Keittiö – Vaihe 12: Keittiö on nyt VALMIS?

Miksikö kysymysmerkki? Nooh ei tämä nyt ihan 100% valmis vielä ole! Lähinnä puuttuu enää muutama pikku juttua (”roskaämpäri”, ikkunalaudan korjaus, purkkivalaisimien lisääminen saarekkeen päälle, liesikuvun ilmanvaihto ja valo, sekä induktiolieden tason peitelistan viimeistely) ja muuta viimeistelyä (”koriste-esineillä”). Mutta mielestäni keittiötä voi nyt kuitenkin kutsua valmiiksi.

Taival keittiön kanssa alkoi oikeastaan heti kun muutettiin taloon, jolloin siirtelimme vanhoja kaapistoja hieman, että saatiin taloon puuhella. Keittiössä myös myllättiin käyttövesiputkia ja viemäriä uusien jo ennen varsinaista keittiöremonttia. Kutenkin oli tiedossa, että keittiö halutaan korjata ensimmäisten asioiden joukossa. Keittiön edelle kuitenkin meni vesi-, viemäri, ilmanvaihto ja lämmitys. Ilmanvaihtourakan yhteydessä tehtiin ruokahuoneen puoli kuntoon (koska kylppärin IV-kanavat kulkevat ruokahuoneen lattian alla).

Keittiöremonttin kalusteiden tilauspaikaksi valittiin Laitilan Erikoiskaluste, josta olimme jo aiemmin tilanneet KHH:n kaapit puuovilla. Erikoiskaluste löytyi lähinnä siksi, että puolison äidin sukua on Laitilan suunnalta, ja samainen anoppi sekä appiukko olivat myös tilanneet olohuoneeseensa kalusteita Laitilan Erikoiskalusteesta. Tarjous Erikoiskalusteelta oli mielestämme kohtuullinen massiivikoivuisesta keittiöstä, sekä se, olennaista oli myös suomalaisen lähellä olevan työn tukeminen. Keittiöstä tuli myös mittatilattu, eikä ns. tusinatavaraa Taiwanista. Erikoiskalusteen ehdoton vahvuus on joustavuus, hinta-laatusuhde, palvelu, sekä ammattitaitoinen työn jälki (joka sinänsä jo kuuluu tuohon hinta-laatusuhteeseen, mutta halusin mainita sen nyt kuitenkin erikseen). Risuja jos on annettava, niin aikataulu hieman venyi osaltamme (taisimme osua ruuhkapiikkiin, keittiömme kanssa), sekä kehitysehdotuksena sanoisin että keittiöstä kannattaisi tehdä selkeä tarjous sisältäen nippelit ja nuppelit, jotta kaikille on selkeää mitä tehdään ja mistä tehdään. Mutta viivästyksistä huolimatta olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen! Voin ehdottomasti suositella Laitilan Erikoiskalustetta myös muille keittiötä/mittatilaushuonekaluja suunnitteleville!

Seuraavaksi kuvia valmiista keittiöstä, joiden jälkeen joitakin ”speksejä” köökistä 🙂

keittio_valmis-1
Näkymä ruokahuoneeseen. Saarekkeesta löytyy ns. kierrätyspiste, eli altaan alta yleisroskis (polttokelpoiselle jätteelle), sekä neljä kierrätyslaatikkoa (metalli, bio, lasi, ”ongelmallinen jäte”), sekä tiskikoneen takaa aukeaa sivulle paperin ja pahvinkeräys).
keittio_valmis-2
Näkymä ruokahuoneesta keittiön puolelle.
keittio_valmis-3
Ruokahuoneen puolelle tilattiin seinälle myös yksi 50-luvun henkeen tehty vinokaappi liukuovilla. Taso jatkuu aina RH:n puolelle, ajatuksena oli että olisi riittävästi tarjoilutilaa.
keittio_valmis-4
RH:n puolen kaapista löytyvä imurasia keskuspölynimurille.

keittio_valmis-5

keittio_valmis-6
Pahvin ja paperinkeräyspiste aukeaa saarekkeen sivusta 🙂
keittio_valmis-7
Integroitu tiskikone. Jos keittiössämme olisi ollut tilaa, olisin asentanut tiskikoneen laatikon päälle, siten saaden sen mukavemmalle korkeudelle.
keittio_valmis-8
Induktiotasokaapisto, sekä puuhella huuvineen päivineen.
keittio_valmis-9
Kierrätysroskikset metallille, lasille, biolle ja ongelmalliselle jätteelle (posliini, patterit, lamput yms.. jotka pitäisi lajitella jossain vaiheessa). Biojätteelle pitää keksiä vielä jokin oma kipponsa, koska tuollainen ämpäri on sitä varten liian iso.
keittio_valmis-10
Puuhella, kipinäsuojineen (tilattu Laitilan Rakennuspellistä) ja hiilihankotelineineen (myös samaisesta paikasta).

keittio_valmis-11

keittio_valmis-12

keittio_valmis-13

keittio_valmis-14
Jääkaapin päälle tehtiin myös puinen ritilä (saranoilla)

keittio_valmis-15

keittio_valmis-16

keittio_valmis-17
Kuivatavaroille laatikot, jotka toimivat kuin unelmat 🙂
keittio_valmis-18
Sokkelilaatikot vetää mukavasti leikkuulautoja, uunipeltejä yms.. leveää tavaraa.
keittio_valmis-19
Sokkelin LED-valot ja sokkelilaatikot suljettuna.
keittio_valmis-20
”Leipätason” alla on neljä isoa vetolaatikkoa astioille (odotan sitä hetkeä ettemme enää tarvitse lasteastioista :D).
keittio_valmis-21
Induktiotason alle valittiin leveät vetolaatikot, johon Laitilan Erikoiskaluste teki tilanjakajat mittojen mukaan.
keittio_valmis-22
Ja oih, kuinka ihanan siististi kaikki ovatkaan. Tähän laatikkoon pätee samainen kommentti, oih kun päästäisiin eroon lastenruokailuvälineistä 😀
keittio_valmis-23
Tiskikoneen kohdalle jyrisin itse kaksi uraa: Toinen alareunaan, jotta tippa-allas (vai miksi sitä sanotaankaan) ulottuisi sokkelin etupuolelle (jotta näkee jos kone alkaa vuotaa), sekä yläreunaan, jotta tiskikoneen luukku aukeaa ilman ongelmia. Etuerunaan tein myös kolon keskuspölynimurin rikkaluukulle.
keittio_valmis-24
Ihanan näköinen kokonaisuus, tykkään!

keittio_valmis-25

keittio_valmis-26
Tiskiallas/roskayksikön ja tiskikoneen väliin jäi 25cm pieni tila, johon tilattiin vetolaatikot. Näihin mahtuu näppärästi vaikka mitä 🙂
keittio_valmis-27
Altaaksi valikoitui Stalan isoin ”design-allas” (koska sen ulkonäkö miellytti minua), jotta saa hyvin tiskattua uunipellit ja muut. Allas on huullettu tasoon. Keittiön hana on Grohen valikoimasta, ulosvedettävällä letkulla varustettua mallia.

keittio_valmis-28

keittio_valmis-29
Keittiön tapettiseinä koko loistossaan.
keittio_valmis-30
Itsetehdyt purkkivalaisimet. Näitä pari vielä lisää saarekkeen päälle ja avot.

keittio_valmis-31

keittio_valmis-32
Saarekkeen taso koko komeudessaan.

Faktoja:

  • Kaappien materiaali on massivikoivua (maalattu: Valkoinen) (n.20mm paksua)
  • Ovet ovat massiivireunuksilla olevia MDF ovia, huullettuna, ”vanhannäköisillä saranoilla” (maalattu: Tikkurila Kaoliini)
  • Tasot ovat 40mm massiivikoivua, vahattu/öljytty
  • Mekanismit ovat moderneja ja hidastimilla varustettuja.
  • Kahvat ovat perinteisiä nikkelöityjä lankavetimiä ja nupit posliinisia metallisella keskiöllä.
  • Kaapistoissa on paljon vanerisia sisälaatikoita, ja nyt jälkikäteen tekisin kaikista jääkaappiseinän alakaapeista vetolaatikoita. Ja jos löytyisi yhtään enempää rahaa, niin tekisin ko. muutoksen jo nyt. Laatikot ovat kaappeja käytännöllisempiä.
  • Valaistus tasolla (~10W/m) ja lattianrajassa (~5W/m) on LED-nauhaa (WinLed)
  • Ylläolevat ovat Laitilan Erikoiskalusteesta
  • Valaistus katossa on vanhoja lasipurkkeja, joihin on asennettu E14 kantaiset lampunkannat ja halogeenivalot
  • Lattia on Frobo:n linoneum laattoja (Liquid Clay & Moon värit)
  • Tapetti on Laura Ashley:n Cottonwood, väri: Duck Egg
  • Kodinkoneet (Induktio + kalusteuuni) ovat mitä sattui kaupasta saamaan kohtuu edullisesti, jääkaappi oli ainut etukäteen valittu ja harkittu (Samsungin French Door).
  • Liesituuletin on Savo:n, joka ohjaa Vilpe:n huippuimuria (aivan mahtava yhdistelmä, hiiteen omilla moottoreilla olevat vehkeet, sillä keittiössä ei kuule mitään kun sellainen vekotin hurisee. Tämä katolla oleva Vilpe on keittiön päässä käytännössä äänetön ja ainoa ääni on liikkuvan ilmavirran aiheuttama suhina. Silti yhdistelmä on erittäin tehokas!).
  • Tasoon upotettiin Savon, kaksiosainen pistorasia RST
  • Välitilan laatat on Kaakelikeskuksesta (Inter Malla Lagos Glacier)
  • Kattopaneelit ovat Halltex:n perinnelaattaa 600×600 maalattu valkoiseksi.
  • Huuva, ja muut metallijutut lieden ympärillä ovat Laitilan Rakennuspellistä (aivan erikoiskalusteen naapurista).
  • Keittiö / Ruokahuoneyhdistelmässä on kaksi Keskuspölynimurin pistettä; Rikkaluukku tiskialtaan alla, sekä Imurasia RH:n kaapissa, samaisesta kaapista löytyy myös joustoletku RH:n siivoamista varten.

Kaiken kaikkiaan keittiöön upposi n.19 000€ (josta tietenkin Kaapistot (7900€), Kodinkoneet (3600€), sähköt (~2000€, tämä sisältänee jotain muitankin sähköjä mitä tehtiin samaan aikaan, kuten palovaroittimet yms…), lattia (~1500€ sisältäen pintamateriaalit ja rakeneet), Huuva ja muut metalliosat (~850€), sekä pesuallas (~650€) ja ilmanvaihtojutut (~650€ liesituuletin, huippari ja muut) veivät suurimman osan budjetista. Työ tehtiin pääosin itse ja keittiön asennuksessa auttoi Laitilan Erikoiskaluste (sisältyen edellämainittuun hintaan).

Vastaa