joka passaa meille ihan hyvin. Tyhjennyskerta meille maksaa karvan alle 10€. Tarkoitus on myös ottaa Kompostori biojätteelle, jotta tyhjennysväli roskiksille saadaan kertaan kuukaudessa. Anyway roskakatokseen valettiin vasta pohjat ja mikäli tänään (Sunnuntaina) joku läheisistä rautakaupoista on auki aloita seinien valumuottien tekemisen (maanvastaisten seinien) ja kun löydän jostain vanerin palasia tms.. niin teen valumuotin loppuun. Roskakatoksen yläosa tehdään puusta (seinämateriaali mukailee talon ulkonäköä) ja katto tiilestä. Eteen tulee ovet peittämään roskapöntöt ja katokseen valo, jotta näkee talvella/pimeälläkin viedä roskia.

29-6 Piha-3
Kivimuurin alku ja tässä näkyy vielä nuo valetut pilarikengät pergola/porttia varten.
29-6 Piha-4
Lisää kivimuuria….
29-6 Piha-5
… ja siihen se loppuu, toistaiseksi.
29-6 Piha-6
Roskakatoksen pohjat.
29-6 Piha-7
”Pienet kiviraput” jotka siirrettiin pois roskakatoksen tieltä.
29-6 Piha-2
Loput Norjanangervoista istutettuna ylemmälle tasolle.
29-6 Piha-1
Maasta pois kaivetut askelkivet, kun ei ole enää kerran rappujakaan, nämä kivet käytetiin etupihan ylemman kivimuurin tekemiseen.

Sunnuntai

Sunnuntaina pihalla jatkui kivimuuriurakka, joka saatiinkin valmiiksi ja vaikka itse sanonkin,  niin siitä tuli hyvän näköinen. Jos saadaan jostain raavittua 30€, niin istutellaan lisää Norjanangervoa, jotta saadaan etupiha valmiiksi. Käväisimme myös Byggmax:ssa hakemassa 3 ESP (50mm) levyä roskakatosta varten (seinän ja maa-aineksen väliin). Tarkoitus on tehdä valumuotti jonka toinen kylki on ESP:tä ja toinen mitä tahansa levyä/lautaa, jota sattuu ilmaiseksi jostain löytämään. Roskakatos tullaan valamaan samaan aikaan kuin aulan lattia (Elo-Syyskuussa), joten pihalla tulee lojumaan tovi pressuun paketoitu roskakatoksen alku. Vielä mainittakoot, että serkkupoika Eemeli on ollut Luumutiellä kolme päivää ahertamassa ja hänestä on ollut valtava apu!!!

20130701 Piha-1
Siinä se on, lähes valmis kivimuuri. Enää istutellaan lisää Norjanangervoa yläreunalle, tehdään roskakatos valmiiksi, kivimuuri roskakatoksen vasemmalta puolelta ja istutetaan loput kuunliljoista (joita siis ei ole edes olemassa vielä).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *