Kylppärin valmisteluja muita mullistuksia (Päivitetty 25.10.2013)

Mennäviikolla käväistiin tosiaan valitsemassa kylppärin laatat, muutoin viikolla tuli lähinnä tehtyä ansiotöitä, eikä työt juurikaan edenneet Rusinassa. Viikonloppuna käväistiin viimeistelemässä edellinen asunto, jonka kaupat on tarkoitus tehdä tulevan torstaina, jonka jälkeen päästäänkin etenemään remontissa kellarissa lähinnä vain käytettävissä olevan ajan rajoissa. Viikonloppuna tuli sahattua aiemmin kaadettujen puiden risut pätkiksi, sekä hakattua suurimman osan pölkyistä klapeiksi, joten puuhommista on enää jäljellä hyvin vähän, JEE! Siivoilin myös isoa autotallia, jotta saadaan auto mahtumaan sisään, nyt 40% tallista on tyhjää ja loput sitäkin enemmän täynnä 🙂 Tallissa lämpötila oli noin +8astettua kun se oli ulkona pakkasen puolella.

LISÄÄ KUVA SIIVOTUSTA AUTOTALLISTA 🙂

Niin tuli viikon aikana muuten testattua, että miten onnistuu 2k lasin asentaminen vanhoihin raameihin. Eli otin yhden yläkerran pikkuikkunan sisäraamin, josta poistin vanhan lasin ja asensin tilalle 2k lasin ja ainakin omasta mielestäni se onnistui oikein hyvin. Samalla tuli korjattua myös yksi yksikerroksinen vintin ikkuna, jonka lasi hajosi aiemmin kesällä. Kävin myös tilaamassa yhteen hajonneeseen kellarin (sisä)ikkunaan 2k lasin, joka saapunee parin viikon päästä.

20131022 Rusina-1

20131022 Rusina-3

Viikolla kävin myös käymässä K-Raudassa josta bongasin roskakatokseen alekorista sopivan ulkovalaisimen, samalla mukaan tarttui myös hämärä/liiketunnistin ko. valolle. Valosta tuli mieleeni, että isoon autotalliin tarvitsee saada pistorasia (auton lämppärille) + valot, koska sinne peruuttaminen on hieman haastavaa pilkkopimeässä, eikä parkki / peruutusvalosta ole oikein riittävästi apua.

Ensi viikon aikana pitäisikin saada tehtyä:

  • Uusien ulkoavaimien (3kpl) + riippulukon (Abloy PL341 sarjotettuna) tilaaminen (Inka)
  • Kellarin vessan siivoaminen ja pesukoneen siirto (viemäri on jo valmiina, kylmä vesi vaatii hieman taikatemppuja)
  • Käydä Puukeskuksessa katsomassa kaidepuute (pyöreä n.40-50mm, 4m tangoissa 3kpl)
  • Soittaa läpi muutama laatoittaja ja pyytää käymään antamassa tarjous
  • Saunan lattian tasoitus, sekä seinien, jotka on vielä tekemättä
  • Tilaa SPU-levyt (TEHTY)
  • Käy ostamassa uretaanipistooli, puhdistusainetta ja vaahtoa (piilivaahto on hanurista!)
  • SPU:n asennuksen aloittaminen kattoon ja Saunan seiniin
  • Yliopiston asuntokaupat (ja vanhojen lainojen poismaksu)
  • Syksyn lehtien ja risujen vienti kaatopaikalle
  • Lattialämmitysputkien (Aula:sta) vetäminen Tekniseen tilaan ja jakotukille (jos on aikaa)
  • Soita Kaitsulle ja sovi aika, jolloin saataisiin vintin vessan vedet poikki
  • IV-osien tilaaminen (LVI-Piste)
  • Appiukko toivon mukaan tuo ensiviikonloppuna puuttuvat kattotiilet roskakatoksen
  • Appiukon kanssa toivottavasti myös hieman sähkötöitä tulevana vkl, jota valmistellakseni pitänee tehdä parit reiät seiniin.

Viikonloppuna kun käytiin siivoamassa, maalailemassa yms… vanhaa asuntoa niin täytyy sanoa, että on se haikeaa luopua loppuun asti viimeistellystä asunnosta ja asustella taas työmaalla (ja vielä useamman vuoden!!!!). Nooh edellinen asunto ei oikein sovellu lapsiperheelle ympäristöineen, eikä itseänikään oikein houkuttanut tuo kerrostaloelämä, joten hyvä näin – silti tulee hieman ikävä.

20131025 Rusina-1
Pikkumakuuhuoneen seinämaalausta…
20131025 Rusina-2
…syviä ja mahtavia ikkunalautoja.
20131025 Rusina-3
Toimivaa kylpyhuonetta kaikkine lisukkeineen.
20131025 Rusina-4
Olkkarin pariovia ja tapettia…
20131025 Rusina-5
Keittiötä uusine kodinkoneineen ja kaapistoineen.
20131025 Rusina-6
Makuuhuoneen kipsirosettia.
20131025 Rusina-7
Yllättävän vetoisia vaatehuoneita ja makuuhuonetta ylipäätänsä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *