Uutta ulko-ovea pukkaa…

Keskiviikko 18.9.2013 9:15-10:00: Peräkärry Saabin perässä, osoite syötettynä Nokialaiseen ja matkalla kohti Kuusistoa (Kaarina) ja Vihannon Ovitehdasta, eli noutamaan talon asuinkerroksen uusia ulko-ovia. JEE! Ovitehtaalle päästyään löysin itse Ilkka Vihannon, jonka kanssa käytiin läpi hieman muita ovimalleja (esim. kellarin tekniseen tilaan, sekä terassin lasiovia). Hetken rupattelun jälkeen löytyi meidän ovet ja ovien avaimet, jotka näppärästi tehtaan poikien avustuksella lastattiin kärryyn kyytiin ja nokka kohti Turkua ja päivätöitä. Täytyy vielä todeta, että on mukava hakea ovet näinkin läheltä ja tukea samalla suomalaista työtä, etenkin kun ovetkin ovat hyvännäköiset ja paperilla teknisestikkin hyvät. Inkakin soitti, että Arttu ehtii neljän jälkeen auttamaan, mikä on hyvä, että saadaan toinenkin ovi paikoilleen (ja purettua vanha pois).

WP_20130918_10_20_05_Pro
Ovet kärryssä, hieman sneak peak että mitä tulikaan ostettua 😀

Keskiviikko 18.9.2013 11:30-12:15: Ruokatauko! Nopeasti puukkosaha, jatkojohto, sorkkarauta, vasara, puukko, mitta… esiin ja kampeamaan vanhaa ovea pois paikoiltaan. Eikä siinä kauaa mennytkään. Karmit lihoiksi ja pois sijoiltaan. Tarkistusmittaus – WUHUU! Ovien pitäisi sopia tähän väliin, uskomaton munkki! Soitto veljelle, jota olin aiemmin pyytänyt avuksi oven asennukseen – ei pääse, soitto iskälle, joka ehtii tulemaan iltapäiväksi asentamaan ovea, lupasi vielä poiketa rautakaupan kautta hakemaan 5×100 ruuveja oven kiinnitykseen (asennusohje). Oviaukko tosin on niin kapea, että voin joutua eristämään sen kuitenkin uretaanilla, yritän kuitenkin ensin tunkea sinne pellavaaaaaa… Nopeasti leipä huiviin ja kirjoittamaan tämä postaus ja takaisin töihin!

WP_20130918_12_22_12_Pro
Siinä se on, siis aukko seinässä johon ovi pitäisi saada! Tuli huomattua ovea purkaessa, että talon ulkoseinän rakenne on: Laudoitus, vinolaudoitus, aaltopahvi, puru, ”huopalevy”, laudoitus, tervapapaeri.

Keskiviikko 18.9.2013 15:00-17:00: Uuden oven asennus alkoi ja loppui. Pasin kanssa asenneltiin todella painavia ovia tovi, purettiin toinen aukko ja pistettiin siihenkin ovi paikoilleen. Enää ei puhalla tuuli suoraan sisään.

Keskiviikko 18.9.2013 17:00-19:00: Arttupoika pyyhälsi pihaan punaisella Opelilla, Artun oli tarkoitus tulla asentamaan ovia, mutta ne olivatkin jo paikoillaan! Arttu sai sen sijaan kouraansa 10m rullan 3cm x 15cm pellavanauhaa karmien tilkitsemistä varten. Arttu alkoikin vimmalla tilkitä aukkoja ja huomasi tilkitessään, että oli tilkinnyt yhden sivun niin tiukkaan, että karmikin oli paisunut sisäänpäin jumittaen oven liikettä.

Keskiviikko 18.9.2013 20:30-21:00: Empun nukahdettua ja ennen kuin isäntä palaa takaisin viimeistelmään työpäivää (ja tätä blogikirjoitusta). Kävin nappaamassa sen yhden Artun tiukkaan tilkitsemän sivun (hitto että olikin piukassa) ja vapauttamassa karmin pantteesta. Tilkitsin myös ovien yläreunat, jonne Arttu ei ollut ylettänyt. Valmista tuli! Melkein! Enää ei puutu kuin ne koristelaudat (mikä niiden nimi onkaan) ja itseasiassa toisen oven karmin asentoa pitää vielä korjata (onneksi on pellavaa, eikä uretaania!).

20130918 Rusina-1
Ei puhalla enää tuuli tästä aukosta!
20130918 Rusina-2
Takapihan ovi paikollaan, tämän oven karmin toista sivua pitää hieman asemoida toisin.
20130918 Rusina-3
Etuovi ulkoa..
20130918 Rusina-4
Pellavaa, pellavaa, pellavaa…

Täytyy sanoa, että ovien viimeistelyn taso on hyvä ja ne näyttävät upeilta. Ovien tekniset arvot ovat kohdillaan, joten ovi ei ole enää tämän asunnon vuotavin kohta. Ainoastaan oven maalauksessa on pari kohtaa, joissa maalia on päässyt hieman liikaa, mutta tuo ei nyt niin häiritsevä ole 🙂 Eli Vihannon pojat ovat tehneet hyvää jälkeä ja tullaan tilaamaan pari ovea vielä kellariin (ulko-oviksi siis), sekä keskikerroksen terassin lasiset pariovet. Ovet tulivat meille lukot valmiiksi asennettuina. Ja on se kyllä hienoa, nimittäin saada ovi, jonka tietää että se aukee kun kahvasta vääntää, ei tarvitse pelätä että avain katkeaa lukkoon tai että lukko ei joku kerta aukeaisikaan, sen verran hirveä oli edellinen ovi!

2 thoughts on “Uutta ulko-ovea pukkaa…

Vastaa käyttäjälle Erno Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *