Keskikerroksen makuuhuoneen uusi-vanha ovi…

Pääsiäisenä (hiekkalaatikon ja mämmin- sekä suklaansyönnin ohella vaihdoin keskikerroksen makuuhuoneen oven takaisin vanhaksi. Eli edeltävä asukas oli päättänyt ”remontoida” ja vaihtanut yhden oven eteisestä uudeksi (lakatuksi) mäntyoveksi, kun kaikki muut ovet ovat 50-l / 40-l lopulta, valkoiseksi maalattuja koivuvaneriovia. Nooh en itse pitänyt tästä ”rempasta” lainkaan ja koska keittiön ja ruokahuoneen väliltä jäi ylimääräiseksi karmi + ovi, päätin sen (jo viime kesänä) vaihtaa tuohon, tuon hirvityksen tilalle.

Ja mikäs sen parempi ajankohta kuin pitkä vapaa tehdä tämä urakka… Eli ensin sai vanha ovi lähteä (etenkin kun huoneessa majaa tekevä vaihto-oppilaamme oli kavereidensa kanssa matkalla Hollannissa) karmeineen. Uudet-vanhat karmit työstin autotallissa (n.2-3h) maalittomaksi. Ovi, oli vanhemmillani lainassa (lisäpöytänä), joten siitä oli riisuttu lukkokoneisto ja kahvat yms… pois, joten kun olin ne löytänyt alkoi oven koonti uudestaan. Puhdistin vanhan koneiston (pidän näistä, helppoja huoltaa, toimii takuuvarmasti) ja asentelin helat paikoilleen. Karmiin asensin lukkoraudan (tai miksi tätä vastinrautaa nyt kutsutaankaan) puhdistuksen jälkeen. Lopuksi vielä maalasin karmit (Uulan kalustemaalilla) ja naputtelin vanhat listat paikoilleen.

20150406 - Rusina_ovi-1
Lähtötilanne, eli tästä ovesta en niinkään pitänyt + se että se aukeaa jo muutenkin pieneeseen huoneeseen sisällepäin ei oikein miellyttänyt.

 

20150406 - Rusina_ovi-2
Arghhh, vintiltä kantamani ovi ei kuulunutkaan näihin karmeihin. Tässä vaiheessa muistin, että annoin oven vanhemmilleni juhliin pöytälevyksi. Ei auttanut muuta kuin hakea peräkärry appiukolta ja vanhemilta oikeaa ovea hakemaan. Tämä ovi oli liian paksu näille karmeille, eli ovi otti kiinni saranapuolelta kun sen pisti kiinni, joten saranointiin + karmeihin olisi joutunut tekemään muutoksia, jos tämän oven olisin halunnut tähän tarkoitukseen käyttää.

 

20150406 - Rusina_ovi-3
Edellisestä ovesta jouduin ryöväämään lukkokoneiston joka öljyämisellä ja maalinpoistolla toimi kuin unelma (jälleen).

 

20150406 - Rusina_ovi-4
Edellisestä ovesta ryöstin myös helat, jotka on nyt asennettu oikeaan oveen.

 

20150406 - Rusina_ovi-5
Hyvin istuu… jätin hieman maalia koneiston pintaan, jotta ei avivan liian uudelta näyttäisi. Mielestäni jo 60-vuotiaassa saa hieman patina näkyä 🙂

 

20150406 - Rusina_ovi-6
Karmit puhdistettuna ja patinan vuoksi jätin heiman maalia (myös siksi, että oli tiukassa kuin uskonto raamattuvyöhykkeellä keskilännessä). Lukkorauta/vastinrauta puhdistettuna.

 

20150406 - Rusina_ovi-7
Vanhaan oviaukkoon istui karmit nätisti, suoraan rankaan kiinnitin karmin suoraan ilman kiiloja, mutta toiselle puolelle kiilasin tukevasti ennen kiinnitystä.

 

20150406 - Rusina_ovi-8
Ovi ei ole aivan kiinni, joten näyttää siltä ettei se olisi paikoillaan, mutta istuu kuin hanska käteen. Sen tosin huomasin, että joudun tuonne lukon vastinraudan alle pistämään vielä jonkun metalliluiskan, koska ovi ei mene aivan kiinni (se lukon kielen kolo on liian ”ulkona”, enkä aio rautaa uudestaan karmiin koloamaan, joten tällainen pieni korjaus sallittaneen).

 

20150406 - Rusina_ovi-9
Maalattua karmia…

 

20150406 - Rusina_ovi-10
Samaa kuin yllä, nyt on uusi maalikerros vanhoissa karmeissa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *