Puutarhailut 2021 – Osa 5: Puutarhavajan Sähköt (Päivitetty 22.9.2021)

Ei olisi puutarhavaja jos siellä ei olisi sähköä 🙂 Jo pihavalaistusta alunperin kaivaessani, vedin myös pari kaapelia silloin jo ajatuksissa olevalle puutarhavajalle. Nyt ne kaapelit ovat n.70cm päässä vajasta joten pitää hieman vielä kaivaa lisää. Tämän jälkeen pitää houkutella appiukkoa paikalle tekemään varsinaisia kytkentöjä.

Puutarhailut 2014 – Osa 10: Pihavaloja takapihalle, tulkoot talven pimeys (Päivitetty 23.7.2014)

Nyt kun terassi alkaa olla valmis (chekkaa päivitetty terassipostaus) jatkui homma sähäkämmissä merkeissä takapihan valojen kanssa. Tänään illalla valettiin kahdelle kolmesta takapihan valaisimesta maatuet, sekä vedettiin terassille riittävästi sähköä valaisimille ja pistorasioille takapihaa varten.

Puutarhailut 2014 – Osa 1 (Päivitetty 3.4.2014)

Pihasuunnitelman innostamana, pääosin iltaisin töiden vastapainoksi on tullut tongittua pihalla. Ensin aloitin Seijamyrskyn kaataman männyn kannon viereen Pioni-penkin tekemisellä, josta kaivoin ylös lähemmäs 200kg kiven. Pioni-penkki on vielä kesken, mutta varmaan tämän viikonlopun aikana tulee se kaivettua lopulliseen syvyyteensä (n.50cm). Kuopasta kaivamani kiven, tiputin pionipenkin reunassa olevaan kivimuuriin, jota tässä samalla tuli siis tehtyä taas […]

Pihavalaistus – Osa 1: Ensimmäiset pihavalaisimet (Päivitetty 31.12.2013)

Aiemmin tilatut pihavalaisimet saapuivat appiukon tuomana pelipaikalle. Olimme tilanneet 4kpl Ketosen Kastehelmi valaisimia, joista kaksi seinämallia ja kaksi pylväsvalaisimia. Nämä olisi tarkoitus pystyttää näin alkutoimina paikoilleen (mikäli jäinen maa antaa vielä periksi) valaisemaan muuten niin pimeää pihamaisemaa.