Keittiö – Vaihe 4: Uutta pintaa (Päivitetty 12.8.2014)

Vihdoin on päästy purujen pölyistä tasoitteiden hiontapölyihin, eli edistystä on tapahtunut vaikka maskia joutuu aina silloin tällöin käyttämään. Keittiön puolella on katto, seinä ja lattiarakenteet valmiit ja enää jäljellä on pintakäsittelyä. Seinät maalaillaan ja tapetoidaan. Lattia laatoitetaan ja katto maalataan. Myös muuri ja palomuuri maalataan. RH:n ja K rajalla palkki kaipaa vielä hieman rakentelua, sekä RH:n puolella jonkin verran kotelointia yms… säätöä tarvitaan.Kuitenkin tänään perjantaina saatiin viimeiset kittaukset tehtyä Keittiön puolella, joten huomenna päästään maalailemaan (hionnan jälkeen tietenkin) seiniä ja kattoa. Tarkoitus olisi myös saada tuo eteisen lattialämmityksen jakotukin kaappi valmiiksi (pintakäsittelyä varten), mutta saa nähdä jääkö tämä sunnuntaille. Toivomus olisi, että sunnuntai iltana olisi seinä ja kattopinnat viimeisessä maalissa.

20140808 Rusina-1
Ruokahuoneen puolella tilkitsin sähköillä täytetyn suikaleen Finfoamin palasilla ja uretaanivaahdolla. Tämä olisi tarkoitus piakkoin tasoittaa ja levyttää.
20140808 Rusina-2
Puuhellan alle muurattu ohut betonilaatta (5mm verkolla) oli sen verran kuiva, että poistin siitä muotin. Enää pitää odotella pari päivää, että kuivuu sen verran kovaksi, jotta saa hellan valun päälle (ja pääsee tekemään lopullista lattiapintaa).

Tämän aamupäivän suurin saavutus olis ikkunan ympärille tehty puinen kehys. Tätä tarvittiin siksi, että 50mm Finfoamia sisäpinnassa + 13mm kipsilevy paksunsi seinää sen verran, että ikkunan kohdalla piti hieman tehdä puusepän töitä, jotta lopputulos näyttää taas nätiltä. Hieman vielä kittiä huomenna ja hiontaa, niin tämäkin on maalauskunnossa. Kolosin uuden ikkunalaudan jatkeen jo klaffipöytää silmällä pitäen.

20140808 Rusina-3
Uudet kehykset + ikkunalauta. Puutavarana oli 70mm höylätty kuusi ja ikkunalaudan taiteilin 48x98mm (24:sesta) kuusesta.
20140808 Rusina-4
Jiiritkin meni kohdilleen. Enää vain maali + tapetti + listoitus.
20140808 Rusina-5
Lähikuvaa ikkunalaudasta. Hieman vielä lisää kittiä, hiontaa ja maalia pintaan (Empire). Kolo on tosiaan tehty Klaffipöytää varten (ns. aamiaispöytä).

Toinen puolikas päivästä vierähtikin tämän lattialämmitysjakotukkikaapin kanssa. Runko on naputeltu 50x50mm puusta, joka on tarkoitus koteloida 13mm EK-kipsilevyllä. Kaapin kätköihin tulee 3-osainen jakotukki, jossa on toistaiseksi kiinni keittiön lämmityspiirit. Putkityöt on tämän osalta tosin vielä tekemättä! Laatikon pohjan tiivistäminen on myös vielä kesken, eli tarkoitukseni on tehdä pohjasta sen verran vesitiivis, että sinne saisi kosteusvaroittimen ilmoittamaan mahdollissista vuodoista. Oli hieman askartelemista, että sain kaikki putket menemään koloihinsa yms… Niin ja vielä puuttuu etulevy!

Erikoisuutena tässä kaapissa on nuo kaksi rasiaa, eli kun kerran tälläinen tuli tähän tehtyä on ajatuksena ottaa se hyötykäyttöön. eli tein kotelosta hieman suuremman jonka päälle tulee n.170x580mm levy, ja kylkeen 2kpl pistorasioita, eli käytännössä tämä olisi kännykänlatauspiste 🙂 Tuohon olen pyytänyt appiukkoa ostamaan 2kpl ABB:n Impressivo-sarjan pistorasioita, joihin saa suoraan USB-liittimen kiinni.

20140808 Rusina-6

Tänään käytiin Inkan kanssa myös tilaamassa laatat keittiön välitilaan Kaakelikeskuksesta. Laataksi valikoitui mosaiikkilaatta, jossa on lasia, mattalasia, valkoista (marmorin tapaista), sekä hopeisia (peilaavia) laattoja sikin sokin. Ulkoasu on kuitenkin vahvasti vaalea (Inter_malla_Lagos_Glacier – liitteen kuva tosin ei anna oikeutta itse laatalle) 🙂

Lauantai 9.8.2014: Työt senkus jatkuvat keittiön valmiiksi saattamiseksi. Tänään maalattiin katto kolmeen kertaan, seinät kahdesti ja muuri kertaalleen. Oli sen verran lämmin ilma, että maali kuivui todella nopeasti joten uudelleenmaalaus oli mahdollista näinkin tiheästi. Maalasin myös Empirellä ikkunan puitteita, sekä lattialistojen koristepaloja. Maalasin myös tekemäni lisäkynnyksen illan päätteeksi, unohtamatta vintin rapun hiekkamaalausta. Eli tänään on maalattu todella paljon 🙂

20140809 Rusina-4
Keittiön katto kahdesti maalattuna, mielestäni tämä on nyt valmis! Kattoon jäi kolme huonosti kitattua niitin koloa, jotka joko paikkaan tai sitten en jossain vaiheessa (tuskin paikkaan).
20140809 Rusina-1
Ulkoseinän vastainen seinä maalattuna, myös ikkunanpielet saivat maalia niskaansa. Huomenna hion vielä hieman ikkunamaalauksia ja maalaan toisen kerroksen.
20140809 Rusina-2
Muurikin on saanut ensimmäisen maalikerroksensa! Huomenna toinen, jonka jälkeen hellan voi raahata/repiä/uhkailla/uhmailla/kiehua paikoilleensa.
20140809 Rusina-3
Seinät maalissa, kulman ajattelin jättää tuollaiseksi, koska tähän tulee keittiön kaappi koko matkalle.
20140809 Rusina-7
Näitä palikoita tehdään vielä rutosti tähän asuntoon 🙂 Niitä on onneksi jo muovikassillinen tehtynä, mutta en usko niiden riittävän lähellekkään koko remonttiin. Eli isompi palikka pistetään jalkalistan ja ovenkarmilistan liitoskohtaan ja pieni palikka nurkkiin.

Maalauksen lisäksi rakensin tuon eteiseen tulleen lattialämmityksen jakotukin kaapin valmiiksi, joten senkin voisi kitata ja maalata kun vaan ehtii.

20140809 Rusina-5
Jakotukkikaappi on mielestäni oikein onnistunut ja sen päälle sai näppärän kännykköjen latauspisteen. Taso on itseasiassa jo Yliopistonkadun kämpän remontin ylijäämiä, jossa rakensin tuosta saarnista tason kylppäriin. Tästä jämäpalasta sai oivan tason tähän kaapin päälle.

20140809 Rusina-6

Sunnuntai 10.8.2014: Tänään ei hommat luistanut, ei sitten lainkaan. ”Kylässä” kävi kääntymässä appivanhemmat kera Inkan ja vauvojen, sekä omat vanhemmat (ruokakuljetusten kera), joten jokunen tovi tuli vain istuttua terassilla seurustellen. Muutenkin kun tuli tehtyä jotain ei tuntunyt työ luistavan…

Kuitenkin siis saatiin taas kittailuja tehtyä, maalailtua RH:n puolen palomuuria ja piippua, rakennettua osa RH:n puolen IV-kanavan kotelosta, maalattua ikkunanpuitteet toiseen kertaan, asennettua RH:n puolen kipsilevy paikoilleen, asennettua neljä ensimmäistä riviä lattialaattaa, asennettua puuhella paikoilleen, sekä tehtyä yksi kynnys lisää.

20140810 Rusina-1
Ensimmäiset neljä riviä keittiön lattialaattaa paikoillaan (huomista (tai ylihuomista) kodinkoneiden toimitusta varten).
20140810 Rusina-2
Puuhella paikoillaan, saas nähdä menikö hormi paikoilleensa.
20140810 Rusina-3
Ikkunanpieli maalattua ja viimeisetkin näkyvillä jäävät urat kitattu ja maalattu ensimmäiseen kertaan. Huomenna vielä toinen kerros maalia ikkunan alle ja avot!
20140810 Rusina-4
Kipsilevy paikoillaan ja kitattu ensimmäiseen kertaan, huomenna toinen kerros ja sen jälkeen maalia pintaan.
20140810 Rusina-5
Ruokahuoneen muuri maalattu kertaalleen.
20140810 Rusina-6
IV-kanavan kotelointi. Päätin tehdä tämän helmipaneelista, koska ei ollut intoa lähteä tekemään tätä kipsilevyistä kittailuineen päivineen. Huomenna tuohon vielä alareuna paikoilleen ja kulmalistat.
20140810 Rusina-7
Palkkiakin aloittelin pistämällä 48×98 paikoilleen. Pitää tuohon päälle pistää vielä jokin lankku, sekä samanlainen pystysuuntaisesti pystypalkin takana olevaa railoa peittämään.

Huomiselle jäikin siis hiontaa, kittailua ja maalailua (muuri + seinä) keittiön puolella, sekä RH:n puolella muurin maalaus toiseen kertaan. Tarkoitus olisi myös tehdä kellarin rappuun viimeiset viimeistely, sekä kaiteet.

Maanantai 11.8.2014: Tänään tuntui tapahtuneen jonkin verran, mutta aika vähäiseksi taisi sato loppupeleissä jäädä…. Eli lattiaa ladottiin hieman lisää, keittiö + rh + eteinen siivottiin, appiukko veteli sähköjä pitkin asuntoa (kellarin raput, huippuimuri ja eteisen aiemmin katkottu piuha vedettiin uusiksi), viimeistelin RH:n puolella IV-kotelon, muuri maalattiin toiseen kertaan sekä jonkin verran kellarin rapun parissa tuli aherrettua…

20140811 Rusina-6
Jokunen neliö lisää lattiaa ladottuna, huomenna maalauksen jälkeen loput laatoista paikoilleen. Sen jälkeen odotellaankin kalusteita ja tapetointia…
20140811 Rusina-7
RH:n ja Keittiön välinen ulkoseinän liitoskohta on hiottu ja kitattu viimeisen kerran, huomenna maalaus!
20140811 Rusina-8
Muuri maalattu kahdesti, kotelo listoitettu ja palkki piilossa. Enää kattolistat paikoilleen + kipsilevyn ja muurin reunaan jokin lista…
20140811 Rusina-9
RH:n ja Keittiön välisen palkin viimeistely, saas nähdä haluaako joku tämän maalattuna.
20140811 Rusina-11
Ensimmäinen kolmesta keittiön kynnyksestä valmiina asennettavaksi (asennus huomenissa) ja viimestely eritasolistalla.

Tiistai 12.8.2014: Tänään ei keittiön puolella tullut tehtyä hirveempiä… Maalasin aamusta kipsilevy peittoon huomista tapetointia varten, kiinnitin kynnyksen ja eritasolistan, maalasin eteisen lattialämmitysjakotukkikaapin, vastaanotin osan keittiön kodinkoneista, katselin kun appiukko teki sähkökeskuksen päässä kytkentöjä (uusia sulakkeita keittiötä varten), sekä Teemun kanssa ladottiin loppu keittiön lattialaatoista.

20140812 Rusina-1
Kynnys paikoillaan ja eritasolista asennettuna. Ehkä maalailen tämän karmeineen päivineen vielä kertalleen. Pitääkin muistaa käydä maalamassa vintin vessan karmit!
20140812 Rusina-2
Lattialämmitysjakotukkikaappi maalattuna ja valmiina sähkötöitä varten, niin ja tietty jalkalistoja 🙂
20140812 Rusina-3
Loppuun ladotut keittiön laatat, enää pari kynnystä ja eritasolistaa, sekä jalkalistat, niin ”lattia on valmis”.

Keittiön kodinkoneista muodostui melkein farssi, kun Itella soitti aamusta ja kysyi toimitusajankohtaa, ja heti perään soittivat etteivät voi kantaa jääkaappia sisään, koska heidän nostorajansa on 120kg. Tähän oli itellalle todettava, että te kannatte sen sisälle tai ette tuo sitä tänne lainkaan, sillä en halua pitää jääkaappiani kadullakaan (johon olisvat sen voineet kuulema jättää). Nooh hetken keskustelun jälkeen totesivat, että minun on soitettava myyjälle ja sovittava miten toimitaan. Soitin Raision Expertille ja he ottivat asian hoitaakseen, pyysivät itellan numeroa ja kertoivat, että pyytävät itellaa toimittamaan jääkaapin heille raisioon ja sieltä sitten heidän oma porukka toimittaa jääkaapin sisälle asti. Kuullostan ehkä aavistuksen mulkulta, mutta jostain syystä minuakaan ei kiinnosta raahata 150kg jääkaappia ulkoa sisälle, etenkin kun ostohetkellä on sovittu että kaappi toimitetaan sisälle asti. Nooh puhelua kiitolinjalta odottaen 🙂

20140812 Rusina-4
Samsungin induktioliesi, saas nähdä riittääkö meidän perheen tarpeisiin. Tässä on ilmeisemmin teoriassa kolme keittoaluetta. Mutta oih kun tätä on odotettu! Tässä on vuosi taas tullut kokattua keraamisella liedellä ja induktiota on ollut ikävä.
20140812 Rusina-5
Kalusteuuni ja Induktio laatikossaan odottelemassa asennustaan (kunhan kaapit tulevat).

Huomaa, ett’ä keittiöremontti etenee, kun sähkökeskukseen on ilmestynyt keittiön automaatit (oransilla teipillä teipattu OFF-asentoon). Enää ei puutu kuin kalusteet ja se jääkaappi 🙂

20140812 Rusina-12
Sähkökeskuksessa uusia automaatteja keittiölle.

Tiistai 12.8.2014: dd

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *