Verstas – Osa 3: Eristettä, sekä sisäpintaa seinään ja kattoon (Päivitetty 3.2.2018)

Havahduin siihen että vuosi vaihtui, pitäisi varmaan alkaa tekemään taas jotain? Nooh, kun tämän vuoden palapeliä tässä hieman miettii, niin jotenkin loogista rykäistä verstas kuntoon etunenässä. Tämä siksi, että verstaan valmistumisen jälkeen pääsee siirtämään työkalut kellarin aulatilasta verstaan puolelle, jonka jälkeen talon pääsee työstämään kellaria valmiimmaksi. 

Verstas – Osa 2: Runkoa ja julkisivua (sekä lattiavalua) (Päivitetty 24.10.2017)

Viime viikon torstaina Sarokkaan kuorma-auto nosti pihaan kasan puutavaraa, hieman maalia ja pari rullaa Kerabit:n kermiä. Tästä alkoi verstaan rungon pystytys ja julkisivun tekeminen. Käytännössä viikonlopun aikana tuli runko valmiiksi ja osa julkisivusta. Tämän lisäksi valoin puruimurikaapin pohjan, jotta julkisivuprojekti pääsee jatkumaan ensi viikonloppuna.

Julkisivumaalaus 2015 – Osa 2: Autotallin betoniseinä

Etupihan autotallin betoniseinät maalattiin samalla värillä, kuin mitä tuli maalattua uusi sisäänkäynti viime syksynä. Betoniseinän edellinen maali oli jo paikotellen lähtenyt pois ja kohtuu ”mönjäinen”. Ensin pinta puhdistettiin painepesurilla ja julkisivujen pesuun tarkoitetulla pesuaineella, sen kuivuttua maalasin seinät Tikkurilan Kivisil-maalilla.

Arkisisäänkäynti – Vaihe 8: Seinän muurailua ja tasoitusta (Päivitetty 23.7.2014)

Jaahas valumuotit tuli poistettua eilen ja ensimmäinen rivi lämpöharkkoja on ladottu, tästä se alkaa, nimittäin seinän muuraus. Muurauksen saatuani valmiiksi (tai sen aikana) asentelen vielä arkisisäänkäynnin kattoon 100mm finfoamit lisälämpöeristeeksi, jottei yläpuolella olevassa olohuoneessa pyörisi ihan sukat jalassa kun seisoo sisäänkäynnin päällä.

Arkisisäänkäynti – Vaihe 4: Pikku-autotallin ja ison-autotallin betonilattian ja sannan poisto (Päivitetty 9.7.2014)

Tänään alkoi lattianpiikkaus talkoot, jotka saavat jatkoa huomenna lopun sannan lapioinnilla. Betonilattia poistettiin pienestä autotallista sekä ison autotallin madalletusta osasta. Myös suurin osa sannasta saatiin poistettua pikku-autotallin lattiasta. Aloitimme myös kaivamaan viemäriä näkyviin.

Ilmanvaihto – Vaihe 3: Jäteilmakanavan viimeistely (Päivitetty 24.4.2014)

Vihdoin alkoi pihalla lämmitä sen verran, että Teemun kanssa tehtiin reiät Ison Autotallin kattoon ilmanvaihtokanavia varten. Kanteen tuli siis kaksi reikää, toiseen 125mm kanava autotallin ilmanvaihtoa varten ja toinen 160mm talon jäteilmaa varten.

Kylppärin valmisteluja muita mullistuksia (Päivitetty 25.10.2013)

Mennäviikolla käväistiin tosiaan valitsemassa kylppärin laatat, muutoin viikolla tuli lähinnä tehtyä ansiotöitä, eikä työt juurikaan edenneet Rusinassa. Viikonloppuna käväistiin viimeistelemässä edellinen asunto, jonka kaupat on tarkoitus tehdä tulevan torstaina, jonka jälkeen päästäänkin etenemään remontissa kellarissa lähinnä vain käytettävissä olevan ajan rajoissa. Viikonloppuna tuli sahattua aiemmin kaadettujen puiden risut pätkiksi, sekä hakattua suurimman osan pölkyistä klapeiksi, […]

Uutta ulko-ovea pukkaa…

Keskiviikko 18.9.2013 9:15-10:00: Peräkärry Saabin perässä, osoite syötettynä Nokialaiseen ja matkalla kohti Kuusistoa (Kaarina) ja Vihannon Ovitehdasta, eli noutamaan talon asuinkerroksen uusia ulko-ovia. JEE! Ovitehtaalle päästyään löysin itse Ilkka Vihannon, jonka kanssa käytiin läpi hieman muita ovimalleja (esim. kellarin tekniseen tilaan, sekä terassin lasiovia). Hetken rupattelun jälkeen löytyi meidän ovet ja ovien avaimet, jotka näppärästi […]

Maalämpö – Vaihe 6: Kolme kovaa P:tä – Pumpun, pönttojen ja putkien asennus (Päivitetty 13.9.2013)

Tiistai Tiistain piti olla päivä, jolloin Maalämpölaitteistoa aletaan asentamaan, mutta se siirtyi Keskiviikolle. Sinänsä hyvä, koska maanantaina en ehtinyt tehdä juuri mitään (Inkan jumppapäivä, Tuomaksen Empunvahti-ilta ja pitkä työpäivä). Eilen (Tiistaina) näpyttelin hieman tuntemuksia liittyen Enston eOhjaimeen, joka hankittiin valmiiksi johdotettuna osana ryhmäkeskusta (LINKKI).

Sähköistä sähinää – Osa 1

Appiukko tuli morjestamaan ja toi kasan sähköisiä osia, mm. mittauskeskuksen uudelle maakapelille. Samalla tänään tuli lähettyä Turku Energialle pyyntö siirtää mittauskeskus vanhasta keskuksesta tähän uuteeen ja irroittaa vanhat ilmakaapelit ja kytkeä uusi maakaapeli käyttöön. Työpäivän päätyttyä tulikin sitten ruuvattua mittauskeskus seinään, kaivettua pikkuautotallin luiskasta 40% (Teemun vankalla avustuksella) pois ja vedettyä kasa kaapeleita ja suojaputkia […]

Maalämpö – Vaihe 5: Kaivojen peittely ja viinaputkien veto konehuoneeseen Ja muita harmeja…

Saavuttuani takaisin pikku lomamatkalta oli taas aika tarttua tuumasta toimeen, vaikka työhousuja jalkaan vetäessäkin iskikin valtava epätoivo kaikista tekemättömistä asioista. Tekemättömistä asioista, joita pitää saada valmiiksi ennen kuin maalämpö tuodaan sisään taloon (Teknisen tilan vesieristys ja laatoitus, IV-putkien veto tulevan IV-koneen paikalle, käyttövesijakotukkien kiinnitys, kylmän veden veto mittarilta uudelle jakotukille, sähköt (täytyykin muistaa soittaa Jimmylle […]

Ison Autotallin katto – Vaihe 1

Aiemmin oltiin jo kaivettu maata pois autotallin katolta (talon vastaiselta reunalta, josta vesi pääsi betonirakenteiden väliin), sekä kaiteen alta (jossa villiviinin juuret olivat tunkeutuneet huovan alle ja irroittaneet reunan irti). Arto toi myös painepesurin lainaan, joten katto oli myös pesty tyhjennetyltä osalta. Tänään Teemu vielä imuroi avatun osan, sekä käsitteli katon Kerabitin 20/85 liuoksella.

Kivimuuria, kaiteita ja muita pihaleikkejä (Päivitetty 18.7.2013)

Torstai Aamupäivä meni autoillessa, kun käväistiin hakemassa muuttolaatikoita iso pino. Iltapäivä alkoi autotalliin kertyneen betonin siirtämisellä vaihtolavalle. Eemeli ja Petteri maalasi ison Autotallin päällä olevan kaiteen ensimmäiseen kertaan valkoisella, sitä ennen Petteri oli jo kerennyt viimestelemään pihakalusteiden paria pientä puuttuvaa maaliläikkää harmaalla. Loppupäivän aikana Inka maalasi Teknisen Tilan taas kertalleen kalkkimaalilla. Teemu rälläköi naulat pois […]