Hei meillä tehokompostoidutaan

Ei enää siis vain normaalia lehitkompostoitumista vaan myös tehoa! Hankimme pihaan L&T:n (Kekkilän) tehokompostorin biojätteitä varten. Tuli huomattua että Eemilin kanssa biojätettä syntyy jonkin verran, eikä sitä ole mukava heittää normaalin energiajätteen sekaan. Nyt pihalla siis hyrisee (tai ei se vielä hyrise, ei Emppu sentään näin nopeasti sinne ole juurikaan saanut tuotettua jätettä, mutta ehkä parin viikon päästä voinee jo lisätä kompostiherätettä kun alkaa olla massaa kompostissa).

Kompostia varten tosin sai hikoilla ja ankarasti! Teemu aloitti kaivamalla kuoppaa roskakatoksen ja talon väliin, jota minä sitten jatkoin lauantaina. Kuopan kaivettuani loppuun vuorasin reunat ja pohjat pihalta löytyineillä tai ylimääräiseksi jääneillä kivillä. Tosin oikea käsi on tullut sen verran kipeäksi, että kivien kanssa leikkiminen oli pakko jättää kesken ja roskakatoksen reuna onkin yhä hieman keskeneräinen. Tästä tulikin mieleeni, että roskakatoksen etulipasta puuttuu yhä pelti! Mutta siis nyt kompostilla on hyvä koti ja meillä taas hieman iloisempi mieli, kun jätteestä tulee lajiteltua taas hieman enemmän. Vielä kun keksisi mitä tehdä kahvipusseille ja miten saisi organisoitua pattereiden keräyksen jotenkin järkevästi, meillä tuntuu ajelehtivan parikin pussia mahdollisesti tyhjiä pattereita.

20131117 Rusina-6
Kivitetty kotikolo L&T:n 225L tehokompostorille. Tarkempi silmäpari saattaa huomata, että raaskein pistää nupukkakiviä kompostorin kuopan pohjalle 🙂 Oikea reuna on tosiaan kesken, mutta käsi ei kestänyt kivien siirtelyä enempää.
20131117 Rusina-7
L&T tehokompostori uudessa kodissaan.

Miksi tämä kompostori?

Inka taisi tehdä lopullisen valinnan ja ehkä yksi suurimmista tekijöistä oli hinta ja se että tätä voi laajentaa korokerenkailla tarpeentullen. Vaimollani taisi olla joitaikin parempiakin kriteerejä valinnalle, joista hän saa kirjoittaa itse. Itselleni tämä myös erottautui joukosta muutaman keskustelupalstan perusteella, jossa ei kovinkaa paljoa tykätty biolanin tehokompostista joten jäljellä ei ollut kovinkaan montaa vaihtoehtoa.

Käyttökokemuksista varmaan kirjoitellaan jatkossa jokunen sananen 🙂

One thought on “Hei meillä tehokompostoidutaan

Vastaa