Viemärin tuuletus – toinen nousu tehty

Talon viemäreitä on remontoitu jo alusta alkaen ja nyt on vihdoin päästy toisen nousun kanssa katolle asti. Kahdesta viemärinoususta toinen on nyt kokonaisuudessaan vaihdettuu uuteen, eli vanhat valurautaviemärit on poistettu ja eilen poistin myös vanhan läpiviennin katolta.

Vanha läpivienti oli n.10v aikana vuotanut ja ympäröivä laudoitus oli hieman pehmennyt, tämän vuoksi päätin repiä tuon irti mahdollisimman pian ja paikata läpiviennin. Vanhan läpiviennin liimasin umpeen silikonilla ja aluskatteella, sen jälkeen kun oli repinyt irti veljeni kanssa vanhan valurautaviemärin ko. kohdasta. Korvasin myös leikellyn kattotiilen uudella.

20131109  Rusina-3
Vanha läpivienti vielä paikoillaan. Käytännössä hattu on vain laskettu valurautaviemärin päälle, eikä läpivientiä aluskatteen läpi oltu mitenkään järkevästi tiivistetty.
20140404 Rusina-1
Uusittu ja valmis viemärin tuuletus. Vanhat kamat on revitty pois sijoiltaan ja reikä tukittu.

Uusi viemärin tuuletuksen läpivienti on tehty Vilpen osasista, jotka sopivat katolle kuin nenä päähän. Tuon läpiviennin asennus oli myös lastenleikkiä. Ainoa korjattava asia on tukea viemäri kunnolla, sekä korjata yksi kaato, jossa putki laskee väärään suuntaan (ennen kuin alkaa sataa).

20140404 Rusina-3
Sieltä eristeen seasta se putki pilkottaa katolle. Tuo yläpohjan läpivienti pitää myös vielä tiivistää.
20140404 Rusina-2
Tästä se viemäri menee katolle kiinni Vilpen läpivientiin. Putki on kiinni kattotuolissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *