Pihavalaistus – Osa 1: Ensimmäiset pihavalaisimet (Päivitetty 31.12.2013)

Aiemmin tilatut pihavalaisimet saapuivat appiukon tuomana pelipaikalle. Olimme tilanneet 4kpl Ketosen Kastehelmi valaisimia, joista kaksi seinämallia ja kaksi pylväsvalaisimia. Nämä olisi tarkoitus pystyttää näin alkutoimina paikoilleen (mikäli jäinen maa antaa vielä periksi) valaisemaan muuten niin pimeää pihamaisemaa.

Valaisimiksi pohdittiin eri vaihtoehtoja, mutta hakusessa oli ns. 50-luvun taloon sopiva valaisin, eikä sellainen peruspallovalaisin oikein istunut omiin mieltymyksiin. Tällöin vaihtoehdoksi valikoitu ”tallilyhty”, jolloin vaihtoehtoisia valmistajia oli helppo alkaa etsimään. Valmistajia löytyi lukuisia joiden hinnat vaihtelivat 30€ (Cello, K-Rauta) ylöspäin aina lähemmäs 250€ (antiikkiverstas), mutta Ketonen oli ainut valmistaja, jonka valikoimasta löytyi samaan sarjaan useampia erilaisia valaisimia eli seinämalleja ja pylväsmalleja. Ketosen valikoimasta napattiin Kastehelmi. Hintaa valaisimilla on kohtuu paljon (seinämalli [A15DHMK (Sähkönumero 4114468)] 94,24€/kpl, pylväsmalli [701DHMK (Sähkönumero 4114492)] 117,80€/kpl), mutta mikäli haluaa samaa sarjaa useampaan eri tarkoitukseen, ei ollut hirveästi vaihtoehtoja. Valaisimia hetken räplänneenä ne tuntuivat kohtuu laadukkailta, käytäntöä odotellessa.

20131202 Rusina-2
Ketosen lodja on yhtä tyyllitelty kuin itse valaisinkin. Valaisimet ovat mielestäni kalliita, mutta oli erittäin vaikeaa löytää valaisinta joka istuu 50-l rintamamiestaloon kuin naputettu.
20131202 Rusina-3
Värivaihtoehtoja oli kaksi (musta ja valkoinen), musta tuli valittua, koska pelkäsimme valkoisen olevan liian likaherkkä.

Tarkoitus on hankkia näitä lisää ehkä ensi vuonna jossain vaiheessa muualle pihaan, mutta tässä vaiheessa ostettiin 2kpl seinämalleja autotallin edustan valaisemiseen (ohjaus liiketunnistimelta ja/tai eOhjaimelta ja mikäli Appiukko onnistuu, niin myös yksivaihtokytkin josta nuo saa ”väkisin pois”). Pylväsmallit on tarkoitus sijoitaa pihalle kulkuväylälle, tosin maa alkaa olla jo niin jäässä, ettei niitä tulla kaivamaan maahan (ehkä vain lasketaan ne maajalassa hankeen odottamaan kevään sulaneita kelejä). Appiukon raapiessa harmaita hiuksia miettiessään mitä hittoa tässä oikeen tahdotaan, päätin tehdä alustavan sähkösuunnitelman pihastakin, jossa näkyy vähän mihin suntiin valaisimia on tulossa niin saa Appiukko miettiä kytkentöjen vetoja yms…

20131202 Rusina-6
Pihan alustava sähkösuunnitelma 🙂

Lisäksi on myös hankittu (jo aiemmin) roskakatoksen valaisin ja liiketunnistin, jonka Appiukko toivottavasti myös asentelee paikoilleen, jännityksellä odotan huomenna kotiinpaluuta.

Torstai 12.12.2013: Appiukko oli tehnyt asennukset jo tovi sitten, mutta en ole ehtinyt vain ottamaan kuvaa valaisimista käytössä. Valaisimia on siis nyt asennettu roskakatokseen, sekä autotallin edustalle.

20131212 Rusina-1
Roskakatos valaistuna, liiketunnistin oikeassa kyljellä (sisäpuolella).
20131212 Rusina-2
Siinäpä ne ovat! Liiketunnistin kulmassa joka pätkii näitä valaisimia. Tarkoitus on kytkeä nuo vielä tuohon eOhjaimen releen taakse säätelemään ulkovaloja.

20131212 Rusina-3

Seuraavaksi on tarkoitus asennella väliaikaisesti nuo pylväsvalaisimet kulkuväylälle. Sitä varten toinen maatuki on jo valettuna betoniin.

Päivä 30.12.2013: Vuoden viimeisenä maanantaina asennettiin pihalle kaksi valaisinta lisää. Kyseessä oli siis Ketosen Kastehelmi pylväsvalaisimet. Asennus on hyvin pitkälti väliaikainen, koska näin ”talvisissa” merkeissä ei viitsitty lähteä koko pihaa vielä kaivamaan auki kaapelivetoja varten, joten valaisimet istutettiin kohtuu pintaan ja ”väärälle puolelle” kulkuväylää. Tarkoitus onkin ensi kesänä siirtää nuo valaisimet toiselle puolelle ja hoitaa kaapelointi asianmukaisesti. Nyt nuo pistettiin paikoilleen valaisemaan muuten niin pimeää pihaa.

20131230 Rusina-1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *