Kuisti – Osa 1: Purkutyötä

Tänä vuonna on tarkoitus tehdä osa kuistista kuntoon. Kuistin kunnostamisen syy on lähinnä sen nykytila (lue huono), sekä se että betonipohja on valettu seinää vasten, joten joka talvi kun tulee lunta kastelee se julkisivun lahottavalla sivuvaikutuksella. Kuistista ei ole tarkoitus tehdä lämmintä, lähinnä seinät, ovi ja ikkunat 🙂

Suunnitelma on siis vaihtaa nykyiset ulkokulmissa olevat, jo aavistuksen lahoontuneet, tolpat seinillä. Joka seinälle tulee ikkunat n. 150cm korkeat ja mahdollisimmat leveät (n.170cm) kolmella pystyruudulla. Nykyinen ulko-ovi siirretään kuistin ulko-oveksi, ja nykyisen talon ulko-oven tilalle lasiaukollinen uusi ulko-ovi. Kattoon sormipaneeli, seinille eräänlainen ”siskonpaneeli” lakattuna. Kattoon olisi tarkoitus kiinnittää jokunen riisipaperivalaisin. Ulkopuolella jatketaan nykyistä kattoa ja raput siirretään pohjoissivulle.

Rakennusluvan julkisivukuva, josta näkyy uuteen kusitiin liittyvä suunnitelma.

Kuistin remontti odottaa käytännössä rakennusluvan läpimenoa. Mutta alustavan Turun Lupa-arkkitehdin kanssa käydyn keskustelun perusteella lahoontuvat rakenteet voi korjata jo nyt ennen luvan saamista. Joten tavoitteena on nyt tehdä rakenteet ja julkisivulaudoitus kuntoon kuistiin alkukesän aikana.

Aloitin poistamalla vanhaa (aavistuksen homeista) sormipaneelia katosta, ja sen takaa paljastui yli 30 mehiläisen/ampiaisen pesää, joista 5kpl olivat todella isoja!

Purettua kattopanelointia jonka alta paljastui muutama pesä 🙂

Kuistin seiniä varten piti leikata hieman liuskekiviä, jotta saa rakenteen kasattua (pultattua kiinni betonipohjaan). Käytännössä käytin isompaa rälläkkää timanttilaikalla ja leikkasin vanhoista liuskekivistä n.15cm pois paljasten betonirakenteen kivien alla. Tämän jälkeen pikkurälläkässä kiinni olevalla kuppitimanttilaikalla hioin liuskekivien alta paljastuneen laastin/betonin. Tämän betonin päälle olisi tarkoitus pistää sokkelikaistaa ja sen päälle 24 / puurakenne, ruuvattuna kiinni betoniin.

P

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *