DIY: Kukkapyramidi á la Tuomas (Päivitetty 21.5.2014)

Inka bongasi Facebookista kaverinsa postauksesta ”ruokapyramidin” ja totesi, että tommonen olis kiva. Ei siinä sitten auttanut kuin vähän googlailla ja löytyihän se tovin päästä, nimittäin TrioLife niminen pulju Tanskan maalta. Kyseinen lafka oli tuon ”ruokapyramidin” tuotteistanut ja tehnyt alla olevan näköisen häkkyrän esim. yrttien ja vastaavien kasvatukseen.

PP5

Katsottuani läpi TrioLife:n sivuilta löytyvän Youtube-videon, tuli mieleeni lausahdus:

How hard it can be?

Jeremy Clarkson (Top Gear)

Joten ei muuta kuin kokeilemaan itsekkin. Ensimmäisen prototyypin tein kuormalavasta purkamistani päälilaudoista (piru että ovat muuten tiukassa), proto oli lähinnä yksi tuollainen 70cm sivultaan oleva kolmio päät 45asteen kulmaan sahattuna. Tämän tarkoituksena oli varmistua siitä, että onnistuuko tuon tekeminen tavalla jota oli ajatellut. Yhden kolmion tekeminen onnistui, joten siitä innostuneena hain autotallista viimeiset appiukon tuomat 6″ karvaset laudan pätkät (n.2m / kpl) ja sahasin niistä kolme hyllyä (ensimmäinen 100cm, seuraava 70cm ja viimeinen 40cm) ja ruuvailin kasaan. Pohjan ja nuo nousevat tuet tein aiemmin jo ensimmäiseen prototyyppiin valmastamasta kuormalavasta.

20140408 Rusina-1
Kukkakolmio sointuisi nimenä hyvin, mutta jollekkin siitä saattaa tulla jotain muuta mieleen, joten olkoot tämä ”Kukkapyramidi á la Tuomas” 🙂
Eli tässä komeilee ”toinen” prototyyppi kolmikerroksisena.

Omasta mielestäni tämä toinenkin proto onnistui sen  verran hyvin, että ajatukseni on maalata tämä ja ottaa käyttöön!

Tarkoitus onkin tässä tällä viikolla kokeilla tehdä yksi viisikerroksinen (ehkä jopa kolme kappaletta)… (mitat olisivat 120cm, 100cm, 80cm, 60cm, ja 40cm / hylly ja reunat ehkä vain 25-35asteen kulmalla).

13.4.2014 Sunnuntai: Teemun kanssa sahailtiin ja ruuvailtiin kokoon torstaina suurin osa palasista, mutta into loppui illan pidetessä. Ahterelemme siis Äidilleni 50v-lahjaksi parit tälläiset pyramidit pihaan. Äiti tosin halusi ne sellaiselle korkeudelle, että ei tarvitsisi kumarrella, vaan saisi jakkaralta perattua 🙂 Tätä varten askartelin tänään jalat kahteen tälläiseen pyramiidiin.

Näissä äidin lahjapyramideissa on viisi kerrosta 120cm alin ja 40cm ylin, kulma hyllyillä on se sama 45astetta (ei taipunut puu enää nätisti pienemmällä kulmalla). Penkit jalkoineen maalaillaan ensi viikon aikana valkoisella ja toimitetaan äidin pihaan viikon parin päästä istutuksia varten.

20140413 Rusina-2
Maalia odottelemassa kaksi lahjakukkapenkkiä. Valjastin iskän maalailemaan nuo ensimmäiseen kertaan huomenna.

Tein myös itsellemme omaan pihaan (prototyypin lisäksi) yhden viisikerroksisen pyramidin omia hyötykasveja varten.

20140413 Rusina-3
Itselle jäävä kukkapenkki, johon tulee vain 9cm jalat. Noissa lahjapenkeissä jalat ovat 50cm.

Jatkoa seuraa maalausosastolta, jossa valitettavasti ”sisäpinnat” tullaan maalailemaan maaleilla, joita sattuu löytymään (jotta tulee nekin käytettyä) ja ulkopinnat samalla valkoisella.

19.4.2014 Lauantai: Tässä parin päivän aikana on kukkapenkit saaneet maalia pintaan (kaikki 4kpl [joista yksi on ns. proto]). Äidin 50v lahjasta on vielä ulkopinta maalaamatta toiseen kertaan, samoin myös omaan pihaan jäävistä. Aikomus on maalata aamutuimaan omat yksilöt ulkopinnasta toiseen kertaan, sekä illasta mullata ne kylvökuntoon.

20140419 Rusina-3
Omaan pihaan jäävät yksilöt. 3- ja 5-kerroksiset kukkapenkit, joista matalampi on ns. prototyyppi ja sen huomaa 🙂
20140419 Rusina-4
Äidin 50v-lahjaksi tulevat penkit, joista toisen sisäpinnat ovat harmaat ja toisen valkoisen (kuvassa pari hyllyä on miten sattuu, mutta se johtuu siitä, että maalatessa niitä on laskettu miten sattuu). Ulkopinnat tarvitsevat vielä 1-2kerrosta valkoista vähän tilanteesta riippuen.

20.4.2014 Sunnuntai: Tänään aamusta maalasin itselle jäävät kukkapenkit ulkopinnasta toiseen kertaan ja iltapäivästä kannettiin ne Teemun kanssa autotallin katolle ja mullattiin istutuksia varten. Inka istuttikin porkkanaa, sipulia, kukkakaalia ja krassia kukkapenkkiin, saas nähdä miten alkavat itään.

20140420 Rusina-3

21.5.2014 Keskiviikko: Ensimmäiset vihannekset ovat itäneet meidän kukkapyramideissa, jatkoa odotellessa!

20140521 Rusina-6

2 thoughts on “DIY: Kukkapyramidi á la Tuomas (Päivitetty 21.5.2014)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *