DIY – Osa 3: Puutarhan Portin Uudelleenmaalaus

Oven maalipinta on parin vuoden aikana vähän lohkeillut, sekä koska ovea oli jo aiemmin edellisen omistajan toimesta korjailtu ja tuunailtu, ei nuo vanhat liimaukset oiken kestäneet säätä. Korjasin yksi talvi ovea nopsaa sikaflex-kopiolla byggmaxista sekä kuormaliinalla, jotta ovi pysyy kasassa 🙂 Nyt on aika korjata ongelmat ja pistää uutta maalia pintaan.

Portissa oli muutama ongelma:

  • Maalipinta on halkeillut (koska en saanut kunnolla poistettua alla olevaa maalia jokaisesta paikasta).
  • Oven vanhojen korjausten liimat oli pettänyt, joten ovi pääsi repsahtamaan jonkin verran
  • Peilit ovessa on päässyt halkeilemaan säämuutosten myötä

Joten ei muuta kuin korjailemaan. Aloitin rapsuttelemalla irtoavat maalit pois ovesta, tämän jälkeen puukotin sikaflex:n kopiota irti jonne sitä pistin talvella estääkseni lisävahinkoja.

Kun rapsuttelut oli hoidettu niin liimailin irronneita osia paikoilleen, täytin halkemia Wurthin liimamassalla, jonka jälkeen uutta maalia pintaan. Niin ja tietty se kohta josta ovi pääsi vähän repsahtamaan irti, kiinnitin pihanpuolelta myös lattaraudalla palaset varmuudeksi yhteen. Näin päästiin myös kuormaliinasta eroon 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *