Julkisivumaalaus 2015 – Osa 4: Lahovaurioiden korjauksia, sekä räystäiden remontti (Päivitetty 5.7.2015)

Huhuh, nooh odotettavissa se olikin, että vanhasta talosta jotain löytyy. Ja tuo seinän laho löytyi jo viime vuonna, mutta en silloin ehditnyt sielle mitään tehdä (enkä vielä nytkään – ehkä huomenna). Se mikä myöskään ei yllättänyt oli räystäiden kunto, jo kuntokartoituksessa todettiin, että kattotiilet on asennettu liian lähelle vuorilautoja/otsalautoja (siten että vesi valuu tiilen kulmalta räystäälle, eikä ränniin). Tähän yhtenä ratkaisuvaihtoehtona keksein pellin palan, ohjaamaan sadevesi ränniin, mutta viime vuonna maalatessa tuli todettua, että nuo otsalaudat ovat jo niin huonossa kunnossa, ettei mitään korjaavaa viritystä kannata tehdä vaan korjata itse ongelma.Tänään innostuin (kyllästyneenä maalin raapimiseen) ottamaan räystäskourua pois ja repimään otsa/vuorilautoja pois ja voih… Täytyy sanoa, että se urakoitsija joka kesällä 2003 katon oli tehnyt on oikaissut räystäiden kanssa niin rankasti että oikein harmittaa. Nyt joutuu sitten jälkikäteen korjailemaan moisten sankareiden tekosia. Anyway, urakoitsija oli siis jättänyt vanhan otsalaudan uuden alle, ja siten kattotiilen nokka ei tule riittävän kauas uudesta otsalaudasta. Myöskin se alin puu (joka kannattelee tiilen nokkaa) on asennettu liian alas räystäälle, estäen kunnollisen laudoituksen tekemisen.

Tässä on siis pari vaihtoehtoa, irroittaa alin tiilirivi ja korjata tuo puu TAI jätetään se näkyviin osaksi otsalautaa, siten että uusi otsalauta asennetaan ko. puun kanssa samaan tasoon. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon, koska silloin ei tarvitse alkaa irroittelemaan kattotiiliä!

20150704 - Rusina_maali-2
Vaihdoin samalla myös kulmalautoja takapihalle, kun kerran telineen sinne raijasin. Eli tästä näkee että nyt tiilen nokka tulee riittävän pitkälle (kun siinä ei ole yhtään otsalautaa paikallaan)! Joten lyhensin noita (en tiedä nimeä) puita jotka kulkevat kattotuolien myötäisesti hieman, siten että saan uuden otsalaudan samaan tasoon tuon kattotiiltä kannattelevan laudan kanssa. Tässä kuvassa alin otsalauta on jo lyöty kiinni kattotuolien päihin, eli seuraava ja viimeinen tulee tuon kannatinlaudan kanssa samaan tasoon osittain jo paikallaan olevan sinisen laudan kanssa (vaikeasti selitettävissä).
20150704 - Rusina_maali-3
Vanha otsalauta, joka on paikotellen paljon pahemmassa kunnossa kuin tämä kohta, mutta tästä näkee selkeästi, sen, että vesi juokseen tiilen nokalta suoraan otsalaudalle, eikä tipu räystäskouruun, koska tiili ei tule riittävän pitkälle ulos.
20150704 - Rusina_maali-4
Samainen avattu kohta hieman kauempaa. Tässä näkyy vielä vanhaakin otsalautaa (vihreä), joka oli jätetty uusien alle (vanhat valkoiset (poistettu tästä kuvasta jo)).

Uudet laudat on maalattu samalla Uulan Petroliöljymaalilla. Seuraavaksi edessä lisää vanhan purkua ja uusien lautojen kiinnitystä. Täytyy myös lähteä etsimään lisää räystäskourujen kannakkeita (jotka sopii nykyisiin räystäskouruihin), sekä pätkä uutta ränniä.

Sunnuntai (5.7.2015): Tänään aamusat jatkoin räystään parissa ja tein sen niin pitkälle kuin se oli mahdollista, ilman että pisti telineitä pystyyn terassin/sisäänkäynnin toiselle puolle. Eli jatkunee sitten kuukauden päästä tms… kun saadaan teline tuohon kohtaan.

