Pukuhuone: Väliseinä rappujen ja pukuhuoneen välille

Samalla kun Kellarin aulaa on tullut nakerreltua kasaan, päätin että on jo korkea aika viimeistellä pukuhuoneen puoli myöskin. Pukuhuoneesta on puuttunut oikeastaan siivous ja rappusten sekä pukuhuoneen välisen aukon täyttö. Tähän oli alusta alkaen tarkoitus tehdä puinen ”ritilikkö”, mutta tarkempi ulkonäkö tarkentui vasta nyt.Materiaaliksi hain Stark:sta höylättyä 18×95 lautaa, jonka ruuvasin kehikkoon 20 asteen kulmassa. Lautaseinään päätettiin pistää vanha ikkuna (talon vanhoja ikkunoita, jotka edellinen omistaja oli vaihdattanut).

Työn aloitin lauantaina 9.6.2018 ja lähes valmista tuli vielä samana iltana. Sunnuntaille jäi kuitenkin vielä parin listan asennus ja siten viimeinen silaus.

Rakenteet valmiina (maalausta vailla).

 

 

 

Maalattuna

 

Rappukäytävän puolelta

 

Pukuhuoneen puolelta.

 

Ylempää rapuista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *