Puutarhailut 2014 – Osa 7: Etupihan tasoitus (Päivitetty 23.6.2014)

Alotin vielä sunnuntai-illan päätteeksi purkamaan Antti Marjaston tuomaa multakuormaa etupihalle. Tarkoitus on tasata koko etupiha ja kylvää siihen ruoho.Toistaiseksi puuttuu yksi olennainen työkalu – nurmijyrä! Tähän asti olen tiivistänyt multaa kävelemällä, mutta se on kohtuu aikaa vievää hommaa (toisaalta tuleepahan liikuntaa) 🙂

20140601 Rusina-3-2
Tässä noin tunnin työ. Eli jokunen tunti menee ennen kuin loppu pihasta on vastaavassa kunnossa.
20140601 Rusina-4
Hieman täytyy vielä kanniskella ja tasoitella ennen kuin on valmista 🙂

Hommat jatkunevat tällä viikolla hikoillen kottareilla ja lapiolla.

5.6.2014 Torstai: Maanantaina tuli kärrättyä loput mullat (Teemun avulla), tampattua maa ja kylvettyä siemenet. Asettelin myös marjapuskia etupihalle. Miksi marjapuskat etupihalle? Etupiha on hieman tarjottimella, eikä oikein sellainen paikka jossa haluaa viettää aikaa, joten sopii hyvin toissijaiseen toimintaan, kuten marjojen kasvatukseen 🙂

20140605 Rusina-1
Mullattu, tasoitettu ja kylvetty. Enää jäljellä kastelua, kastelua ja kastelua. Niin ja tietty pieni määrä kiviä (seinustalle ja pihatielle).

20140605 Rusina-2

 

9.6.2014 Maanantai: Ruoho kasvaa, linnut laulaa ja tiilet tukkivat pihan. Kyllä tiilet! Tiilet ovat osa entistä takkaamme, joka tuli purettua sunnuntaina ja heiteltyä olohuoneen ikkunasta vastakylvetylle nurmelle. Puskat tuli myös istutettua ja nurmea on kasteltu ahkerasti kerran päivässä.

20140609 Rusina-5

 

11.6.2014 Keskiviikko: Ruoho vain senkus kasvaa! Multalava tuli tyhjäksi sopivasti ennen viikonlopun betoninpiikaustalkoita! Lopun mullan kärräsin takapihalle, johon tein jo alustavan tasoituksen, jota pitäisi sitten jossain vaiheessa lähteä jatkamaan.

20140611 Rusina-1
Ruoho senkus vain kasvaa (kun muistaa kastella)…
20140611 Rusina-2
Tänne se loppu etupihalle tarkoitettu lava onkin kipattu, enää puuttuu vain n.30m3 multaa takapihalta ja kunnon kivipengerrys.
20140611 Rusina-4
Vihdoin on 10m3 multaa pois lavalta, joka voidaankin täyttää takalla ja autotallien betoneilla.

Ja kun kerran tämäkin postaus karkasi käsistä, niin vielä yksi kuva takapihalta, johon sain nyt Viherpeukaloilta (oikeat kukat) Loistosädekukat aiempien Tähkäesikkojen tilalle. Enää vain odotellaan kasvua ja kukkia…

20140611 Rusina-3

Seuraava päivitys on toivottavasti itse etupihasta ilman tiilikasaa 😀

12.6.2014 Torstai: Ja niinhän se vahinko pääsi käymään, eli etupihan uudelta nurmelta katosi kammottavan takan kammottavampi tiilikasa jätelavalle. Tuon kasanpohjan hieman multasin uudelleen ja heittelin vielä hieman uusia siemeniä sinne tänne. Eli nyt vain odotellaan että maali kuivuu, eiku siis että ruoho kasvaa!

20140612 Rusina-2

17.6.2014 Tiistai: Kuten taisin aiemmin kirjoittaa, on kuin katsoisi maalin kuivumista… hitaasti mutta varmasti se ruoho kasvaa etupihalle (kunhan vaan muistaa kastella).

20140617 Rusina-6

 

23.6.2014 Maanantai: Kasvain sanoi kasvain ja kasvoi vain… Näin sanoo myös meidän etupihan kylvetty nurmi, joka on nauttinut tästä märästä kesästä ja kasvaa vain 🙂

20140623 Rusina-7

One thought on “Puutarhailut 2014 – Osa 7: Etupihan tasoitus (Päivitetty 23.6.2014)

  1. Me vuokrattiin meidän piharemppaan aikanaan Ramirentiltä nurmijyrä. Ei ollut kallis ja sillä ihan näpsäkästi sai jyräiltyä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *