Ison Autotallin katto – 14% valmiina?

Sunnuntaina käytiin hakemassa Bauhaussista hieman lasikuitunarua erinäköisiin paloeristyksiin (hellan levyt ja piipun juuri). Samalla reissulla napattiin kyytiin 10kpl 50L puutarhamultasäkkejä.

Autotallin katolle raijasin aiemmin sivuun kasatut Nupukkakivet reunukseksi (n.140cm leveälle istutukselle, johon aiemmin pistettiin uusi huopakate), kivireunuksen väli on ensin täyetty karkealla sannalla (n.5cm paksuudelta), jonka päälle n.5cm kerros multaa. Pihalta kammettiin ylös myös muutama laakeahko kivi, jotka asettelein mullan sekaan. Rajanaapurimme puutarhassa kasvaa Suikeroalpia, jonka rajan meidän puolelle levinneistä yksilöistä kävin kaivamassa n.15-20 alkua ylös ja istutin uuteen multaan. Tarkoitus on, että alvet leviävät tuolle rajatulle istutusalueelle peittäen sen kokonaan. Tuohon väliin en halunnut nurmikkoa, koska sitä olisi ollut liian hankala päästä leikkaamaan.

WP_20130721_005
Kuva istutusalueesta taloon päin.
WP_20130721_004
Kuva samaisesta istutuksesta naapuriin päin.

Tuosta tulevan eteisen ikkunan vierestä on muuten irroitettu viimeiset rippeet öljysäiliöstä (ylemmän kuvan kivireunuksen kohdalta). Putket katkottiin ja hakattiin pois seinästä niin paljon kuin suostuivat tulemaan – lopulta katkaistiin ja muurattiin pätkät seinän sisään. Eli nyt on lähes viimeiset jäljet öljylämmityksestä poistettu – enää tuo Shellin kyltti ja huohotinputkien yms.. jäljellä olevien metalliosien vienti metallinkeräykseen.

Ja sitten tosiaan tuohon eteisen ikkunaan, eli olen ajatellut ottaa tuosta ikkunasyvennyksestä ulos LTO-laitteen raikasilmaputken (siinä kun on jo valmiiksi pari reikää) ja loppuosan päälle ajattelin rakentaa saranoilla olevan valokateluukun. Luukku siksi, että muuten sadevesi pääsee jatkossakin lahottamaan jossain vaiheessa uusittavaa ikkunaa ja sen karmeja. Valokatteen avulla tuosta pienestä luukusta pääsee valoa edes jonkin verran, muuten niin pimeään tulevaan_eteiseen. Täytyisi jostain vain löytää n. 80 x 40cm palanen valokatetta.

Tänään myös käytiin läpi sähköjä ja hellan kiinnitystä Arton kanssa. Hellaa varten arto vie saunan savupellin malliksi Paimiolaiselle sepälle, sekä hellan liitosputken, jotta sitä varten saadaan tehtyä kauluri, jolla ko. putki kiinnitetään hormiin – näin saataisiin hella vihdoin lämmityskuntoon. Sähköjen suhteen laskeskeltiin Enston valmiskeskuksen automaattien riittävyyttä ja mietittiin, että mitä kautta sähköjä oikein vedetäänkään ja minne.

Vastaa