Kellarin Aula – Osa 2: Liukuovia (Päivitetty 11.6)

Kellarin aulan seuraavassa vaiheessa onkin tarkoitus askarella liukuovia takaseinälle. Ovet hankin jo tovi sitten Wanhan Wallankumouksesta ja nyt vihdoin ehdein hiomaan ja valmistelemaan niitä. Liukuovitarvikkeet tilasin Tuontitukku.fi ja ikh.fi verkkokaupoista.

Ennen ja Jälkeen

Ennen remontointia, tässä vaiheessa jo 80% tavarasta ja työkaluista on viety pois 🙂 Ei uskoisi ei
Lattiat laatoitettuna ja seinä rapattuna, niin ja edellinen romuvuori raivattuna.
Lopputulos

Ovien kunnostus

Koska kyseessä oli vanhoja ovia, oli niissä yhtä sun toisia koloja yms… myös vanhat lukkopesät ja kahvan reijät yms… löytyi joka ovesta 🙂

Pienet kolot kitattiin ja hiottiin, isommat porasin isommaksi ja tapitin puutapeilla, ja lukkopesiin tein sopivan puukappaleen täytteeksi, joka liimattiin kiinni.

Täyttämisien jälkeen ovet olivat maalauskunnossa.

Maalauksen jälkeen ovista ei juurikaan erota aiempia koloja ja kahvanreikiä yms…

Tässä vaiheessa melkein kaikki ovet on nyt hiottu, paikattu, kitattu ja maalattu. Vielä viimeinen ovi viimeiseen kerran valkoisella. Tilasin Aliexpressistä myös oviin upotettavia liukuoven kahvoja, jotka kun saapuvat, pääsen vihdoin, kahvojen asentamisen jälkeen. ripustamaan ovia.

7.6.2018 (Torstai): Hieman on aikaa kulunut ja siinä sivussa tullut askarreltua ovia paikoilleen ja tehtyä uusia asioita.

Korotettuun kulmaukseen tein pienen seinän ja oven.

Tämän lisäksi ostin tori.fi:n kautta yhden oven lisää, jotta saatiin koko seinä peittoon. Ovi piti tietty hioa, paikata ja maalata.

Ovia on myös ripustettu paikoilleen, sitä mukaan kun ne ovat kuivuneet. Tällä hetkellä kulmaus ja kolme ovea roikkuvat omilla paikoillaan.

Seuraavaksi edessä on vielä viimeisen oven viimeistely (maalaus) ja asennus, sekä kiskojen eteen tulevan puisen koristeen asennus.

11.6.2018 (Sunnuntai): Sunnuntaina, veljeni auttamana, nostettiin viimeinen ovi paikoilleen, sekä kannettiin kellariin kaappi olohuoneesta.

Kellarin aulatila, alkaa olla valmiina kaapistojen osalta. Vielä pitää siivota sähköjohtoja ja tietty tehdä elokuva/man cave:n sisäänkäynti kuntoon, mutta se myöhemmin.

Vastaa