20150705 - Rusina_seinalaho-7

Toisena isona urakkana tänään oli pohjoisseinän laho-osuuden korjaaminen. Eli sirkkelöin 6kpl lahoimpia lautoja pois, kurkkasin tervapaperin alle ja vaihdoin hieman vinolaudanpäitä. Tämän jälkeen poistin vessan ikkunan alta muutaman laudan, joista taiteilin palaset tähän vahinkokohtaan, ja sitten vain maali päälle.

20150705 - Rusina_seinalaho-1
Pienen askartelun jälkeen sain 6kpl lautoja (sahattu n.114cm korkeudelta) pois jotta pääsi näkemään onko kosteus päässyt pitkällekkin.
20150705 - Rusina_seinalaho-2
Tervapaperin alta löytyi muutama laudan pää, jonka leikkasin pois…
20150705 - Rusina_seinalaho-3
Pahvin alla ei näkynyt mitään vakavaa, naulat ovat ajaeet hieman kosteutta sisään, mutta ei tuo kovinkaan pitkälle ole päässyt / tehnyt mitään vakavaa. Joten uudet laudat vain paikoilleen…
20150705 - Rusina_seinalaho-4
Tästä vielä parit laudan päät pois ja tarkistamaan mitä alta löytyi, ei juuri mitään muuta kuin edellisestäkään kohdasta.
20150705 - Rusina_seinalaho-5
Palanen poistettua ulkolaudoitusta… kohtuu ikävässä kunnossa…
20150705 - Rusina_seinalaho-6
…ja vielä ikävämässä. Syy tähän lahoamiseen on kosteus, oletan edellisen omistajan olleen hieman leväperäinen, kun oli lykännyt kattoremonttia jokusen vuoden, joten sadevesi oli päässyt terassin katolta valumaan seinälaudoitukselle sitä lahottaen. Kattoremontin jälkeen tuo loppui (2003).
20150705 - Rusina_seinalaho-8
Vanhat ja uudet pätkät.
20150705 - Rusina_seinalaho-9
Uudet vinolaudan pätkät paikoillaan.
20150705 - Rusina_seinalaho-10
Tätä hieman jäin miettimään, eli tämä on se kohta josta vesi on valunut alas terassin katolta… Kun korjaan terassia ensivuonna, niin tarkistan tämän laudan kunnon ylempää. Tarpeentullen pitää vaihtaa vielä hieman lisää lautaa…
20150705 - Rusina_seinalaho-11
Tähän hätään korvaavat laudat otin terassin alta, vessan ikkunan alta. Tässäkin oli laho päässyt iskemään, kun laudan päät olivat jääneet terassivalun sisään, jonne lumi pääsee ajamaan kosteutta. Ja tässä 60-vuoden aikana on laudat siksi päässeet hieman lahoamaan. Tarkistan vinolautojen kunnon tässä kohtaa vasta terassiremontin yhteydessä. Mutta siis tästä sai hyvät korvaavat laudat, kunhan sahaa ensin vain huonot osat pois. Ja terassin kunnostuksen yhteydessä tuosta seinästä tulee ”sisäseinä”, joten se paneloidaan eri paneelilla, joten laudat olivat siksi kannibalisoitavissa tähän korjausurakkaan.
20150705 - Rusina_seinalaho-12
Sahan jäljiltä, pääosin vanha puu oli erinomaisessa kunnossa, vielä 60-vuoden jälkeen.
20150705 - Rusina_seinalaho-13
Laudat paikoillaan…
20150705 - Rusina_seinalaho-14
Rimat paikoillaan…
20150705 - Rusina_seinalaho-15
Ja Uulan Petroliöljymaalikerros siveltynä entisöityyn kohtaan… avot!
20150705 - Rusina_seinalaho-16
Tämmöinen aukko siihen jäi, mutta kuten todettu, tähän naputellaan sisäpaneelia ensi vuonna (toivottavasti).

Se mitä jäi tekemättä oli itäseinän ikkunanpäällinen, sieltä pitäisi vaihtaa 3kpl n.20cm verran laudan päitä, jotka tuntuvat olevan hieman lahoontuneet. Mutta se jäänee huomiselle iltapäivälle.

Myös jossain vaiheessa tulevaisuutta tälle vessan seinustalle (terassin kohdalle) (ammottavalle aukolle) pitää tehdä jotain.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *