Kuisti – Osa 4: Katoksen jatko ja vanhojen portaiden purku (Päivitetty 16.9.2019)

Nyt kun on pilaria valettu ja kuisti muuten kassassa, pitänee vihdoin edetä ulkopuolisiin töihin taas ja kiivetä katolle. Edessä on siis kolme isompaa tehtävää: 1) Katoksen / katon jatkon rakentaminen, 2) Vanhojen portaiden purku, 3) Uusien portaiden rakentaminen.

1. Katoksen / Katon jatkon rakentaminen

Vanhan kuistin kattoa ollaan jatkamassa n.1,4 metrillä, joka suojaa uusia rappusia kuistille. Katon rakentaminen alkoi parilla pilarin valamisella, joiden päälle tulee pilarit jonka päälle tulee kattotuoli ja kattorakenteet.

Pilareiden valamisen rinnalla, rakensin verstaassa kattotuolin pilareiden päälle.

Kattotuoli verstaan lattialla

Kattotuolin saaminen kahden tolpan päähän olikin aikamoinen urakka, tarvittiin pari tukilautaa yms… Tolpat tein kahdesta mitallisetusta 24:sta, jotka ruuvasin ja liimasin yhteen.

Ensin tolpat paikalle paikalleen joita vasten hilattiin kattotuoli paikoilleen, jotta näkee mistä kohdasta ja miten tolpat katkaistaan.

Tolppien lyhentämisen jälkeen kattotuoli ripustettiin tolppien nokkaan.

Seuraavaksi jatkuu katon parissa, pitänee lyödä kukkopuita paikoilleen ja laudoitus niiden päälle. Aloitin kadun puolelta idealla että saisi ko. puolen kuntoon vanhoilla kattotiileillä ja pihan puolen uusilla tiileillä.

Seuraavaksi edessä on lisää kukkopuita, laudoituksia ja katon tekemistä.

Torstai (18.7.2019): Eilen vesisateen lomassa naputtelin kattoa toiselle syrjälle eteenpäin. Kannoin tiilet alas katolta ja purin vanhan välikaton. Tämän jälkeen naulasin laudat lappeeseen.

Seuraavaksi työ jatkuu pihan puolen katolla ja tavoitteena on saada tiilet pääosin paikoilleen vielä iltaan mennessä.

Perjantai (19.7.2019): Torstai-illasta tuli tehtyä ruoteet loppuun, sekä kannettua tiilet katolle samalla kun Inka pesi puhtaaksi vanhoja tiiliä.

Seuraavaksi pitäisi vaihtaa seinästä pari lahoontunutta lautaa. Laudat ovat pääseet lahoutumaan, koska vesi katolta on valunut niitä vasten, joten tämä ongelma pitää myös korjata. Kun seinälaudat on vaihdettu, niin hieman maalia pintaan ja räystäslautojen kimppuun, jotta saa koko pihanpuolen katon kuntoon.

Lauantai (20.7.2019): Tänään sain veljeni avustuksella toisenkin lappeen valmiiksi kera vanhojen kattotiilien pesun. Työ alkoi tietty vanhojen tiilien poistolla katolta (3kpl kerrallaan, Prisman monikäyttöisessä kauppakassissa käyttäen kuormaliinaa köytenä). Teemu pesi tiilet, sillä välin kun purin lahonneet laudat ja korvasin ne uusilla. Tämän jälkeen uudet rangat ja ruoteet, joiden väliin välikate. Ruoteiden jälkeen tiilet takaisin katolle.

Tiilien katolle saamisen jälkeen otsalaudat paikoileen lappeeseen ja päätyyn, jonka jälkeen päivä sai päätöksensä.

Huomenna työt jatkuu tiilien ladonnalla, peltien takaisin paikoilleen kiinnittämisellä, sekä toivon mukaan räystäskourun asentamisella.

Sunnuntai (21.7.2019): Sunnuntaina oli hieman lyhyempi päivä, mutta sain tiilet ladottua ja pellit takaisin paikoilleen molempiin päätyihin.

Kuistin päätyyn sain myös seinän paikoilleen, tosin maalaus jäi kesken.

Päätylaudoitus paikoillaan ulkopuolella.

Myös toisen lappeen räystäskourun sain paikoilleen jatkon kera… tosin pitää vielä ostaa pääty ja hieman liimaa, että saan tiivisteet paikoilleen kunnolla

Räystäskouru pihanpuolen lappeella paikoillaan.

Seuraavaksi lisää maalailua, toisen lappeen räystäskouru ja rappusten katon osuuden sisäkatto sormipaneelista.

Maanantai (22.7.2019): Maanantaina aloin naputtelemaan rappusten sisäpuolisen kattoa. Ensin seinään laudat, sen jälkeen kannakkeet kukkopuiden väliin paneelia varten. Sitten hieman sähkötöiden valmistelua asentamalla yhden kattorasian ja pari kurkkuletkua johtoineen ulkovaloille. Tämän jälkeen kaivoin verstaan puutavarahyllystä kaikki sormipaneelit jotka löysin esille. Sain ensimmäiset n.13kpl paikoilleen, mutta ei tule varaston sormipaneelit riittämään koko kattoon.

Seuraavaksi pitäisi jatkaa sormipaneelien, seinälautojen ja rimojen kanssa, kunnes koko katto on maalauskunnossa.

Tiistai (23.7.2019): Tiistain aikana sain lisää sormipaneelia paikoilleen, sekä hieman rimaa seinään ja maalia pintaan.

Ensimmäinen kerros maalia pinnassa.

Kunhan kattoon ja seiniin saa toisen kerroksen maalia voikin siirtää telineen seuraavalle syrjälle töiden jatkamiseksi. Toivon mukaan vielä tänään.

Seuraavaksi pitää löytää jostain n.8m sormipaneelia, jotta saa paneloinnin katosta valmiiksi. Niin ja maaliakin pitää ostaa, koska tuli sudittua viimeiset millilitrat kattoon.

Keskiviikko (24.7.2019): Keskiviikko meni enemmäksiin kaupoilla, kävin hakemassa hieman Kivisil (sävyllä 4991) sokkelin maalaamiseksi, Nordica Eko (sävy Uula Sade) seiniä varten, sekä tervaleppä sormipaneelia katon viimeistelemiseksi. Valitettavasti jouduin ostamaan tervaleppää, koska mistään perusrautakaupasta ei löytynyt 95mm mäntyä, mutta koska tarvitsin vain vähän niin päädyin ostamaan pienen paketin tervaleppää katon viimeistelemiseksi.

Illalla naputtelin tervalepät kattoon, loput rimoista paikoilleen, sekä paketin maalaus kahteen kertaan.

Seuraavaksi yksi räystäskouru ja maalia pintaan useampaan paikkaan, niin alkaa kuistin katonjatkourakka olla tiensä päässä.

Perjantai (26.7.2019): Torstaina sain veljeni avustuksella viimeisen räystäskourun paikoilleen kadunpuolen lappeelle. Jatkoin pitkälle iltaan jotta sain kaikki pinnat maalattua kahteen kertaan ja kuistin katonjatkeen sitä myöten valmiiksi.

Loppumetreillä rakentelin myös valaisimelle nätin pyöreän pohjan seinään. Käytännössä otin ison reikäsahan (halkasijaltaan n.120mm), jolla porasin kahteen lautaan joiden välissä oli rima (sama kuin seinässä), jolloin laudan puolikkaista tuli nätit puoliympyrän muotoiset, jotka naulasin seinään ja maalasin seinänväriseksi.

Perjantaina, vielä ennen telineiden purkua kiipesin katon reunalle ja kiinnitin valaisimen (Konstsmide 504-750 Freja) torstaina sille tekemälleni paikalleen.

Seuraavaksi voikin varmaan jatkaa portaiden purun kanssa ja uusien rakentamisen parissa. Myös jonkin verran listoja ja lautoja maalattavana ikkunan- ja ovenpieliä varten.

2. Vanhojen Portaiden Purku

Vanhojen portaiden purku olikin odotettua hankalampaa, koska ne oli täynnä harjaterästä 🙂 Ainakin on aikanaan tehty kestävät portaat.

Työ jatkukoon taas jossain vaiheessa portaiden kanssa.

Maanantai (5.8.2019): Viikonloppuna piikattiin loput rapuista pois, jätteestä rakensin korotusta toiselle reunalle. Rappujen kuopan kivetin nupukivellä.

Seuraavaksi pitää hoitaa ränninpää kiinni, jotta sadevedet kuistin katonlappeelta ei pääse suoraan kivijalkaan. Myös reunoille pitää saada kiviä, joiden alle rikkaruohokangas. Niin ja tietty seinässä oleva rappusten jämä pitää purkaa loppuun.

Tiistai (6.8.2019): Tulevien sateiden uhan alla, päätin puristaa rännikaivonpään paikoilleen, jotta katon vedet eivät mene väärään paikkaan.

Seuraavaksi pitää vielä purkaa raudan ja betonin jämät pois seinältä, tasoittaa kolot ja maalata, sekä kivet talon reunustalle.

Maanantai (16.9.2019): Kuistin vanhat raput on vihdoin piikattu kokonaan pois, pinta rapattu ja maalattu kuntoon.

3. Uusien Portaiden rakentaminen

Nytten kun katto on jatkettu, seinät paikoillaan, pinnat maalattu, niin ajattelin alkaa tekemään runkoa uusille rappusille. Vanhat portaat on vielä purkamatta tätä kirjoittaessa.

Maanantai (29.7.2019): Sunnuntaina valoin pilarin kaiteen tolpalle, tein rungon portaiden ylätasanteelle, rappasin soikkelin juuresta murtuneen kohdan rännien alta, sekä maalasin sokkelin portaikon ympäristöstä.

Sokkelin ulkonäkö koheni kertaheitolla, kun se sai uuden maalin pintaan. Seuraavaksi portaikon ja sokkelin murtuneen osan kunnostus jatkuu.

Maanantai-illan aikana sain reisipuut paikoilleen, lisättyä askelmat ja sahailtua tukia askelmille. Sahasin myös pari askelmalautaa, jotka ostin testailua varten. Reispuut ovat mehevästä 200mmx50mm kestpuusta, ja askelmalaudat 33x170mm ruskeasta kestopuusta.

Huomenna työt jatkuvat portaiden rungon kanssa, sekä pitäisi laskea materiaalitarve, jotta saa portaat valmiiksi.

Maanantai (30.7.2019): Lähinnä pientä näpräämistä siellä täällä, askeltukien asenteleua, pulttasin portaiden alapään kiinni betoniin ja maalasin kaiteen tolppaa.

Askelmiin hieman sivutukia, jotta pysyvät paremmin kiinni reisipuussa.

Myöhemmin maanantai-illasta aloittelin myös kaiteiden kanssa, jotta saa niitäkin maalattavaksi. Tai siis lähinnä yhden, koska toista kaidesettiä varten pitää saada viimeinen tolppa pystyyn. Tolppa on maalattu toiseen kertaan, ja poistin myös pilarin valumuotin

Seuraavaksi pitäisi varmaan taas uhrautua käymään K-Raudassa hakemassa puutavaraa portaisiin ja kaiteisiin, sekä tietty jatkaa vanhojen portaiden purun kanssa.

Keskiviikko (1.8.2019): Tiistaina kävin hakemassa puutavaraa K-Raudasta rappusia varten. Eli siis askelmiin lautaa lähinnä, jotta saa portaat kuntoon. Tiistai-illasta myös naputtelin suurimman osan askelmalaudoista paikoilleen, vain ylätasanne sekä pienet soirot rappusten etupintaan jäi tekemättä. Sovittelin myös kaidepilaria paikoilleen.

Seuraavaksi pilari paikoilleen, ehkä kaidekkin kiinni päätyyn ja ylätasanteen naputtelu kuntoon. Hyvällä tuurilla ehtii aloittamaan sivukaiteenkin kanssa.

Torstai (2.8.2019): Torstai-illasta ruuvaillin laudat ylätasanteelle, kiinnitin ensimmäisen kaide-elementin ja aloitin rakentamaan seuraavaa.

Seuraavaksi työ jatkuu yhä portaiden kaiteiden ja itse portaiden kanssa, samalla kun vähän sähkötkin etenee, samoin kuin vanhojen portaiden purku. Rappusiin täytyy askarrella vielä kapeat soirot, sekä ulkoreunaan koristeet, kuten muissakin rapuissa.

Maanantai (5.8.2019): Viikonloppuna rakensin myös portaiden etupinnat ja kaiteet looppuun.

Rapuista on enää jäljellä oikeastaan sivujen viimeistely.

Sunnuntai (11.8.2019): Sunnuntaina, sateesta huolimatta tuli ahkeroitua pihalla, niin ja tietty lauantainaakin. Portaiden kyljet on laudoitettu ja osittain vinorimalla rimoitettu. Vinorima pääsi tosin loppumaan,

Lähes valmiiksi laudoitettu portaiden kylki, vielä pari rimaa pohjoispuolelle niin tämän voi sanoa kokonaan valmiiksi. Sen jälkeen vielä koko länsipuoli, mutta sen voinee tehdä vasta kun on saanut piikattua loput portaiden jämistä pois.

Seuraavaksi pitänee hakea vinorimaa rautakaupasta, jotta saa rappuset viimeisteltyä. Tosin voi olla että kuistin länsisivu jää seuraavalle vuodelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *