Leffahuone – Osa 2: rankaa, eristettä ja levyä pintaan (Päivitetty 18.1.2019)

Leffahuoneen rakentaminen kellariin on taas kohtuu iso juttu 🙂 Mutta eiköhän aloiteta niin tulee valmista joskus.

Ensimmäiseksi lattiaan hiekkaa tasoittamaan isoimmat kuopat ja epätasaisuudet, sen päälle 20mm finnfoam liimaten toisiinsa kiinni uretaanivaahdolla.

Lattian pohjarakenteet

Seinät tein 24 ja 22:sta väliin Paroc:n kivivillat, sekä seinän väliin tuuletusraot.

Etupään rakentamisessa menikin tovi. Lähinnä piti rakentaa:

  • Hylly kaiuttimille (etu- ja keskikaiutin)
  • Alas kolo basso(i)lle
  • Rakenteet valkokankaan kiinnitykselle
  • Rakenteet ilmanvaihtokanaville äänenvaimentimien kera.

Ilmanvaihtoon pistin poistopäähän 2x 900mm pyöreät äänenvaimentimet (piilotettuna valkokangasosaston yläreunaan).

Kivivillojen päälle pääosin olen nitonut IKEA:n lakanoita ja muita vanhoja lakanoita (sitomaan pölyä ja pitämään villat paikoillaan).

Työt jatkuvat rungon rakentamisen ja eristyksen parissa vielä jokusen päivän, sen jälkeen toivon mukaan pääsisi jo pintahommiin. Toki välissä pitää askarrella sähköjen parissakin.

Päivitetty 3.1.2020 (Perjantai): Ei ollut hirveästi aikaa käytettävissä, joten sain vain yhden seinäelementin melkein kasaan. Kaiutinkaapeleiden putkia on paikoillaan hyvä määrä 🙂

Seuraavaksi pitää lisätä rakenteisiin paikkoja johon saa koristelujuttuja kiinni, pistettyä tuet sivukaiuttimelle ja vedettyä jonkin verran sähköjä ennen kuin pääsee eristämään.

Päivitetty 5.1.2020 (Sunnuntai): Tänään ei irronnut hirveästi aikaa leffahuoneen työstämiseen, niinkuin ei eilenkään. Käytännössä sain yhden välin seinää tehtyä enemmän, sekä kaksi kattopalkkia pistettyä paikoilleen, sekä suunniteltua lisäpuuhankintoja.

Työt jatkuvat huomenna.

Päivitetty 6.1.2020 (Maanantai): Tänään hommat sentään eteni kun oli melkein koko iltapäivä aikaa askarrella. Aamupäivä meni kauppareisulla hakien puutavaraa, sähköputkia yms… pientä kivaa…

Rakenteista sain melkein koko kraateriosuuden tehtyä, käytännössä enää kattoon tulevien kipsilevyjen listat ja vähän lakanaa pistämättä paikoilleen.

Liukuoviosuudesta sain hyvin rakennetta kasaan, molempien sivukaiuttimien kotelot ja putket paikoilleen (enää vain seinää, johtoa ja valmista on 😀 ). Sain rakennettua (ja putkitettua) etummaiset kattokaiuttimet myös, ja samalla päätin tehdä myös taaimmaiset kattokaiuttimet 🙂

Askartelu jatkuu taas keskiviikkona rakenteiden parissa… Tavoite olisi saada perjantaihin mennessä rakenteita kasaan sioihen pisteeseen, että voisi eristää loppuun ja vkl aikana pistää kipsilevyt seinään ja lattiaan.

Päivitetty 8.1.2020 (Keskiviikko): Tänään työt jatkuivat pitkällä ehyellä seinällä ja sainkin sen rakenteet pääosin kasaan. Myös lattiaan tuli pistettyä loput eristeet. Peräseinääkin pääsin vähäsen aloittamaan, mutta kesken se valitettavasti jäi.

Huomenna jos saisi loput seinistä paikoilleen ja tehtyä peräosan vaimennuksen rungot kasaan, pätkittyä kattopalkit ja asenneltua ilmanvaihtoa, niin olisi aikas jees. Perjantaina pääsisi sitten eristämään loppuun ja kantamaan kipsilevyjä paikoilleen. Niin ja sähkövetojakin pitäisi alkaa pikkuhiljaa tekemään.

Päivitetty 9.1.2020 (Torstai): Työt teatterissa jatkuivat, kuten arvata saattaa… Takaseinän sain paikoilleen ja eristettyä, sekä aloitettua takaseinän n.500mm syvän ”äänieristeseinän kanssa”. Myös appiukko kävi aloittamassa sähköjen kanssa.

Huomiseksi jäi vielä aika paljon hommaa ennen kuin pääsee pistämään kipsilevyä pintaan.

Päivitetty 10.1.2020 (Perjantai): Taas Perjantai, tänään sain lattiaan ensimmäisen kerroksen kipsilevyä, jonka päällä on mielyttävämpää työskennellä kuin finnfoamin. Myös rakensin elektroniikalle kaapin rungon, tosin hyllyt (jotka ajattelin tehdä keittiön kuivauskaappien ritilähyllyistä), ovet, äänieristeet yms.. vielä puuttuu.

Huomenna jatketaan veljeni kanssa heti aamusta seinien ja katon levyttämisellä.

Päivitetty 11.1.2020 (Lauantai): Lauantaista iso osa meni katon parissa ja päästiin myös hieman pistämään seinäänkin tavaraa. Aikaa meni todella paljon.

Päivitetty 12.1.2020 (Sunnuntai): Tänään piti hieman juhlistaa syhtymäpäiviä, joten työt huoneessa jäi vähemmälle. Sain lähinnä rungot takaosalle valmiiksi, sekä veljeni avustuksella hieman levyä pintaan.

Sain myös takakaiuttimen kotelon paikoilleen ja ilmanvaihdon (tulokanavan) vedettyä.

Huomenna loput seinälevyt ja sitten vaan kittiä pintaan. Sen jälkeen lattialämmityksen ja hiomisen ja ja ja kimppuun.

Päivitetty 14.1.2020 (Tiistai): Maanantai meni käytännössä kittausten parissa, sekä ikkunaluukun askartelun parissa.

Kittiä, kittiä, kittiä… Ikkunan aiheuttama ikävä valonkajo leffahuoneeseen on myös blokattu (kolmella kerroksella kipsilevyä ja 40mm finnfomia lämpöeristeeksi).

Ikkunaluukun lukitus on hieman epäselvä vielä tässä vaiheessa, todennäköisesti vain poraan sen kiinni kahdella pitkällä ruuvilla, kunhan saan tiivistenauhan vielä ikkunan väliin.

Tiistaina päivä meni melkein kokonaan askarrellessa kojerasioiden, sekä pääasiallisen sähkökytkentäseinän kanssa, johon tulee esim. lattialämmityksen termostaatti, heikkovirtasysteemit ja jakorasiat sähköille. Seinän peittämiseksi piti tehdä kohtuu monimutkainen kipsilevy.

Viimeinen kipsilevyseinänpalanen seinälle.

Ainoa huono puoli kotiteatterin tekemisen vaiheistamisesta on se, että en saa kuin puolet kipsilevyseinistä nyt kasaan ja kun saan esim. liukuovet paikoilleen, joudun tekemään loput seinistä siinä vaiheessa osittain uudestaan.

Kun asentelimme kipsilevyjä kattoon HDMI-kaapelia varten asennettu 32mm viemäriputki oli osittain irronnut liitoksestaan – tämä aiheutti pienimuotoisen paskahalvauksen, että joutuuko kaapelin nyt vetämään pinnassa tykille. Tänään kun noudin Amazonin paketin pakettiautomaatista ja samalla sain HDMI-kaapelin… se meni toisella yrittämällä läpi koko reitin ja nyt aavistuksen rosoisesta reijästä katosta myös läpi!

HDMI-kaapeli katosta tykille ja toinen pää taustalla näkyvään laitekaappiin.

Huomenna olisi tarkoitus hioa kitit, maalata ja aloittaa lattian kanssa.

Päivitetty 15.1.2020 (Keskiviikko): Ei päästy lattian pariin, mutta muuta tuli tehtyä kyllä… Laitekaappiin sain paikoilleen hyllykiinnikkeitä, laskettua äänieristystarvetta laitekaapille ja ovelle, maalattua kaiuttimien ritilät ja näkyvät kaiuttimien reunat. Laitekaappiin tein paikat myös tuulettimille, joiden tarkoitus on kierrättää lämmintä ilmaa kaapista pois. Niin ja tietty kaikkein näkyvin työ oli kittausten hionta ja seinien maalaus kertaalleen. Harmaa oli tosin kovin sininen, joten kävin hakemassa uuden pöntön toivoen hieman neutraalimpaa harmaata.

Laitekaapin hyllyiksi taidan ottaa perus tiskikaapista tuttuja lankahyllyjä, jotta ilma kiertäisi kaapissa mahdollisimman vapaasti. Kaapin takaseinään tulee kasa pistorasioita erinäisiä laitteita varten. Kaapin sisäseinät eristetään 2cm paksulla (motonetista ostettavalla) äänieristematolla ja toivon mukaan myös ehtisin maalaamaan sen sisältäpäin myös.

Huomenna nopea käynti motonetisssa hakemassa äänieristettä, sen jälkeen puuilosta ABB:n jussisarjan rj45 rasia ja biltemasta muutama lankahylly. Ja sen jälkeen vihdoin lattian soirottamisen pariin kenties visiitti myös k-rautaan hakemaan kipsilevyä ja vetonittia soirojen tukkeeksi. Tämä urakka jatkunee pitkälle perjantaihin ennen kuin lattia olisi kasassa.

Päivitetty 16.1.2020 (Torstai): Tavarakierros tuli taas tehtyä aamusta, äänieristeet, hyllyt yms… Käytånnössä se mitä sain aikaiseksi tänään oli laitekaappiin maali, sekä osa äänieristeestä paikoilleen. Sain myös puolet lattian soirotuksesta tehtyä edellisistä leikkuujämistä, niin maalattua toiseen kertaan seinät. Liimasin myös muoviset kulmalistat yms.. paikoilleen katonrajaan.

Laitekaappi maalattu mustaksi

Huomenna työt jatkuvat lattian parissa, kunhan ensin on haettu lisää kipsilevyä rautakaupasta.

Päivitetty 17.1.2020 (Perjantai): Lattialämmitys tuli saatua paikoilleen. Kaamea homma saada soirotettua koko lattia, sen jälkeen pari tuntia liimaillen kaapelia ja sen jälkeen pari tuntia täyttäen soirojen välejä…

Illalla myös appiukko tuli kylään, joten sähköhommien valmistelut myös etenivät reippaasti. Saatiin vedettyä basson sekä kaiuttimien kaapelit.

Laitekaappikin etenee pikkuhiljaa eteenpäin, sain maalit ja osan eristeestäkin paikoilleen. Noukein myös Starkista parit lankahyllyt ylätasoille, pitää vain maalata ne mustaksi huomenna ja pistää paikoilleen. Äänieristyksen jälkeen vielä sähköt paikoilleen ja sen jälkeen laitekaappikin alkaa olla laitteita vaille kasassa.

Huomenna siis työt jatkuvat, tavoitteena saada kattoon tähtitaivaan levyt leikattua kokoonsa, sekä lattia valmiiksi (levyt + saneerauslaasti). Kaikki muu niiden jälkeen on ekstraa.

Päivitetty 18.1.2020 (Lauantai): Viimeinen postaus tähän aiheeseen on nyt sitten lattian saaminen kuntoon! Eli Lauantaina tuli kiinnitettyä päälimmäinen kerros kipsilevyä lattiaan saneerauslaastilla. Myös tähtitaivasta varten saatiin levyt pilkottua ja testattua että sopivat kattoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *