Verstas – Osa 4: Pintakäsittelyä ja sähköjä (Päivitetty 25.3.2018)

Verstas etenee pikkuhiljaa, nyt on saatu katto ja seinät maalattua. Seuraavaksi on edessä varmaankin kattovalojen asennus ja sähköjen valmistelua, sekä lattian maalaus. Lattiaa varten ostin Solmaster EP10 epoksia.

Teemu kävi auttamassa jonkin verran seinien ja kattojen kanssa 🙂

Ensimmäinen kerros telattua maalia
Teemu vetämässä toista kerrosta

Seuraavaksi hieman sähkötöiden valmistelua kattovalaisimia kiinnitellen ja sähköjen tarkempaa suunnittelua.

Lauantai (17.2.2018): Maalit on saatu seinään ja kattoon, lattiamaalaus odottaa vielä lämpimämpiä kelejä. Aiemmin tällä viikolla kävin asentamassa seinälle neljä tussi/magneetti/lasitaulua.

Lasi/magneetti/tussitaulut, tarkoitus on käyttää näitä tauluja erinäisiin lennossatehtäviin muistiinpanoihin yms…

Vihdoin sain Lauantaina pari tuntia aikaa, joten asentelin kattoon 6kpl Appiukolta saamiani loisteputkivalaisimia. Asennus tapahtui käyttäen ohulevykiinnikkeitä ja koukkuja. Ensin kiinnikettä varten reikä kattoon ja metallinen kiinnike, jonka siivekkeet leviävät levyn taakse taaten siten hyvän vetolujuuden.

Myös tussitauluille tuli käyttöä kun piti laskea valaisimien asennuskohtaa, sekä miettiessä sähkösuunnitelmaa verstaalle.

Valaisimia ja tussitauluja paikoillaan.
Lisää valaisimia (oven suuntaan)… Ovet pitää vielä maalata 🙂

Seuraavaksi pitäisi saada sähkö sisälle verstaaseen asti. Ajateltiin appiukon kanssa, että pistettäisiin verstaaseen oma pieni keskus vikavirtasuojineen. Lisää päivityksiä kun verstas joko palaa tai valaisimet verstaassa palavat (tai siis valaisevat).

Sunnuntai (25.3.2018): Lattia maalattiin kahteen kertaan Solemaster EP10 epox:lla (värinä tummanharmaa tms…). Maalaus oli kovin työläs, johtuen hieman huonosta pohjatyöstä. Mutta valmista tuli kuitenkin 🙂

Ensimmäinen kerros maalia… Koska ulkona oli hieman viileää, lämmitin verstasta puhaltimella, ja jotta lattian maalaus oli mahdollista piti valaisin, jatkojohto ja tuuletin ripustaa kattoon väliaikaisesti.

Toinen kerros maalia…

Seuraavaksi pitäisi tehdä hieman sähkötöitä…

xyz (ss.4.2018): Sähkötöitä

Vastaa