Lasiterassi – Osa 12: Sähköjä ja käsijohdetta (Päivitetty 2.8.2022)

Nyt kun seinissä on paneelit ja listatkin pääosin, sekä ajatus siitä miltä lattiapinta voisi näyttää… Niin tässä välissä voisi vaikka yrittää houkutella appiukkoa paikalle tekemään sähkötöitä ja tehdä rappusten käsijohteen loppuun.

Käsijohde

Rappusia tehdessä kiinnitin kolme pystytolppaa sillä silmällä, että niiden päälle askartelisin käsijohteen. Tolppien kulmat tuli vielä jyrsimellä kolottua, valmiiksi (olisi ehkä pitänyt myös maalata kertaalleen jo ennen asennusta :D.

No mutta nyt itse käsijohteeseen, tätä varten otin pätkän 148×48 (joo, vähän rajua ja syntyy vähän turhan paljon hukkaa, mutta ei ollut pattingin pätkääkään mistä lähteä liikkeelle). Halkaisin sen ensin 9cm levyiseksi, sen jälkeen vedin jyrsimellä alapuolelle kulmat siistiksi. Kulmien jälkeen ajoin pöytäsirkkelillä n.1cm syvän ja 7cm leveän uran alapintaan (joka siis istuisi nätisti tolppien päälle). Yläpinnan muodon sain sahaamalla 10asteen erissä 5mm leveitä leikkauksia pois yläpinnasta (eli ensin 4cm 10 astetta, sitten 3,5cm kohdalta 20astetta ja viimeiseksi 3cm 30astetta). Tämän jälkeen hiomakoneella kulmat pois ja muodosta pyöreämpää. Mielestäni tuli ihan hyvä lopputulos. Ensimmäisen maalikerroksen maalailin vielä paikoillaan, ja toisen kun vetää huomenna niin alkaa tulla valmista.

12.7.2022 (Tiistai): Maalia ja hiontaa. Käytännössä maalasin kolmeen kertaan ja hioin kerran välissä. Pinta on ihan ok, ehkä joskus voi vielä tehdä lisää viimeistelyjä.

Sähkötyöt

Sähkötöiden valmisteluissa on ollut pari vaihetta: 1) syöttöjen vetäminen kellariin (olohuoneen lattian kautta), 2) kalusteiden ja pintavetojen valmistelua.

Syötöt tosiaan aiemmassa osassa jäi odottelemaan terassin puolelle rappusen alle. Tästä jatkoin viikonloppuna kun avasin pari lautaa olohuoneen ja ruokahuoneen väliltä lattiasta. Olohuonetta kun ei ole vielä remontoitu, niin tuo ei paljoa haitannut elämää. Jonkin verran sai puruja nostella pois tieltä, mutta aiemmin vedetyistä putkista pääsi nätisti pikkukaapille josta pääsee kellariin 🙂

Tästä on sitten hyvä jatkaa varsinaisen sähkömiehen kykentöjen yms.. kanssa.

Toinen asia mitä valmistelin oli posliinisten johtokiinnikkeiden ruuvailun seinään, sekä tein valokytkimelle ovenpieleen pyöreän palikan johon sen saa nätisti kiinni.

Huomenna appiukko aloittelee joillakin sähkötöillä, saa nähdä millä 🙂

12.7.2022 (Tiistai): Sähkötöitä jatkettiin, mutta valmiiksi ei vielä saatu.

Osa tavaroista jäi jälkitoimitukseen, työtä on keskuksessa ja vähän siellä täällä, joten valmista ei vielä ole. Myös helteet haittaavat hieman, joten valmiiksi saaminen viivästyy vielä.

2.8.2022 (Tiistai): Tänään ehkä saadaan sähköt loppuun. No ei ihan saatu, enää ns. jouluvalot kytkemättä, sen jälkeen on kaikki sähköt toiminnassa. Sentään pistorasiat ja valot toimii 🙂

Ruokapöydän valoja ja kattopalkkien LED-nauhaa.

xx.8.2022 (Tiistai): Tänään ehkä saadaan sähköt loppuun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.