Puutarhailut 2021 – Osa 2: Puutarhavajan Runkoa, Pintaa ja Kattoa (Päivitetty 28.8.2021)

Syksyn ja talven lähestyessä pitää ottaa kaikki irti niistä päivistä kun ei sada 🙂 Eli perjantai ja sunnuntai meni jo koko päivän osalta vajaa rakentaessa. Ensin 24:sta runko, 26:sta kattopalkit ja sitten vaan lautaa pintaan. Pitäisi vielä ennen sateiden alkua (taas) ehtiä tekemään katto valmiiksi.

Seinä ja kattorakenteet

Seinät rakensin tosiaan 100x50mm sahatusta puusta. Sokkelin ja seinärungon väliin tuli huopakaistale, jonka leikkelin vanhasta ylijäämäkattohuovasta (Kerabit 5100T tms…). Rungon pitkillä sivuilla tein n.50cm jaolla, poislukien kohdat johon tuli kapeat (n.47 tai 52cm ikkunat). Vaakatasoon keskikohdan paikkeille upotin myös 50×100 ulkolaudoitusta varten (ja tietty rakenteiden jäykistämiseksi). Jonkin verran pistin myös vinoon 24:ten väleihin ~40-60 asteen kulmaan) poikkitukia, joiden jälkeen kaikenmaailman huojunta viimeistään poistui.

Kattorakenteet naputtelin 50x150mm materiaalista, kattoniskoja tuli vain 5kpl ja keskimmäisen ja reunimmaisen väliin jäi karvan yli 70cm, mikä on vähän liikaa kun päälle tulee jopa 1000kg painoa. Tätä pientä epäkohtaa korjasin sillä, että liimasin ja ruuvasin keskimmäisen kattoniskan kylkiin 50x100mm palikat, joten tuo kantaa nyt melkein vaikka norsun. Se miksi tuo väli syntyi, johtui kukkopuista, koska minulla oli kovin vähän materiaalia; jokaisesta kukkopuusta tuli tasan 71cm, jolloin kahden reunimmaisen niskan väliin jäi vain 35cm kun räystään mitta on 30cm ja palkin leveys 5cm. Mutta tällä mennään, hyvä ja kaunis siitä tuli mielestäni kuitenkin. Kattoniskojen ja kukkojen päät ohensin 10cm paksuikseksi 25cm matkalta, mikä keventää entisestään kattorakenteen ulkonäköä.

Seinä- ja kattorakenteiden jälkeen, naputtelin vielä katolle osan laudoista ennen päivän päätöstä, mutta siitä lisää seuraavassa kappaleessa.

Kattolaudoitus ja Kattopintaa

Suurimman osan kattolaudoituksesta tein parin päivän aikana, mutta viherkatto-osuus yms.. jäi vielä tässä vaiheessa tekemättä, toivon että saisin ne tehtyä tiistaina samalla kun läiskin huopaa paikoilleen, mutta saa nähdä miten käy. Kattolaudoituksen tein siten laudoitus menee pitkän sivun suuntaisesti, mutta päädyissä kukkojen päällä ns pystysuuntaisesti, kuten päärakennuksessakin on räystäät tehty.

Seuraavaksi sitten tosiaan viherkaton valmisteluja, sekä itse kattohuopa yms… pellit.

24.8.2021 (Tiistai): Katto piti saada huovan alle, ennen kuin sadekausi taas alkoi, joten tiistai oli ainut päivä kun tämä olisi vielä mahdollista. Yritin lopettaa työt ajoissa, jotta pääsisin aloittamaan mahdollisimman aikaisin katon kanssa. Ensimmäinen puolikas meni kun keräsin tavaroita / työkaluja yms.. kasaan päivän koitosta varten.

Seuraavan tunnin aikana tein katolle korotetun reunan viherkattoa varten. Käytännössä korkoa tuli lisää n.12cm (yhden laudan leveyden verran). Yritin aiempana iltana rustata itselleni suunnitelman miten tämä tulisi rakentaa (kuva alla). Reunan kylkeen naulasin kiinni vielä 45asteen kulmaan sahattua 1/4 kakkosnelosta (eli siis sahasin yhden 2m 24 neljäksi kolmion malliseksi listaksi, jotka naulattiin korotetun reunan kylkeen kattoa vasten kiinni).

Kun reunat oli kasassa, naulasin reunapellin paikoilleen, jonka tarkoitus on ohjata katolta valuva vesi kauemmas puureunasta ja ideaalisti suoraan myöhemmin asennettavaan räystäskouruun.

Reunapeltien jälkeen vaan huopaa pintaa, jouduin valitettavasti vähän oikaisemaan, kun huopa olisi jäänyt 35cm vajaaksi reunasta, joten limitin kerabit dualia vähän vähemmän. Eli siis dual menee muuten kaksinkerroin, mutta koska huopa olisi ikävästi loppunut toisesta reunasta, enkä sen takia viitsi ostaa kolmatta rullaa 100€ maksavaa huopaa, jätin päällekkäin limitystä kolmeen saumaan tekemättä tämän vuoksi. Tarkoitus on ostaa rulla hitsattavaa sokkelikaistaa (20cm leveää) ja hitsata ne noihin kohtiin päälle suojaksi, joten no worries.

Kun huovat oli saatu katolle, ruuvailin vielä päätyräystäspellit kiertämään kolme sivua, lopputuloksen viimeistelemiseksi, sekä veden ohjaamiseksi kauemmas räystäsreunalaudoista.

Seuraavaksi tosiaan puuttuviin kohtiin hitsata sokkelikaistat, maalta räystäät ja asentaa räystäskouru, niin katto alkaa olla semivalmis… Tämän jälkeen sitten enää, viherkattojutut päälle, mutta luulen että niistä teen oman postauksen.

27.8.2021 (Perjantai): Lisäkermin (15cm hitsattava sokkelikaista) hitsausta muka heikommaksi jääneisiin kohtiin. Muka heikommalla tarkoitan niitä kohtia, jotka jouduin jättämään 1-kertaiseksi jotta sain ”venytettyä” Kerabit Dual:n koko katon matkalle (käytännössä otin jokaiseen limitettyyn saumaan 10cm vajaammaksi). Samalla myös asentelin räystäskourun paikoilleen, syöksytorvea en saanut paikalleen, kun kulmalaudat puuttuvat vielä.

Tämän kopin pellit ja rännit on Puuilosta Warman tuotteita. En ole ihan vakuuttunut 😀 Päätyräystäspellit oli ok, vähän pienet, mutta suurin ongelma on helkkarin tiukassa ollut muovi (joka sinänsä on hyvä, koska suojaa peltiä naarmuilta), mutta se tosiaan on niiiiiin piukassa kiinni, ettei se lähtenyt helpolla irti. Ränni on vähän ”sinnepäin”, tai ainakin siltä se tuntui, jatkossa ostan rännit Byggmax:lta jonka tavara on pikkaisen parempaa. Myös Lasiterassin mukana tulleet Lindabin räystäskourumateriaalit tuntuvat tosi hyviltä.

Katto alkaa tältäosin olla kunnossa, enää syöksytorvi ja tietty viherkatto, mutta siitä sitten enemmän tulevissa postauksissa.

Seinälaudoitus

Seinälaudoitus on tehty 120mm laudasta, naulattu ylhäältä, alhaalta ja keskeltä suoraan seinärakenteisiin ilman koolauksia, koska tätä vajaa ei eristetä yms.. niin ei tarvita erillisiä tuuletusrakoja yms… Vaja on tarkoitus myös rimoittaa, mutta se menee todennäköisesti ensi vuoden puolelle, kunhan tänä vuonna nyt saa seinät ja katon valmiiksi yms..

Lauta vaan pääsi pahasti loppumaan kesken, takaseinään jäi 93cm pätkä ilman lautaa, joten pitää hieman ostaa lisää ja laskea samalla paljonko sitä mahtaa kulua esim. kulmalautoihin.

27.8.2021 (Perjantai): Perjantaiaamusta sain hieman maalausapua kaksosilta 🙂 Samalla kun lapset maalasivat alaosaa niin itse sudin räystäslaudat tummemmalla sävyllä. Lapset jaksoivat kuin jaksoivatkin lähes kaiken maalata kolmelta seinältä. Iltapäivällä maalasin loput itse ja räystäät toiseen kertaan.

Jatkoa vielä sen verran, että saa kulmalaudat ja ikkunan pielien laudat paikoilleen maalattuna, sekä takaseinästä puuttuvan palasen tehtyä.

28.8.2021 (Lauantai): Päivän agendalla oli tehdä ja maalata kulmalaudat ja oven/ikkunan pielien laudat, niin ja tietty tehdä takaseinä loppuun, jossa oli vielä miehen mentävä aukko. Syöksytorvenkin olisi voinut asentaa, mutta sinne asti en vaan millään ehtinyt.

Lautaa jouduin hakemaan K-Raudasta muutaman lisää, että sain kaiken tehtyä, tämän tein aamusta kun olin ensin leikannut nurmikkoa pitkästä aikaa. Ensimmäiseksi tein kopin kulmalaudat, ja sen jälkeen pätkin muut oven ja ikkunan ympäristön laudat. Lopuksi vielä takaseinä ja sen maalaus… Niin ja tietty myös kaikkien muidenkin osien maalaus.

Kummasti näyttää koppi paremmalta, kun on kulmat ja muut pielet kunnossa. Josko vielä huomenna saisi syöksyputken paikoilleen ja kenties vähän tasoitella maata kopin ympäriltä, niin ja patolevyjä paikoilleen?? Nooh nähtäväksi jää.

Nyt kun on pohja valettu, sokkeli muurattu, runko pystyssä, katto paikoillaan, seinät laudoitettuna ja maalattuna, on kopista vielä silti tekemättä muutama juttu (joita sitten omiin postauksiinsa):

  • Lattian maalaus Solemasterin EP 10 vesiohenteisella epoksilla.
  • Patolevy sokkelin alaosaan.
  • Ikkunojen ja ovien kunnostus ja paikoilleen asennus.
  • Sähköt (valaistus ja pistorasiat).
  • Rimoitus pystylaudoituksen saumojen päälle, joka jää ensi vuoteen.
  • Viherkatto ja siihen liittyvät lisäjutut (kuten etureunan lauta, patolevyt ja juurimatot, itse maa-ainekset yms…).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *