Kuisti – Osa 3: Pintaa kuistiin (Päivitetty 4.6.2019)

Kuistin rungon, eristyksen ja ulkolaudoituksen kuntoon saamisen jälkeen olikin aika siirtyä sisäpuolisiin pintoihin. Kattoon valkoiseksi maalattua sormipaneelia, seiniin minisiskonpaneelia ruskealla lakkapinnalla, vähän ikkunalautaa ja listoitusta, siitä on Rusinan kuisti tehty.

Katto tosiaan tuli askarreltua 95mm sormipaneelista, joka maalattiin Cello Loft kattomaalilla. Aluksi pelkäsin, että katon kaksikulmainen harja olisi haastava paneloida näin leveällä paneelilla, mutta kun kiinnitti kaikki kulmakohtaan osuvaa 3 paneelia yhtä aikaa, lopputuloksesta tuli pehmeän kaareva. Tosin tämän sivuvaikutuksena on se, että seinät pitää paneloida niin hyvin, ettei tarvita kattolistoja lainkaan 🙂

Muutaman päivän aikana tuli myös lakattua paneelia, kunnes siitepölyn määrä ulkona kasvoi niin suureksi ettei voi enää taivasalla paneelia lakata. Sain n.36 paneelia käsiteltyä.

n.36 paneelia lakattuna.

Koska paneeli oli vaivaiset 45mm leveää, eli 35mm näkyvää pintaa… ei tällä 36kpl pitkälle pötkitty. Olisin toivonut saavani oviseinän kokonaan, mutta jäi 12 paneelia vajaaksi.

Ovieseinä paneloituna lähes kokonaan minisiskonpaneelilla.
Ovieseinä paneloituna lähes kokonaan minisiskonpaneelilla.

Seuraavaksi jatkuu paneelien maalaus ja seinien panelointi, niin ja tietty ikkunalaudan hionta ja maalaus ennen paneelia.

Keskiviikko (22.5.2019): Eilen tuli naputeltua vkl aikana maalatut paneelit paikoilleen, joten yksi kokonainen seinä on nyt paneloitu loppuun. Tänään työ jatkui siivoamisen merkeissä, ja kuisti tuli jälleen kertaalleen imuroitua ja siivottua. Nyt on kaikki seinät eristetty ja niitattu Ekovillan ilmasulkupahvilla, odottamassa panelointia.

Tänään olennainen saavutus, joka edistää työtä oli ikkunalautojen kittausten hionta ja maalaus kertaalleen. Huomenna kun pääsee maalaamaan uudemman kerran, minkä kuivuttua voikin jatkaa panelointia.

Ikkunalaudat maalattuna kertaalleen. Seuraava kerros enää ja sitten paneelia näihinkin seiniin.

Eli seuraavaksi edessä on toinen maalikerros ja lisää paneelien maalausta. Tänäänkin maalasin uuden satsin siten, että mittasin jo hieman eteenpäin mitä tarvitaan ja huomenna pitää yrittää tehdä samoin. Näillä näkymin pääsisi siis etenemään yhden seinän kanssa perjantaina.

Torstai (23.5.2019): Ikkunalaudat tuli maalattua toiseen kertaan, sekä paneloitua toinen sivu melkein kokonaan (kunnes lakatut paneelit loppuivat).

Päivän päätteeksi vielä lakkasin uuden satsin paneelia, jolla pääsee kesken jääneen seinän loppuun, sekä seuraavaa alkuun.

Sunnuntai (2.6.2019): Paneelia on tullut maalattua ja naputeltua paikoilleen, vihdoin on päästy viimeiselle seinälle ja toivon mukaan viimeinen erä paneelia on myös lakattu (värillä).

Verstaan puolella on tullut jo maalailtua ikkuna- ja jalkalistoja.

Seuraavaksi siis viimeisen seinän panelointi, ikkunalistoituksen aloitus, sekä kaikkien seinien lakkaaminen toiseen kertaan (huhuh mikä urakka vielä edessä). Niin ja näiden pintapuolen hommien jälkeen on vielä rappuset ja katon jatkaminen edessäpäin.

Tiistai (4.6.2019): Eilen illalla naputtelin loput paneelit seinään ja testailin listojen kanssa hieman.

Seuraavaksi jatkaa listojen parissa ja lakkapinta koko kopin seiniin. Sen jälkeen onkin enää vain ovien ja ikkunoiden odottelua, sekä ulkopuolisia hommia, kuten rappusten tekemistä 🙂

Vastaa