Lasiterassi – Osa 9: Sisäseinien eristämisen ja koolauksen vieminen loppuun (Päivitetty 20.6)

Nyt kun julkisivu on saatu kasaan, pitää siirtyä sisäpuolelle. Ajattelin että repäisen ja teen koolaukset kuntoon sisäpuolelta ja sen jälkeen lattian kimppuun. Tämä siksi, että saa romua hieman sivuun lattian rakentamisen tieltä, kun ne on jo seinissä 🙂

Ison osan eristämisestä tein jo viime vuonna, mutta takaseinää ja koolauksia jäi kuitenkin tekemättä. Seinissä on n.10cm ekovillaa kauttaaltaan, jonka päällä ilmasulkupaperi ja koolaukset. Sähköt on pitkälti pistetty paikoilleen, siis lähinnä kojerasioita ja putkenpätkiä, rasiat pitää vielä yhdistää ja kaapeloida koolausten yhteydessä.

Ekana päivänä, sain ison osan puutteista tehtyä, takaseinään jäi vielä kolo eristämättä ja koolaamatta (koska siellä on tuo sähkörasia, jota piti vähän säätää ja pitää vielä rakentaa kotelo led-nauhojen muuntajalle.

16.6.2022 (Torstai): Torstaina työt jatkuivat, jos eilen sain peräseinän melkein kasaan, niin tänään onnistuin viemään sen loppuun asti. Aamupäivällä ennen töiden alkua naputtelin koolauksia paikoilleen ja ainoastaan käytävä (talon ja lasiterassin väli), sekä mahdollisen ilmalämpöpumpun koolaukset jäivät tekemättä. Porasin myös reiät sähköille läpi lattiarakenteiden, jotta saan terassin alapohjassa vedettyä sähköt (alumiiniputkessa) talolta asti.

Illasta askartelin käytävän toisen puolen loppuun, sekä koolaukset ilmalämpöpumpullekkin.

Toisen puolen koolaukset paikoillaan.

Seuraavaksi sitten pitäisi alkaa tekemään sähkövetoja ja lattiaa. Niin ja tietty tuo käytävän toinen puoli, mutta sitä varten pitäisi löytää jostain pari palaa eristevillaa, kun täyttä pakettia ei tee mieli hankkia.

xx.x.2022 (xxx): Käytän toisen puolen koolaus ja eristäminen loppuun….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *