Vuoden 2017 yhteenveto

Neljäs vuosi vierähti niin, ettei sitä melkein edes huomannut. Urakka on edennyt siihen vaiheeseen, että talon sisällä on enää 2 huonetta per kerros tehtävänä, ja ulkopuolella 3,5 isoa kokonaisuutta edessäpäin. Tämä vuosi oli sinäänsä erikoinen, sillä käytiin perheen kanssa (appivanhemmat mukana) kääntymässä Saksanmaalla Legolandiassa ja Alpeilla kääntyilemässä, joka lyhensi (onneksi) aikaa tehdä remontteja.

Jälleen kerran tässä kirjoitellaan yhteenvetoa vuoden tilanteesta, aiempien vuosien pohjaa hyödyntäen. Ja kuten aiemmillakin kerroilla, tämä postaus vetää hyvin myös itselleen mitä on oikein tullut tehtyä talon parissa viime vuoden aikana.

Vuoden 2017 aikana tehtiin vintille kaksi lastenhuonetta, sekä pieni aulatila. Bonuksena vuoden aikana työstettiin myös kellarin pukuhuonetilaa, sekä tein isoon autotalliin verstaan rungon ja julkisivun. Eli kohtuu isoja ja työläitä urakoita oli vuosi täynnä.

Niin ja siis 2 huonetta per kerros tarkoittaa siis:

  • Vintillä: Makuuhuone ja Rappukäytävä
  • Keskikerroksessa: Olohuone ja Makuuhuone (ns. kulmahuone)
  • Kellarissa: Aula ja Elokuvasali/”Man Cave”

Ulkona 3,5 tarkoittaa siis:

  • Lasiveranta (jos semmoisen saa rakentaa)
  • Veranta/Pääsisäänkäynnin kunnostus
  • Iso autotalli (verstas + Autotallin puoli)
  • yhden sivun maalaus (se viimeinen 0,5).

Sähkönkulutus oli pysynyt samalla tasolla edellisvuosiin nähden. MLP oli jälleen tehokas tapa lämmittää taloa ja käyttövettä. Tänä vuonna MLP kulutti jokseenkin saman verran sähköä 5786kWh (6353kWh 2016, 5650kWh 2015, 5500kWh 2014), Veden kulutus oli kasvanut jonkin verran edellisvuoden tasolta 191m3.

Jos öljyä meillä olisi palanut se n.4000l => 3700€ (jos olisin tilannut koko litramäärän 1.1.2017 – Teboilin sivuilta katsottuna). Sähköä MLP kulutti 5786kWh, joka nykyisellä sähkösopimuksella (4,17cent/kWh) tarkoittaa (sis. + verot ja siirrot [5,22372cent/kWh]) 544€, eli säästöä tänä vuonna syntyi ~2895€ maalämmöllä. Vuoteen 2016 mennessä säästökertymä on n. 14 181€, niin kuolletettavaa MLP urakasta on jäljellä 8 024€ (eli vielä n.2,75v nykyisillä energian hinnoilla).

Alkusijoitus  25 100,00 €
Kotitalousvähennys -4 600 €
2013 -805 €
2014 -3 220 €
2015 -2 400 €
2016 -2 895 €
2017 -3 156  €
jäljellä kuolletettavaa  8 024,00 €
 aikaa kuolettamiseen (laskettuna aiempien vuosien vähennyksen keskiarvolla) 2,75 Vuotta

Pieniä puhdetöitä…

  • Takapihan nurmikko tasattiin (eli 10tn multaa), sekä rakensin yhden pergolan.
  • Pihalle haettiin myös metallinen pavilionki.
  • Toimiston hyllyt (vintillä), sekä toisen vaatehuoneen kalusteet.
  • Maakylmän viimeistely, nyt toimii jäähdytys yläkerran isoissa makuuhuoneissa.

Kasvien kanssa tuli myös askarreltua, sillä etupihalta siirsin Angervot takapihalle uuden pergolan läheisyyteen, Angervojen tilalle istutin kolme pylväsmäistä pihlajaa keltaisilla marjoilla. Takapihalle uuden pavilijongin ympärille tuli istutettua jonkin verran köynnöskasveja. Takapihalle, autotallin katolle tehtiin myös Japanilaisenpuutarhan alku.

Viime vuodelta tekemättä: Julkisivun osalta viimeistelyä on vielä tekemättä eteläseinällä: kulmalaudat, räystäslaudat ja uudelleen maalaus :).

Siitä on vuosi 2017 tehty, eli ei hirveemmin saatu valmiiksi, mutta ehkä taas ensi vuonna?

Lähes kaikki edellämainittu on tehtyy talkoovoimin sukulaisten avustamana ja siitä kuuluukin kaikille talkoissa (tavalla tai toisella) mukana olleille suuri kiitos!

Ulkoista työvoimaa käytettiin:

  • Ei mitään muuta kuin;
    • Sähkötyöt (Arto – Appiukko)
    • Maalampöjärjestelmän täyttö ja ilmaus maakylmän takia.

Merkittävimmät yksittäiset hankinnat:

  • Pergola (takapihalle)
  • Jäähdytysjärjestelmän viimeistelyyn tarvittavat asiat (Maakylmä)

Kustannuksia, oih tätä rahan menoa…

  • Lastenhuoneet ja Aula 7300€ (josta esim. sähkötarvikkeita n.2500€, Lattiavinyylit 470€, listat 200€, kipsilevyjä 600€, eristettä 1500€, lattialautaa 700€, jonkin verran puutavaraa, maaleja, tarvikkeita yms…)
  • Piha (multakuorma + pergola + kasvit + paviljonki) ~2000€
  • Verstas ~2500€ (josta esim. pariovi 380€, betonia ja harkkoja 460€, puutavaraa 700€, 500€ kerabitin kermiä…)
  • Kellarin Pukuhuoneen laatoitus ~340€

Sähkötyökaluja, joita hankittiin vuoden 2017 aikana remontin edistämiseksi:

  • Uskomatonta, ei hankintoja tänä vuonna 🙂 Sillä lämpökameran hankintakin kirjautuu vuodelle 2018.

Vuoden 2017 aikana kului (noin suurinpiirtein):

Noniin, nyt on asuttu kokonainen vuosi talossa!

  • 191 m3 vettä (vuosi 2014 170m3, vuosi 2015 183m3, vuosi 2016 178m3). (5hlö perhe, eikä juurikaan lisäyksiä päälukuun tänä vuonna 😀 + 2 hoitolasta päivittäin, oletamme tämän olevan suurin syy vedenkulutuksen kasvuun).
  • 13 896 kWh sähköä (vuosi 2014 13 092kWh, vuosi 2015 12 967 kWh, vuosi 2016 13 950kWh), tämä luku on talon seinässä olevasta sähkötaulusta. (Meillä lämmitettävää pinta-alaa on n.70m2 kellarissa + 95m2 keskikerroksessa ja n.95m2 vintillä, eli n.250m2, jolloin mielestäni tuo sähkönkulutus on kohtuu maltillinen (lauhaksi talveksi?)). Eli yleissähköön kului n.8110kWh, ja lämmitykseen 5786kWh.
  • eOhjaimen mukaan sähkönkulutus on 14 964kWh (01.01.2016-31.12.2016), eOhjaimen lukema on poikkeava koska se laskee kulutuksen sen mukaan, että jännite olisi koko ajan 230VA, eikä todellisen jännitteen mukaan. Mittaus tapana on virtamuuntaja, joka ei myöskään vastaa tarkkuudeltaan ”sähkölaitoksen mittaria”. Mutta lukea on silti ”riittävän lähellä”.
  • Paljon talkooväkeä, monta metriä sähköjohtoa, letkua ja viemäriä, hikeä, verta, kyyneleitä ja onnistumisen tunteita…

Lisää faktaa sähkönkulutuksesta:

Vuonna 2017 sähkönkulutus laski hieman edellisvuosien tasossa (54kWh). Odotin tosin kustannusten kasvavan jonkin verran kun kerran aiemmin kylmää vinttitilaa otettiin lämmityksen piiriin (n.15 m2), mutta lämmityksen osuus laski, joka selittyy sillä, että aiemmin tuon tilan kautta on karannut kohtuu merkittävästi lämpöä hukkaan (alapuolella ja seinän takanana makuuhuoneita, vessa ja rappukäytävä).

Yllä olevista graafeista näkyy lähinnä käyttötunnit mlp:llä eri kuukausien ajalta.

Nyt kun MLP on ollut meillä n.4,7v ei voi olla muuta kuin (yhä) tyytyväinen! Nyt neljänä kolmena lämpimänä vuotena (lieneekö kylmät talvet takana?) sähköä on lämmitykseen kulunut vain 5500kWh (2014), 5650kWh (2015) ja 6253kWh (2016), 5786kWh (2017) sis. lämpimän käyttöveden! Jokaisena vuotena ollut kylmä piikki vuodenvaihteesta, joka näkyy selvästi käppyröissä.

Lisää faktaa vedenkulutuksesta:

Vaikka henkilömäärä hieman pieneni, vedenkulutus kuitenkin kasvoi. Alla lukemat pulssilähtöisestä vesimittarista, josta näkee päivätason vedenkulutuksen. Oletamme että syy tämän vuoden lisääntyneeseen vedenkulutukseen on kaksi hoitolasta, jotka ovat liittyneet Onnin ja Linnean seuraan päivisin.

Nyt kun pystyy seuraamaan veden kulutusta päivätasolla, näkyy tuolla Heinäkuun paikkeilla muutama todella iso piikki, joista suurin on 22 kuutiota. En suoranaisesti keksi mistä nämä johtuvat, sillä esim. betonivalut tehtiin syksymmällä, jolloin nämä ovat todennäköisemmin uuden nurmikon kasteluun liittyviä piikkejä.

 

Mitä suunniteltiin vuodelle 2017 ?

  • Viedä julkisivuremontti loppuun (eli ne kulmalaudat, talon numero, postilaatikkoteline, räystäslautojen maalaminen loppuun, antennin tiputus katolta). LOPPUTULOS: Ei ihan valmista, eteläseinä ja räystäs jäi yhä tekemättä.
  • Lastenhuone, sivuvintti (puolet, ei vintin rappukäytävä), sekä yläkerran pieni aulatila/läpikulkutila (Vintti: 2kpl Makuuhuoneita ja Aulatila). LOPPUTULOS: Valmis.
  • Miettiä mahdollisesti vintin remontointia (Toinen vintti vähintään eristettynä, ei välttämättä loppuun asti valmiina). LOPPUTULOS: Valmis.
  • Kellarin pukuhuone? (tuskin, mutta roikuttetaan listalla).LOPPUTULOS: Valmis.
  • Etupihan vedenohjaukselle pitää tehdä jotain (jos kesällä hieman käsin oikaisisi pihaa ja pistäisi yhden rännikaivon paikoilleen. LOPPUTULOS: Valmis.
  • Lisäksi:
    • Ison Autotallin Verstas
    • Takapihan nurmikon tasaus 10tn multaa
    • Ison autotallin katon vesieristys

Vuosi 2018 ?

  • Viedä julkisivuremontti loppuun (eli ne kulmalaudat, talon numero, postilaatikkoteline, räystäslautojen maalaminen loppuun, antennin tiputus katolta).
  • Makuuhuone (vintti)
  • Vintin rappukäytävä (vintti)
  • Verstaan viimeistely (iso Autotalli)
  • EHKÄ: Kellarin Aulatila
  • EHKÄ: Pääsisäänkäynnin veranta

Tilastoja blogista:

  • n. 24 895 sivulatausta
  • n. ?? yksittäistä kävijää
  • 17 blogipostausta

Kuntotarkastuksen löydökset ja niihin reagointi (2017 aikana)

Taloa ostaessa sille tehtiin kuntotarkastus, johon ei niin yllättäen kirjattiin yhtä sun toista, joista suurin osa ei ollut kovinkaan yllättäviä asioita. Kirjasin seuraavaan luetteloon kuntotarkastuksen löydökset ja mitä niistä on jo hoidettu kuntoon. Poistin alla olevasta listasta ne löydökset jotka on jo kokonaisuudessa kuitattu pois.

Alla on lueteltu kuntotarkastusraportin toimenpiteitä vaativat löydökset (olennaisten löydösten jälkeen). Raportissa oli muitakin löydöksiä, mutta niille ei oltu asetettu/ehdotettu mitään toimenpiteitä. Toimenpiteitä on kuitenkin tehty, esim. kellarin sisäänkäynnin routiva betonilaatta on poistettu, asennettu kapilaarikatkosepeli, poistettu isot kivet, asennettu finfoam ja valu verkolla.

  • ”Maankallistuksen rakennuksen vierustalla ovat paikoitellen väärään suuntaan. Maan tulisi viettää poispäin rakennuksen vierustalta vähintään kolmen metrin matkalta.”
    • Tilanne: Aloitettu, mutta ei tulla tekemään kokonaisuudessaan ympäröivien rajoittavien tekijöiden ja suurten kustannusten takia. Tilannetta korjataan niin paljon kuin se on mahdollista järki säilyttäen.
  • ”Kaikkia kellarikerroksen lattioita (talli + kuisti pääsisäänkäynnin alla) ei ole routasuojattu kunnolla, joten lattiat routivat paikoitellen.”
    • Tilanne: Isossa autotallissa tehtiin pieni korjaus, syvennetty tila piikattiin pois, sorattiin, salaojattiin, eristettiin ja valettiin uusi valu päälle. Silti 60% autotallin lattiasta on alkuperäisessä tilassa.
  • ”Iso autotalli on rakennettu jälkeenpäin kiinni taloon. Tallin vesikaton ja seinän liitos vuotaa siten, että sade- ja sulamisvedet valuvat tallin seinää pitkin tallin lattialle.”
    • Tilanne: Vuosi 2013 Korjattu, viimeistelty vuonna 2017, löytyi myös yksi vuotokohta lisää. Jatkotoimenpiteitä katon suhteen pitää miettiä, mutta tässä vaiheessa katto on eristetty ja valmis.
  • ”Yläpohjan vinokatto-osuudella rakenteen tuuletusrako on paikoitellen ummessa. Tuuletus on estetty vinokaton alapäästä laudoituksella. Lisäksi yläpohjan lämmöneriste on kiinni vesikattorakenteissa. Yläpohjan lämmöneristeen ja vesikatteen välissä kuuluisi olla alhaalta ylös ulottuva yhtenäinen tuuletusrako. Tuuletusraon puuttuminen aiheuttaa kosteusvaurioriskin yläpohjan rakenteille.”
    • Tilanne: Tuuletus tehty yläpohjaa varten, poislukien vintin rapun osuus.
  • ”Vesikaton alin kattotiili on jätetty virheellisesti liian ylös, jonka vuoksi tiilen päältä tuleva vesi valuu tiilen tippanokalta otsalaudalle. Tämä rasittaa otsalautoja ja lyhentää niiden käyttöikää.”
    • Tilanne: Korjataan vuonna 2018 (aiemmin piti korjata 2014, 2015, 2016 ja 2017), vaihdetaan otsalaudat ja korjataan rännit. Tehty vuonna 2015 toiselle puolelle taloa.
  • ”Yläkerrassa makuuhuoneen sivuilla on kylmät vinttitilat. Kylmä vinttitila on pinnoitettu vesihöyrytiiviillä pinnoitteella. Kosteusteknisesti rakenne on virheellinen, ja aiheuttaa kosteusvaurioriskin seinärakenteeseen.”
    • Tilanne: Levyt poistettu ja puuosat olivat erinomaisessa kunnossa (kuin uudet)! Tullaan eristämään yms… ehkä vuonna 2015 tai 2016 tai 2017.
    • 2017: Poistettu, tehty uusi huone tilalle.

Perustukset, Alapohja ja Rakennuksen vierusta:

  • ”Maankallistuksen tulee korjata mahdollisuuksien mukaan siten, että pintavedet ohjautuvat pois rakennuksen vierustalta.”
    • Tilanne: Aloitettu.
    • Tämä viittaa lähinnä talon takana olevaan rinteeseen, joka laskee taloa kohti. Talon takana on n.1,5 – 2m tila ennen kallioreunan alkua. Tätä pikkukaistaletta jo hieman kesällä oioin, mutta koska minulla ei ollut tilattuna santaa tms.. tasausainetta on kaato tehty vähän sinne päin. Tarkoitus onkin tulevana kesänä (tämä on hyvin sanottu, tulevia kesiä riittää) kaivaa tuota taustaa auki (kallioon asti, ei siis 3m asti ellei alkaisi louhinta hommiin, missä ei ole mitään järkeä) asentaa finfoamit talosta poispäin ja asentaa nuo nupukkakivet kunnolla. Tällöin saadaan tuolle kapealle suikaleelle järjestettyä riittävä kaato talosta poispäin. Tässä vaiheessa pitää myös ohjata nuo pintavedet talon takana olevaan kaivoon, jotta tästä olisi edes jotain hyötyä.
  • ”Kattovedet tulee johtaa pois rakennuksen vierustalta joko pintavetoina tai maanalaisena sadevesijärjestelmänä.”
    • Tilanne: Ison autotallin katolta vedet ohjattu talon eteen, näin iso autotalli on jo huomattavasti kuivempi! Autotallin edustalle laskeville vesille ei ole vielä tehty mitään. Verannan ja toisen katon lappeen vedet on johdettu ”kosteikkoon” josta ylimenevä vesi menee kivipiesään. Eli vesistä on nyt kunnossa n.60%, loppuja jos saisi tulevana kesänä eteenpäin.
    • 2017: Ison autotallin edustalle tuli kaivettua sadevesikaivo, johon myös autotallin katon valumavedet johdetaan. Vesi jatkaa tästä matkaansa hulevesiviemäriin.
  • ”Perusmuurin ympärille suositellaan vesieristeen asentamista.”
  • ”Rakennuksen vierustalle suositellaan vähintään 30 cm. leveän sorastuksen asentamista.”
    • Nämä asiat viittaavat käytännössä salaojituksen uusimiseen / kunnostamiseen. Talo on ollut näillä sijoillaan n.60v, joista suurimman osan ajasta tiiliputket ovat olleet onnellisesti tukossa ja talo on silti tässä ilman suurempia ongelmia (kellarissa pientä kosteusvuotoa salaojituksen puuttesta johtuen yhdellä seinämällä). Käytännössä suurin ongelma on talon takaseinä, joka on rinnetontin yläreunaa vasten. Täällä talo on rakennettu louhittuun kalliokuoppaan, joten salaojituksen rakentaminen oikein vaatisi merkittäviä rahallisia sijoituksia, joten tästä saatavaan hyötyyn nähden on muutos mielestämme sen verran pieni, ettei kyseiseen remonttiin lähdettä, ainakaan vielä lähitulevaisuudessa.

Ulkoseinät ja Julkisivut:

  • ”Puuttuva lämmöneriste (sahanpuru) tulee asentaa talon ulkonurkkaan yläpohjatilasta käsin.”
    • Tilanne: Tekemättä
    • Tässä raportin kommentti on pielessä, eristys puuttuu Vintin Makuuhuoneiden ulkonurkista, ei talon ulkonurkista. Mutta siis tuo on joka tapauksessa korjattava (siinä vaiheessa kun yläpohjaa lähden korjaamaan (ensi kesänä?). Katsotaan kun ehditään.
    • 2017: Ei korjaustarvetta, tämä huomio on virheellinen.
  • ”Ulkoseiniin suositellaan huoltokäsittelyä tai ulkovuorauksen vaihtoa lähitulevaisuudessa.”
    • Tilanne: Osittain tehty, julkisivuista neljä maalattu, laudat osittain vaihtamatta, räystäs toiselta sivulta korjaamatta.
    • Kulmalaudat pitää vielä vaihtaa kauttaaltaan.

Yläpohja ja Vesikatto:

  • ”Puuttuvan tuuletusvälin vuoksi yläpohjan vinokatto-osuudelle suositellaan rakenteita avaavaa kuntotutkimusta.”
    • Tilanne: Tuuletus tehty!
    • Tehdään muiden yläpohjan korjausten yhteydessä.
  • ”Otsalauta tulisi suojata katolta tulevalta vedeltä esim. asentamalla suojapelti alimman tiilen alta sadevesiränniin.”
    • Tilanne: Toinen sivu tehty 2015, toinen suunniteltu 2016 -> 2017 -> 2018.
    • Korjataan vaihtamalla otsalaudat kokonaan, jolloin tiilen väärinasennus tulee korjattua. Kohtuu pieni juttu, mutta vaatii peltien tilaamisen peltisepältä taiteltuna malliprofiilin mukaiseksi. Ongelma on, että 2003 tehty kattoremontti on tehty vähän sinnepäin (mitä tulee otsalautoihin), veikkaan että syy on lähinnä tilaajan piheydessä maksaa kunnolla tehdystä työstä. Vanhoja otsalautoja ei ole poistettu uusien alta, joten tiilen reuna on jäänyt niin kauas reunasta, että alastuleva vesi ehtii juosta tiilen alareunssa otsalaudalle asti, eikä osu siten räystäskouruun vaan juoksee otsalautaa pitkin rännin välistä maahan. Teräsprofiili asennettuna tiilen reunan alle, ohjaisi veden räystäskouruun asianmukaisesti. Seuraavaksi asia korjattaisiin seuraavan vesikateremontin yhteydessä 30-40-50vuoden päästä…

Vesi- ja Viemärilaitteet:

  • ”Korkean ikänsä ja huonon kuntonsa vuoksi suositellaan vesi- ja viemäriputkien ja –laitteiden uusimista.”
    • Tilanne: Melkein valmista (95% valmiina)
    • Kaikkiin käytössä oleviin vesipisteisiin tulee vesi uusia putkia pitkin, vesi myös lähtee kaikista käytössä olevista viemäripisteistä uusia putkia pitkin. Ainoastaan talon vanhassa suihkussa/vessassa on vielä vanha viemäri ja vesiputket, mutta ko. tila ei ole käytössä. Talon tonttivesijohto ja viemäri on vaihtamatta, jotka tullaan saneeraamaan 2015-> aikana. Vanhan vessan osalta viemäri ja vesijohdot saneerataan ko. tilan saneerauksen yhteydessä, siihen asti ko. tila on poissa käytöstä.
    • Enää vain yksi tuuletusviemäri tehtävänä loppuun asti.
    • 2017: Tuuletusviemäri on viimeistelty nyt maakuuhuoneremontin yhteydessä.

Ilmanvaihto:

  • ”Poisto- ja korvausilmaventtiilit suositellaan pidettäväksi avoimena.”
    • Tilanne: Korjaantuu ilmanvaihtoremontin yhteydessä. Tähän asti kellari on kokonaisuudessaan ilmanvaihdon piiriisää, keskikerros vessaa lukuunottamatta. Vintti kylmiä vinttitiloja lukuunottamatta.
    • Suurin osa näistä venttiileistä on tukittu 80-luvun remontin yhteydessä, joten niitä on ollut hieman hankala löytää. Venttiilit saavat jäädä piiloon ja huoneita korjataan saneerauksen edetessä.

Sähköistys:

  • ”Sähköjärjestelmän tarkastusta suositellaan tehtäväksi 30 vuoden välein.”
    • Tilanne: Tarkastettu ja osittain tehty
    • Tämäkin kohtuu geneerinen vakiolauseke, mutta joo talon koko sähköjärjestelmä saneerataan. Työ on jo aloitettu kellarista, ruokahuoneesta ja vintin vessasta. Työ etenee huoneiden saneerausjärjestyksessä. Talon mittauskeskus on uusittu, talon syöttökaapeli on uusittu, talon ryhmäkeskus on uusittu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *