Verstas – osa 1: Perustus ja suunnitelma (Päivitetty 7.8.2017)

Kellarin PH:n (Pukuhuone) remontin yhteydessä tuli mieleen että väliseinän toisella puolella oleva ”varastotila” tarvitsisi saada myös laatoitettua, jotta se olisi mahdollista pitää saada työkalut yms… ”varastosta” pois. Tätä varten päätin aloittaa isoon autotalliin verstaan rakentamisen.

Verstaan rakentamisen mahdollistamiseksi, piti ensin hieman siivota 🙂 Yhteensä n.60m2 autotalliin on viiden vuoden aikana varastoitu yhtä sun toista, eikä pelkästään meidän jäljiltä vaan myös edellisen asukkaan (esim. kuutio tiilejä, vanhoja ikkunoita yms…). Siivoamiseen meni pari päivää ja neljä peräkärrykuormaan kaatopaikalle, sekä suuri määrä uudelleenjärjestelyä ja tavaran pinoamista.

Siivoamisen lisäksi piti hieman suunnitella, että mitä tässä oikein ollaan tekemässä.

Karkea suunnitelma Verstaan tekemiseksi.

Autotallin koko on n. 10,5m x 5,8m. Autoa varten jätin n.5,5m ja loppu verstaalle n.5m. Verstaan pohjan päätin vesieristää Kerabit 5100 T kermillä, jotta vanhan autotallin pohjasta ei nouse kosteus verstaan puolelle. Perustukset tehtiin Lakka MH-150 harkoista, jotka täytettiin S100 valmissementillä, raudoitettuna 6mm harjateräksellä.

Pohja hitsattu bitumihuovalla vesieristeeksi.

Harkkojen täyttö:

Kunhan harkot kuivuvat hitsaan vielä kermin harkkojen sisäpintaan (lattia – harkkon sivu – harkon pinta). Harkkojen päälle vielä yksi kerros kermiä varmuuden välttämiseksi.

Puurunko harkkojen päälle askarrellaan syksyn aikana pääosin 48×98 mitallistetusta ja kattorunko 48×148 mitallistetusta. Rungon väliin Finnfoam 50mm eristeeksi ja sisäpintaan OSB-levy (11mm). Sisäpuoli maalataan valkoiseksi jollain maalilla. Lattiaan valetaan n.50mm betoni 6mm 150×150 verkolla vahvistettuna. Lattia maalataan joko Betolux- tai jollain 2-komponentti betonimaalilla siivoamisen helpottamiseksi ja pölyämisen estämiseksi.

Verstaan etupinta verhoillaan pystypaneloinnilla ja rimoitetaan päärakennuksen tyylin mukaisesti. Etupintaan ajattelin asentaa pari vanhaa ikkunaa ”luonnonvalon” saamiseksi verstaaseen (joka tosin tulee vain, kun autotallin ovet ovat avoinna. Etupinnan ajattelin maalata Uulan Sade (1011) sävyllä, mutta Tikkurilan Vinhalla (tai vastaavalla).

Valaistuksen ajattelin hoitaa Appiukon tuomilla loisteputkivalaisimilla ja pistorasioitakin pitää asentaa jokunen.

Verstaan ulkopuolelle pitää rakentaa pieni koppi (80x120x240cm) puruimurille.

Ilmanvaihto on hieman kinkkisempi, koska pitää hoitaa ilmanvaihto autotallin ja verstaan osalta. Verstas on rakennettu autotallin sisään ”omana rakennuksenaan”, eli ei ole kiinni autotallissa muuta kuin autotallin lattialla. Autotallin ja Verstaan välissä on 10-40cm ilmarako (riippuen miltä seinältä mitataan). Ajatus onkin putkittaa ilmanvaihto verstaan takaa (poisto), tulo hoidetaan pääovien alareunan ilma-aukoilla. Näin saadaan autotalli pidettyä mahdollisimman kuivana myös verstaan ympäriltä. Verstaan ilmanvaihdon ajattelin hoitaa Airsec 30 kojeella.

Tätä varten tarvitaan oma tulo ja poistokanava (125mm). Puruimuri myös tarvitsee oman poistokanavan (125mm). Eli tallin ulkopintaan pitää askarella 2kpl 125mm poistoja, 1kpl 160mm poisto, 1kpl 125mm tuloja.

Ovet varastoon pitäisi jostain vielä saada. Oviaukon perustukseen tein Starkissa myynnissä olevan oven mukaan 18×21 (~400€), joten sellainen jostain pitäisi saada edullisesti (kun sitä ei enää ole saatavilla). Pyysin tarjouksia satunnaisista paikoista, jotka löysin googlesta.

  • Ensimmäisen tarjouksen sain takaisin Hämeen Puutyöltä (1122,89 + 65€ Toimitus, joka on liikaa meidän budjetille. Tämä on ulkoisesti hyvännäköinen ovi ns. parempaa ”laatua”.
  • Toinen tarjous tuli Lahden Rakennustarvikkeelta (hyvin perinteintn pariovi (käsittelemätön)). 690€ + 100€ toimitus. Tämä tarvitsee vielä maalta, mutta on laatutasoltaan parempi, kuin Starkin ovi. Sisältää ilmanvaihtoräppänät, potkupellit, mutta ei lukkorunkoa.
  • Muita tarjouksia odotellessa.  Päivitys 7.8.2017: Stark:sta soittivat reklamaation johdosta (koska kurasäkissä oli hieman kuivaa betonia sementin seassa) ja sovittiin, että Starkissa myynnissä olevan parioven saa ostettua 350€:lla. Päätin tuossa puhelun aikana päätin tilata ko. oven Starkista. Ovea varten pitää käydä ostamassa helat ja sarjoitettu lukkorunko lukkoliikkeestä.

Nyt vain annetaan betonin kuivua harkkojen sisällä, jotta päästään eteenpäin urakassa.

Vastaa