1krs. MH – Osa 1: Purkua, uutta eristettä ja levyä seinään

Remontissa vuoroon tuli keskikerroksen makuuhuone, jossa edellinen asukas oli jo jotain tehnyt aikoinaan. Oletan että remontintarve syntyi siitä, että tuo huone on selkeästi talon kylmimpiä. Edellisen asukkaan remontista ei tosin jäänyt muuta kuin lattialaudat (otin ne tosin ylös, hion ja maalasin), sekä vähän koolauksia seinässä.

Purkaminen

Työt, kuten yleensä, alkoi purkamisella. Ensialkuun revin paneelin katosta pois, sekä koolaukset. Seuraavaksi vuorossa oli kipsilevyt joka seinältä, miksi? Koska jokainen seinä oli koolattu 50mm puulla, mikä on kohtuu turhaa esim. väliseinien kohdalla, joten pois vaan, sekä ulkoseinällä löyhästi oleva lasivilla sai lähteä. Kun seinät, koolaukset ja katto oli purettu, vuorossa oli lattia, jonka pyrin ottamaan mahdollisimman ehjänä ylös, nelisen lankkua meni vaihtoon purkaessa. Vanhat lattialaudat hiottiin maalausta varten.

Seinien eristäminen ja levyttäminen

Ulkoseinille tarvittiin lisäeristettä, kuten muissakin huoneissa se toteutettiin 50mm Finnfoamilla vaahdotettuna koolausten väliin. Koolausten päälle ruuvailtiin tuttuun tapaan EK-kipsilevyä. Olohuoneen vastaiselle sisäseinälle pistettiin palosuojalevyä, koska sitä oli jäänyt tasan 2kpl yli lasiterassin takaseinästä.

Seiniä ennen tietty tuli vedettyä uudet sähköt, edellisen asukkaan jäljiltä käytettiin hyödyksi putkitus pistorasioille. Muutama pistorasia vedettiin lisää, sekä pujoteltiin kuistin sähköt nätisti kulkemaan katon takana

Seinät tietty kitattiin odottamaan hiontaa ja maalausta.

Lattia

Lattialaudat tosiaan otettiin purkuvaiheessa jo ylös, vaimo hioi hieman yli puolet niistä ja minä nakkelin ne takaisin lattiaan hieman lyhennettynä. Koska purkaessa muutama lauta täytyi käytännössä hajottaa, piti käydä yksi paketti nappaamassa lisää. Valitettavasti Sarokkaalta ei löytynyt kuin 145mm lautaa, joten sillä mentiin. Hyvä sinäänsä, koska jäljelle jäänyt väli täyttyi 100% noilla laudoilla ilman mitään tempulointia, ihan mahtavaa tuuria 😀

Lattiaan tuli vedettyä yksi kerros Betoluxia (sävyttämättömänä), tätä siksi koska lattia oli aiemmin lakattuna, niin sitä ei oikein voi vahatakkaan.

Katto

Katto koolattiin 30cm välein pääosin materiaalilla mitä sieltä purin aiemmin, muutaman 48×48 jouduin tosin kaupasta hakemaan. Kattoon tulee jo tuttu Halltex:n Perinnelaatta 600x600x12 viistoreunalla ja puskusaumalla. Tätä on käytetty jo käytännössä jokaisessa remontoidussa huoneessa, missä katto on pitänyt pistää uusiksi. Materiaali sopii kuin nenä päähän rintamamiestaloon.

Kattovalaisimen ja palovarottimen paikkaa vaihdoin hieman, siirtäen valaisinta keskemmälle huonetta ja palovaroittimelle niin ikään paikan valmiiksi.

Perinnelaattaa pintaan. Alkaa huone jo näyttää huoneelta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *