1.krs Eteiset – Osa 3: Pintatyöt (katto, seinien maalaus yms…) (Päivitetty 1.8.2016)

Eteisen puolella myös työt etenevät vessatyömaan rinnalla. Eteisessä seiniä on jo hiottu ja enää IV-kanavakoteloa pitää viimeistellä, jonka jälkeen päästään maalaushommiin. Katto on myös levytetty, joten edessä on niin ikään katon maalausta! Lattian puolella työt tulevat viivästymään, kun odotellaan putkimiestä saapuvaksi Elokuun puolen välin jälkeen, jolloin viimeistellään eteinen.

1.krs WC – Vaihe 6: Lattialämmitys ja pohjatyöt laatoitusta varten (Päivitetty 26.7.2016)

Vessan remppa etenee vauhdilla. Pohjatyöt ja lattialämmitys ovat ruokalistalla seuraavaksi, joista lattialämmityksen putket on jo vedetty. Tarkoitus on saada soirotus, täyttö ja päällimmäinen kipsilevykerros tehtyä, katon tukiristikko paikoilleen ja seinät siihen malliin että voi levittää vesieristeen lattialle ja allasseinälle.

Vintin Vaatehuone – Osa 4: Lattia… (Päivitetty 17.7.2016)

Lattia onkin jälleen aavistuksen monimutkainen, koska vaatii kohtuu monta kerrosta ja työvaihetta. Ehkä monimutkainen ei ole oikea sana, vaan työteliäs. Appiukko kävi vetämässä sähköjä lattiaan (putkitusta siis pistorasioille ja katkasijoille), joten pääsin aloittamaan lattiakipsilevyjen kanssa.

1.krs WC – Vaihe 1: Suunnitelman tynkä (Päivitetty 31.1.2015)

Kuten vuoden 2014 yhteenvedossa julistin, on yksi remonttikohde 1.krs WC. Jotta asian suhteen päästään eteenpäin pitää olla jonkin sortin suunnitelma ja budjetti. Alustava budjettilaskelma tosin on sen verran karua luettavaa, että vessa valmistunee kokonaisuudessaan vasta vuoden toisella puoliskolla.

Keittiö – Vaihe 4: Uutta pintaa (Päivitetty 12.8.2014)

Vihdoin on päästy purujen pölyistä tasoitteiden hiontapölyihin, eli edistystä on tapahtunut vaikka maskia joutuu aina silloin tällöin käyttämään. Keittiön puolella on katto, seinä ja lattiarakenteet valmiit ja enää jäljellä on pintakäsittelyä. Seinät maalaillaan ja tapetoidaan. Lattia laatoitetaan ja katto maalataan. Myös muuri ja palomuuri maalataan. RH:n ja K rajalla palkki kaipaa vielä hieman rakentelua, sekä […]

Keittiö – Vaihe 3: Jälleenrakennus, rakenteita lattiasta kattoon (Päivitetty 08.08.2014)

Nyt kun saatiin kaikki purettua onkin aika alkaa tekemään rakenteellisia ratkaisua ja ruveta jälleenrakentamaan 🙂 Keittiöön tuli haettua puukeskuksesta kauhea kasa erinäköistä puutavaraa (lattiaa ja kattoa varten), sekä autotallin perukoilta löytyville Finfoameillekkin on ollut käyttöä. Myös keittiön tuleva liesituuletin on saanut putkia ja mutkia ilmankulun varmistamiseksi. Niin ja sähköjä, niitä varten on tehty suunnitelmia ja […]

Keittiö – Vaihe 1: Suunnitelma (Päivitetty 27.07.2014)

Vihdoin! Vihdoin meillä on suunnitelma keittiötä varten, niin ja myös aikataulu – hieman pelottaa että mites tässä käy 🙂 Keittiöremontti alkaisi Heinäkuun lopulla ja riittävän valmista pitäisi olla elokuun lopulla. Perheen on tarkoitus muuttaa evakkoon täksi aikaa (sääliksi käy appivanhempia). Takaisin tarvitsee muuttaa ennen esikoisen päivähoidon alkamista.

Vintin Vessa – Osa 2: Lattian ja seinien valmistelu, sekä kaluste ja laattahankinnat (Päivitetty 14.12.2013)

Viikonlopun tärkempia tavoitteita oli saada vintin vessan lattai siihen malliin, että perjantaina tilaamani vintin lattialämmitys saataisiin asennettua mahdollisimman nopeasti. Lattialämmityksen asennuksen jälkeen päästään jatkamaan lattian loppukerrosten tekemisen parissa.

Vintin Vessa – Osa 1: Purkua purkua purkua (Päivitetty 9.11.2013)

Vintin vessa, sen kimpussa hääritään myös kovasti, tähän mennessä on saatu vessasta pytty, lattia ja viemäri poistettua. Tulevalla viikolla katkaistaan vesi, jonka jälkeen pääsee purkamaan yhden seinän, jonka jälkeen 110cm x 110cm koppi muuttuu 110cm x 155cm lukaaliksi, jonne mahtuu pytty suoraan kera pesualtaan.

Valua luvassa, kellarin aulaan vihdoin lattia…

…näyttää myös siltä, että tämä ”viimeiseksi” asiaksi pitkään aikaan tässä remontissa. Edellinen asunto kun on yhä myymättä ja lomarahatkin on käytetty, joten nyt on aika vain asua ja odottaa. Jotain pientä saan toki tehtyä jo tehdyillä hankinnoilla ja tietenkin valmisteltua tulevia tekemisiä. Tarkoitus onkin iskeä vintin vessan kimppuun ja siellä on luvassa seinien ja lattian […]

Viikko viemärissä (Päivitetty 29.9.2013)

Alkuviikko (Maanantai – Keskiviikko) alkoi hieman hitaasti talon remontointien osalta ja nytkin parin päivän aikana on lähinnä etsitty reittejä erinäköisille putkille kellarin ja keskikerroksen välillä. Viime viikon takkaongelman siivittämän pystyin hyvällä omatunnolla pistämään veljeni Teemun kanssa takan toisen luukun sisällön lihoiksi.