Muutto (suurin osa ainakin) ja ensimmäinen yö takana

Päätimme sitten muuttaa Rusinaan asumaan, ennen kuin pojan päiväkoti uuden kodin nurkilla alkaa – ja näin tehtiin. Muutto jaettiin mukaviin osiin ja sitä on vieläkin hieman jäljelllä, sillä vanhassa asunnossa on suurinosa olohuoneen ja keittiön kalusteista yhä paikoillaan. Huomaa, että edellisessä kodissa meillä oli säilytystilaa paaaljoooon enemmän, kuin Rusinassa, sillä tavaraa on vielä laatikoissa eikä mitään aavistusta mihin sitä oikein tungetaan.

Muuttopäivänä taitelin myös liesituulettimen keittiössä pelikuntoon. Aiempi edellisen omistajan liesituuletin piti yhtä paljon meteliä, kuin nousukiidossa oleva Boeing 747, joten siitä päätettiin luopua, oli se myös ulkoisesti aikas ruokottomassa kunnossa. Käydessäni Laitilassa vierailemassa huomasin erään sukulaisen autokatoksessa liesituulettimen (tai ainakin luulin sitä pikaisella katsomisella liesituulettimeksi), mutta se paljastuikin kovan puhdistamisen ja jynssäämisen jälkeen liesikuvuksi, joten eipä siitä ollut apua meille, sillä ei ollut tarkoituksenmukaista vielä tässä vaiheessa alkaa virittelemään mitään huippuimuria tms.. liesituulettimelle. Nooh onneksi Ikea tarjosi meille erittäin edullisen liesituulettimen 39€ hintaan 🙂 Tämä noudettiin muuttopäivän aamuna ja asennettiin muuton jälkeen paikoilleen – jee ja hyvin toimii! Siinä sitten poistoputkea viritellessä aloin irroittamaan 90asteen mutkaa, jossa vanha tuuletin on ollut kiinni hormissa, jotta saisin sen osoittamaan toiseen suuntaan. No mutta mitä kettua! Kun sain putken irti, tuli huomattua, että se hormi jossa putki ja tuuletin on aiemmin ollut kiinni oli muurattu umpeen – kyllä liesituuletin on ainakin 10v puhaltanut ei minnekkään. Ei siis ihme että Boeing 747 oli muuttanut liesituulettimeen ja, että se oli myös sisäisesti kohtuu ruokottomassa kunnossa. Tuosta umpeenmuuratusta aukosta paljastui kasa kortteja (R-Kioski VIP-Video klubikortti, KOP-pankkiautomaattikortti, sekä Hinauspalvelun käyntikortti). Arvelen täyteenmuuraamisen tapahtuneen, joko keittiöremontin yhteydessä (lieneekö remontoijat kypsyneet rakennuttajaan ja muuranneet pilaksi liesituulettimen poiston umpeen) tai piipun kylmää osaa uudelleen muuratessa (onkohan rakennuttaja ollut jälleen syypää tähän pilaan vaiko ämpärillinen muurauslaastia ja rahakukkaron sisältö tipahtanut piippuun vahingossa – sitä tuskin saamme koskaan tietää).

20130725 Rusina-3
Keittiö kasattuna hellan läheisyydestä (Liesituuletin paikoillaan, sekä yläkaapit aseteltuna sijoilleen. Kuten tuon alalaatikon kanssa yläkaappi tulee karmin yli n.7cm.).
20130725 Rusina-2
Täyteen muurattu hormi.
20130725 Rusina-1
Muuratusta aukosta, laastin seasta löytyi pari aarretta. Pitäisikö alkaa etsimään Saari Pertti Olavi

Myös lavat (kyllä LAVAT) noudettiin muuttopäivän iltana pois – ei sillä että niistä mitään haittaa olikaan kun sänkyjä yms.. kannettiin sisään. Lavojen kanssa myöskin hieman epäonnea matkassa, sillä ensimmäinen 15kuution lava oli liian painava kuorma-auton nostettavaksi, joten Antti joutui tuomaan toisen lavan edellisen viereen ja sitten täydestä lavasta siirrettiin n.3kuutiota tavaraa pois. Tämän pienen lisätyön jälkeen lavat nousivat kohtuu nätisti kyytiin ja näin pääsimme eroon ylimääräisestä maa-aineksesta, betonista ja tiilijätteestä.

20130725 Piha-1
Vihdoin nousi lavat pois pihasta, eikä tällä kertaa noussut kuorma-auton nuppikaan kuin 50cm.

Niin ja se ensimmäinen yö, no ainakaan itselläni se ei mennyt kuin Strömsöössä, sillä jokin infernaalinen nakutus kuuluu sängyn päätyseinästä tai sen takaa, ääni on liian tasainen jotta se olisi ollut mikään eläin, mutta ei aavistustakaan mikä se voisi olla – täytynee tänään työpäivän jälkeen alkaa tutkimaan, josko aiheuttaja löytyisi. Aamulla oli myös pää hieman kipeä, joko huonosti nukutusta yöstä johtuen tai korkeasta hiilidioksipitoisuudesta, anyway ensi yönä täytyy pitää ulkoikkunaa hieman raollaan paremman ilman vaihtuvuuden takaamiseksi. Toivonkin, että ensiyö menisi paremmin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *