IV-Koneen huolto – kennon pesu

IV-kone taidettiin asentaa 2013, eli runsas 8 vuotta sitten. Sen jälkeen koneen suodattimet on vaihdettu kahdesti vuodessa juhannuksena ja jouluna. Viime vuonna päätin tilata kennon pesua varten puhdistusainetta, mutta se jäi käyttämättä. Nyt kuitenkin vihdoin sain aikaiseksi tehtyä senkin.

Alkuperäissuodattimia ei ole käytetty muuta kuin ne mitä tuli paketissa, koska ovat jokseenkin kalliita. Tämän vuoksi on tullut aina parin vuoden välein tilattua laatikollinen tarvikesuodattimia. Käytännössä käytän M5/F7 komboa pitämään siitepölyjä poissa ja koska asutaan kuitenkin kohtuu kaupungissa niin liikenteen päästöjäkin tulee jonkin verran.

Anyway takaisin kennoon, on tovi tullut mietittyä että ehkä sekin olisi hyvä pestä? Kone on ollut kohtuu puhdas alusta asti ja vuosittaisessa huollossa ei oikein ole tarvinnut puhdistella sisältä, mutta silti päätin kokeilla.

Kennon pesu hieman jännitti, mutta johto irti, laatikko ulos, suihkuun… Ensin kastelin suihkulla kennon, jonka perään kaadoin puhdistusainetta (likavex), jonka annoin vaikuttaa tovin ja huuhtelin kennon runsaalla vedellä. Vesi oli harmaata ja paikotellen irtosi selkeästi nokeakin joten ihan hyvä oli huuhtoa, vaikka tukossa ei ollutkaan. Ajatus onkin että uudestaan sitten taas 8 vuoden päästä.

Kennon kuivattaminen olikin hieman tuskaisempaa 🙂 Alkuun puhalsin kennon runsaammasta vedestä puhtaaksi hiustenkuivaajalla, sekä myös jonkin verran välissä ja lopussa jotta kennon sai kuivaksi. Ehdottomasti tuo puhallus alkuvaiheessa kannatti, koska kenno ”sitoo” jonkin verran vettä väleihinsä ja sen sai parhaiten liikkeelle ilmalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *