Vuoden 2018 Yhteenveto

Viides vuosi, siis jo viides vuosi! Tämä vuosi tuntui siltä, ettei juuri mitään saatu aikaiseksi, mutta tätä kirjoittaessa näyttää hieman toiselta. Vintille jäi vielä rappukäytävän osa seinistä tekemättä, samoin kuin kaide. Makuuhuoneen viimeistelyä (ranskalainen parveke, uusi ikkuna ja listoitus) lukuunottamatta vintti alkaa olla valmis. Verstas tuli tehtyä myös kuntoon alkuvuodesta, samoin kuin kellariin vanhoista ovista liukuovet, elokuvateatteriin sisäänkäynti ja kellarin ”pukuhuoneen” ja rappujen välille seinää.

Jälleen kerran tässä kirjoitellaan yhteenvetoa vuoden tilanteesta, aiempien vuosien pohjaa hyödyntäen. Ja kuten aiemmillakin kerroilla, tämä postaus vetää hyvin myös itselleen mitä on oikein tullut tehtyä talon muutaman viime vuoden aikana.

Vuoden 2018 aikana tehtiin vintin rappukäytävää ja toista isommasta makuuhuoneesta. Bonuksena vuoden aikana työstettiin myös kellarin pukuhuonetilaa (puuseinämää), elokuvateatterin sisäänkäyntiä ja vanhoista puuovista likuovet. Verstaan viimeistelyä jatkettiin myös tänä vuonna.

Jäljellä urakasta sisätiloissa on vielä:

  • Vintillä: Rappukäytävän viimeistely (seinän panelointia, listoitusta ja kaiteet)
  • Keskikerroksessa: Olohuone ja Makuuhuone (ns. kulmahuone)
  • Kellarissa: Elokuvasali/”Man Cave”

Ulkona 3,5 tarkoittaa siis:

  • Lasiveranta (jos semmoisen saa rakentaa)
  • Veranta/Pääsisäänkäynnin kunnostus
  • Iso autotalli (Autotallin puoli)
  • yhden sivun maalaus (se viimeinen 0,5).

Sähkönkulutus on ollut hieman nousuhtanteinen viime vuosiin nähden. MLP oli jälleen tehokas tapa lämmittää taloa ja käyttövettä. Tämän vuoden MLP:n kulutuksesta ei ole tietoa, koska sitä mittaava laite päätti irtisanoa itsensä juuri vuoden lopulla. Siksi tämän vuoden MLP:n kulutus perustuu arvioon suhteutettuna aiempiin vuosiin: 5900kWh (5786kWh 2017, 6353kWh 2016, 5650kWh 2015, 5500kWh 2014), Veden kulutusta myöskään ei tullut kirjattua talteen, koska samainen laite joka mittasi sähkönkulutusta mittasi myös vedenkulutusta.

Jos öljyä meillä olisi palanut se n.4000l => 3 470€ (jos olisin tilannut koko litramäärän 1.1.2018 – Teboilin sivuilta katsottuna). Sähköä MLP kulutti n.5900kWh, joka nykyisellä sähkösopimuksella (4,17cent/kWh) tarkoittaa (sis. + verot ja siirrot [5,22372cent/kWh]) 554€, eli säästöä tänä vuonna syntyi ~2915€ maalämmöllä. Vuoteen 2018 mennessä säästökertymä on n. 17 096€, niin kuolletettavaa MLP urakasta on jäljellä 5 109€ (eli vielä n.1,75v nykyisillä energian hinnoilla).

Alkusijoitus 25 100,00 €
Kotitalousvähennys-4 600 €
2013-805 €
2014-3 220 €
2015-2 400 €
2016-2 895 €
2017-3 156 €
2018-2 915 €
jäljellä kuolletettavaa 5 109,00 €
aikaa kuolettamiseen (laskettuna aiempien vuosien vähennyksen keskiarvolla)1,75 Vuotta

Pieniä puhdetöitä… tehtiin tänä vuonna paljon vähemmän, lähinnä kellarin liukuovet voidaan laskea puhdetöiksi, elokuvateatterin sisäänkäynnin ohella.

Pihatöitä ei tehty tänä vuonna juurikaan yhtään, koska ei vaan jaksanut.

Edellisvuosilta tekemättä on jäänyt: Julkisivun osalta viimeistelyä on vielä tekemättä eteläseinällä: kulmalaudat, räystäslaudat ja uudelleen maalaus :).

Siitä on vuosi 2018 tehty, eli ei hirveemmin saatu valmiiksi, mutta ehkä taas ensi vuonna?

Lähes kaikki edellämainittu on tehty talkoovoimin sukulaisten avustamana ja siitä kuuluukin kaikille talkoissa (tavalla tai toisella) mukana olleille suuri kiitos!

Ulkoista työvoimaa käytettiin:

  • Ei mitään muuta kuin;
    • Sähkötyöt (Arto – Appiukko)

Merkittävimmät yksittäiset hankinnat:

  • Pöytäsirkkeli sahapöydällä ja uusipistosaha

Kustannuksia, oih tätä rahan menoa…

  • Vintin Rappukäytävä ~2600€ (josta esim. tapetti 650€, Lattialaudat 400€, listat 200€, eristettä 600€, jonkin verran puutavaraa, maaleja, tarvikkeita yms…)
  • Makuuhuone 1 ~2500€ (josta käsinmaalattu tapetti oli kallein yksittäinen hankinta 1100€)
  • Verstas ~1700€ (Eristettä, epoxi lattimaalia, seinävanerit, ilmanvaihto ja viemäriosia yms…)
  • Kellarin pukuhuoneen seinä, leffasisäänkäynti ja vanhat liukuovet ~2000€

Sähkötyökaluja, joita hankittiin vuoden 2018 aikana remontin edistämiseksi:

  • Lämpökamera ~400€
  • Pöytäsirkkeli jalustalla, sekä uusi pistosaha ~1200€

Vuoden 2018 aikana kului (noin suurinpiirtein):

Noniin, nyt on asuttu kokonainen vuosi talossa!

  • vedenkulutusta ei ole mitattu tältä vuodelta
  • 14 394 kWh sähköä (vuosi 2014 13 092kWh, vuosi 2015 12 967 kWh, vuosi 2016 13 950kWh, vuosi 2017 13 896 kWh), tämä luku on talon seinässä olevasta sähkötaulusta. (Meillä lämmitettävää pinta-alaa on n.70m2 kellarissa + 95m2 keskikerroksessa ja n.95m2 vintillä, eli n.250m2, jolloin mielestäni tuo sähkönkulutus on kohtuu maltillinen (lauhaksi talveksi?)). Arviolta yleissähköön kului n.8500kWh, ja lämmitykseen 5900kWh.
  • eOhjaimen sähkönkulutusta ei ollut saatavilla, koska vekotin päätti hajota joulukuussa.
  • Paljon talkooväkeä, monta metriä sähköjohtoa, letkua ja viemäriä, hikeä, verta, kyyneleitä ja onnistumisen tunteita…

Lisää faktaa sähkönkulutuksesta:

Vuonna 2018 sähkönkulutus nousi hieman edellisvuosien tasossa (400kWh). Tällä kertaa en keksi syytä kasvaneelle sähkönkulutukselle.

MLP:hen ollaan yhä tyytyväisiä, oletettu sähkönkulutus on säilynyt hyvällä tasolla ja MLP on todella huoltovapaa. Oletan tosin että nyt alkaa jossain vaiheessa ilmaantumaan jotain ongelmia, kun meillä MLP on alimitoitettu, käy se jonkin verran verrokkejaan enemmän. Täten odotan että esim. kiertovesipumput ja kompressori alkavat jossain vaiheessa näyttämään merkkejä ikääntymisestä.

Lisää faktaa vedenkulutuksesta:

Nyt kun pystyy seuraamaan veden kulutusta päivätasolla, näkyy tuolla Heinäkuun paikkeilla muutama todella iso piikki, joista suurin on 22 kuutiota. En suoranaisesti keksi mistä nämä johtuvat, sillä esim. betonivalut tehtiin syksymmällä, jolloin nämä ovat todennäköisemmin uuden nurmikon kasteluun liittyviä piikkejä. Ei pystytä, koska eOhjain päätti hajota.

Mitä suunniteltiin vuodelle 2018 ?

  • Viedä julkisivuremontti loppuun (eli ne kulmalaudat, talon numero, postilaatikkoteline, räystäslautojen maalaminen loppuun). LOPPUTULOS: Ei ihan valmista, eteläseinä ja räystäs jäi yhä tekemättä.
  • Makuuhuone (vintti) LOPPUTULOS: Ranskalainen parveke osuus vaiheeseen 2. Eli Vaihe 1: VALMIS.
  • Vintin rappukäytävä (vintti) LOPPUTULOS: Osa seinistä tekemättä, eli melkein valmis
  • Verstaan viimeistely (iso Autotalli) LOPPUTULOS: VALMIS
  • EHKÄ: Kellarin Aulatila LOPPUTULOS: VALMIS
  • EHKÄ: Pääsisäänkäynnin veranta LOPPUTULOS: EI

Vuosi 2019 ?

  • Viedä julkisivuremontti loppuun (eli ne kulmalaudat, talon numero, postilaatikkoteline, räystäslautojen maalaminen loppuun).
  • Makuuhuone (vintti) Ranskalainen Parveke
  • Lämpölinjastoremontti (koska vintin patterijärjestys muuttuu ranskalaisen parvekkeen myötä.
  • Vintin rappukäytävän seinät (vintti)
  • Rakennuslupaprosessi.
  • EHKÄ: Pääsisäänkäynnin veranta

Tilastoja blogista:

  • n. 15 343 sivulatausta
  • 13 blogipostausta

Kuntotarkastuksen löydökset ja niihin reagointi (2018 aikana)

Taloa ostaessa sille tehtiin kuntotarkastus, johon ei niin yllättäen kirjattiin yhtä sun toista, joista suurin osa ei ollut kovinkaan yllättäviä asioita. Kirjasin seuraavaan luetteloon kuntotarkastuksen löydökset ja mitä niistä on jo hoidettu kuntoon. Poistin alla olevasta listasta ne löydökset jotka on jo kokonaisuudessa kuitattu pois.

Alla on lueteltu kuntotarkastusraportin toimenpiteitä vaativat löydökset (olennaisten löydösten jälkeen). Raportissa oli muitakin löydöksiä, mutta niille ei oltu asetettu/ehdotettu mitään toimenpiteitä. Toimenpiteitä on kuitenkin tehty, esim. kellarin sisäänkäynnin routiva betonilaatta on poistettu, asennettu kapilaarikatkosepeli, poistettu isot kivet, asennettu finfoam ja valu verkolla.

  • ”Maankallistuksen rakennuksen vierustalla ovat paikoitellen väärään suuntaan. Maan tulisi viettää poispäin rakennuksen vierustalta vähintään kolmen metrin matkalta.”
    • Tilanne: Aloitettu, mutta ei tulla tekemään kokonaisuudessaan ympäröivien rajoittavien tekijöiden ja suurten kustannusten takia. Tilannetta korjataan niin paljon kuin se on mahdollista järki säilyttäen.
  • ”Kaikkia kellarikerroksen lattioita (talli + kuisti pääsisäänkäynnin alla) ei ole routasuojattu kunnolla, joten lattiat routivat paikoitellen.”
    • Tilanne: Isossa autotallissa tehtiin pieni korjaus, syvennetty tila piikattiin pois, sorattiin, salaojattiin, eristettiin ja valettiin uusi valu päälle. Silti 60% autotallin lattiasta on alkuperäisessä tilassa.
  • ”Iso autotalli on rakennettu jälkeenpäin kiinni taloon. Tallin vesikaton ja seinän liitos vuotaa siten, että sade- ja sulamisvedet valuvat tallin seinää pitkin tallin lattialle.”
    • Tilanne: Vuosi 2013 Korjattu, viimeistelty vuonna 2017, löytyi myös yksi vuotokohta lisää. Jatkotoimenpiteitä katon suhteen pitää miettiä, mutta tässä vaiheessa katto on eristetty ja valmis.
  • ”Yläpohjan vinokatto-osuudella rakenteen tuuletusrako on paikoitellen ummessa. Tuuletus on estetty vinokaton alapäästä laudoituksella. Lisäksi yläpohjan lämmöneriste on kiinni vesikattorakenteissa. Yläpohjan lämmöneristeen ja vesikatteen välissä kuuluisi olla alhaalta ylös ulottuva yhtenäinen tuuletusrako. Tuuletusraon puuttuminen aiheuttaa kosteusvaurioriskin yläpohjan rakenteille.”
    • Tilanne 2018: Tuuletus tehty yläpohjaa varten, mukaanlukien nyt myös vintin rapun osuus.
  • ”Vesikaton alin kattotiili on jätetty virheellisesti liian ylös, jonka vuoksi tiilen päältä tuleva vesi valuu tiilen tippanokalta otsalaudalle. Tämä rasittaa otsalautoja ja lyhentää niiden käyttöikää.”
    • Tilanne: Korjataan vuonna 2019 (aiemmin piti korjata 2014, 2015, 2016, 2017 ja 2018), vaihdetaan otsalaudat ja korjataan rännit. Tehty vuonna 2015 toiselle puolelle taloa.
  • ”Yläkerrassa makuuhuoneen sivuilla on kylmät vinttitilat. Kylmä vinttitila on pinnoitettu vesihöyrytiiviillä pinnoitteella. Kosteusteknisesti rakenne on virheellinen, ja aiheuttaa kosteusvaurioriskin seinärakenteeseen.”
    • Tilanne: Levyt poistettu ja puuosat olivat erinomaisessa kunnossa (kuin uudet)! Tullaan eristämään yms… ehkä vuonna 2015 tai 2016 tai 2017.
    • 2017: Poistettu, tehty uusi huone tilalle.

Perustukset, Alapohja ja Rakennuksen vierusta:

  • ”Maankallistuksen tulee korjata mahdollisuuksien mukaan siten, että pintavedet ohjautuvat pois rakennuksen vierustalta.”
    • Tilanne: Aloitettu.
    • Tämä viittaa lähinnä talon takana olevaan rinteeseen, joka laskee taloa kohti. Talon takana on n.1,5 – 2m tila ennen kallioreunan alkua. Tätä pikkukaistaletta jo hieman kesällä oioin, mutta koska minulla ei ollut tilattuna santaa tms.. tasausainetta on kaato tehty vähän sinne päin. Tarkoitus onkin tulevana kesänä (tämä on hyvin sanottu, tulevia kesiä riittää) kaivaa tuota taustaa auki (kallioon asti, ei siis 3m asti ellei alkaisi louhinta hommiin, missä ei ole mitään järkeä) asentaa finfoamit talosta poispäin ja asentaa nuo nupukkakivet kunnolla. Tällöin saadaan tuolle kapealle suikaleelle järjestettyä riittävä kaato talosta poispäin. Tässä vaiheessa pitää myös ohjata nuo pintavedet talon takana olevaan kaivoon, jotta tästä olisi edes jotain hyötyä.
  • ”Kattovedet tulee johtaa pois rakennuksen vierustalta joko pintavetoina tai maanalaisena sadevesijärjestelmänä.”
    • Tilanne: Ison autotallin katolta vedet ohjattu talon eteen, näin iso autotalli on jo huomattavasti kuivempi! Autotallin edustalle laskeville vesille ei ole vielä tehty mitään. Verannan ja toisen katon lappeen vedet on johdettu ”kosteikkoon” josta ylimenevä vesi menee kivipiesään. Eli vesistä on nyt kunnossa n.60%, loppuja jos saisi tulevana kesänä eteenpäin.
    • 2017: Ison autotallin edustalle tuli kaivettua sadevesikaivo, johon myös autotallin katon valumavedet johdetaan. Vesi jatkaa tästä matkaansa hulevesiviemäriin.
  • ”Perusmuurin ympärille suositellaan vesieristeen asentamista.”
  • ”Rakennuksen vierustalle suositellaan vähintään 30 cm. leveän sorastuksen asentamista.”
    • Nämä asiat viittaavat käytännössä salaojituksen uusimiseen / kunnostamiseen. Talo on ollut näillä sijoillaan n.60v, joista suurimman osan ajasta tiiliputket ovat olleet onnellisesti tukossa ja talo on silti tässä ilman suurempia ongelmia (kellarissa pientä kosteusvuotoa salaojituksen puuttesta johtuen yhdellä seinämällä). Käytännössä suurin ongelma on talon takaseinä, joka on rinnetontin yläreunaa vasten. Täällä talo on rakennettu louhittuun kalliokuoppaan, joten salaojituksen rakentaminen oikein vaatisi merkittäviä rahallisia sijoituksia, joten tästä saatavaan hyötyyn nähden on muutos mielestämme sen verran pieni, ettei kyseiseen remonttiin lähdettä, ainakaan vielä lähitulevaisuudessa.

Ulkoseinät ja Julkisivut:

  • ”Ulkoseiniin suositellaan huoltokäsittelyä tai ulkovuorauksen vaihtoa lähitulevaisuudessa.”
    • Tilanne: Osittain tehty, julkisivuista neljä maalattu, laudat osittain vaihtamatta, räystäs toiselta sivulta korjaamatta.
    • Kulmalaudat pitää vielä vaihtaa kauttaaltaan.

Yläpohja ja Vesikatto:

  • ”Puuttuvan tuuletusvälin vuoksi yläpohjan vinokatto-osuudelle suositellaan rakenteita avaavaa kuntotutkimusta.”
    • Tilanne: Tuuletus tehty!
    • Tehdään muiden yläpohjan korjausten yhteydessä.
    • 2018: Tehty, tuuletus kunnossa vinokatto-osuuksillakin.
  • ”Otsalauta tulisi suojata katolta tulevalta vedeltä esim. asentamalla suojapelti alimman tiilen alta sadevesiränniin.”
    • Tilanne: Toinen sivu tehty 2015, toinen suunniteltu 2016 -> 2017 -> 2018 -> 2018.
    • Korjataan vaihtamalla otsalaudat kokonaan, jolloin tiilen väärinasennus tulee korjattua. Kohtuu pieni juttu, mutta vaatii peltien tilaamisen peltisepältä taiteltuna malliprofiilin mukaiseksi. Ongelma on, että 2003 tehty kattoremontti on tehty vähän sinnepäin (mitä tulee otsalautoihin), veikkaan että syy on lähinnä tilaajan piheydessä maksaa kunnolla tehdystä työstä. Vanhoja otsalautoja ei ole poistettu uusien alta, joten tiilen reuna on jäänyt niin kauas reunasta, että alastuleva vesi ehtii juosta tiilen alareunssa otsalaudalle asti, eikä osu siten räystäskouruun vaan juoksee otsalautaa pitkin rännin välistä maahan. Teräsprofiili asennettuna tiilen reunan alle, ohjaisi veden räystäskouruun asianmukaisesti. Seuraavaksi asia korjattaisiin seuraavan vesikateremontin yhteydessä 30-40-50vuoden päästä…

Ilmanvaihto:

  • ”Poisto- ja korvausilmaventtiilit suositellaan pidettäväksi avoimena.”
    • Tilanne: Korjaantuu ilmanvaihtoremontin yhteydessä. Tähän asti kellari on kokonaisuudessaan ilmanvaihdon piiriisää, keskikerros vessaa lukuunottamatta. Vintti kylmiä vinttitiloja lukuunottamatta.
    • Suurin osa näistä venttiileistä on tukittu 80-luvun remontin yhteydessä, joten niitä on ollut hieman hankala löytää. Venttiilit saavat jäädä piiloon ja huoneita korjataan saneerauksen edetessä.
    • 2018: Kaikki tilat ovat nyt koneellisen ilmanvaihdon piirissä.

Sähköistys:

  • ”Sähköjärjestelmän tarkastusta suositellaan tehtäväksi 30 vuoden välein.”
    • Tilanne: Tarkastettu ja osittain tehty
    • Tämäkin kohtuu geneerinen vakiolauseke, mutta joo talon koko sähköjärjestelmä saneerataan. Työ on jo aloitettu kellarista, ruokahuoneesta ja vintin vessasta. Työ etenee huoneiden saneerausjärjestyksessä. Talon mittauskeskus on uusittu, talon syöttökaapeli on uusittu, talon ryhmäkeskus on uusittu.
    • Tilanne 2018: enää olohuone ja kulmahuone keskikerroksessa on osittain vanhojen sähköjen piirissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *